The Jam

THE JAM

In the City (1977)

The Modern World / Sweet Soul Music - Back in My Arms Again - (Bricks and Mortar) (1977)

This Is the Modern World (1977)

All Mod Cons (1978)

Setting Sons (1979)

Start! / Liza Radley (1980)

Sound Affects (1980)

Funeral Pyre / Disguises (1981)

Absolute Beginners / Tales From the Riverbank (1981)

The Gift (1982)

The Bitterest Pill (I Ever Had to Swallow) - The Great Depression / War - Pity Poor Alfie - Fever (1982)

Dig the New Breed (1982)

The Jamin studiolevyt täytyy kuunnella säännöllisesti putkeen, se on minulla toistuva rituaali. Harmittelen vain albumeilta löytymättömien singleraitojen puuttumista näiltä CD:iltä. The Jamin singlet ovat niin tärkeä osa tuotantoa, että sinkut olisi pitänyt lisätä bonuksiksi. Niinpä kuuntelen mieluummin polttamiani CD-R-levyjä, jotka sisältävät albumien lisäksi singleraitoja kronologisessa järjestyksessä.

IN THE CITY

In the City on laadukasta, vihaista modpunkkia. Tasainen levy ja vahva näyttö nuorelta bändiltä. In the City -CD-R:ni tarjoaa jatkoksi biisit All Around the World, Carnaby Street, News of the World, Aunties and Uncles ja Innocent Man. Carnaby Street, News of the World ja Innocent Man ovat basisti Bruce Foxtonin ensimmäiset julkaistut laulut, mutta ei hän mikään kovin mainittava lauluntekijä ole. Sävellykset ovat melko vähäpätöisiä eivätkä ne kulje eteenpäin kovin hyvin. Pahimmillaan biiseihin on täytynyt pistää paljon rumpu- ja kitarafillejä riimien väliin jotta on päästy biisissä eteenpäin. Sanoittajana Foxton osaa lähinnä huutaa mielipiteensä kuuluville suoraan, hän ei harrasta kielikuvia eikä syvällisyyksiä.

The Modern World -singlen hankin jo kun 90-luvun lopulla keräsin Black and Whitesta ja Hippie Shake Recordsista punk- ja new wave -sinkkujen parhaimmistoa. Huomasin kuitenkin vasta huhtikuussa 2016, että olin unohtanut merkata sen Discogsiin. Mietin, että löytyyköhän lisää tuollaisia laiminlyöntejä, mutten jaksanut käydä läpi koko levykokoelmaani ja tarkistaa että kaikki levyt varmasti on merkattu. Nyt tämän kuuntelu-urakan aikanahan se hoituu siinä samalla.

THIS IS THE MODERN WORLD

Paul Weller ja The Jam saivat pyyhkeitä kakkoslevystä This Is the Modern World, eikä se tosiaan hirveän hieno levy ole. The Modern World on hyvä single, bändin parhaimmistoa. Foxton onnistui London Trafficissa, melodia on tarttuva ja kulkee hyvin ja biisissä on vauhtia. Hyvä lopetus. Life From a Window omaa hienon tunnelman, ja Tonight At Noon on kaunis. I Need You (For Someone) ei ole ollenkaan hassumpi, se kulkee varmalla raiteella.

Tuon pidemmälle eivät kehuni ylety. In the Street Today alkaa tosi tiukalla introlla, mutta hyvä avaus lässähtää heti kun mitätön biisi pääsee käyntiin. Tai pitäisikö sanoa että ei pääse. Don't Tell Them You're Sane taas loppuu vaikuttavilla efekteillä, mutta biisi itsessään on Foxtonia heikoimmillaan. Miksi Tonight At Noon alkaa tuolla kummallisella pelleilyllä? Täysin irrallinen ja sopimaton avaus nätille, asialliselle laululle. Muista kappaleita ei ole paljon sanottavaa, vaisuiksi jäävät.

Olen terästänyt CD-R:ää seuraavilla sinkkubiiseillä: The Who -cover So Sad About Us, The Night, Strange Town, The Butterfly Collector ja When You're Young. Kolme viimeistä ovat Jamia parhaimmillaan ja toimivat hyvänä siirtymänä All Mod Consin tunnelmiin ja soundeihin. Ylipäätään The Jam -CD-R-levyille taltioimani singleraidat ikään kuin esittelevät aina seuraavan albumin tyylin, johdattavat kuulijaa siihen.

ALL MOD CONS

The Jam iski takaisin. Heikkoa Modern Worldia seurasi täysipainoisin ja vahvin albumi jonka tämä porukka sai aikaiseksi. Mr. Cleanin sanoituksen myrkyllisyys jopa yllättää, koska se esitetään niin sävyisän biisin muodossa. The Jamin David Wattsia kuuntelen mieluummin kuin The Kinksin. Tunnelmallinen In the Crowd yltyy lopussa komeaksi äänisekasotkuksi, johon heitetään vielä rippunen Away From the Numbersia. Billy Hunt on suoraviivaista pogoilumenoa. The Place I Love on täynnä kaipuuta. Levy huipentuu kahteen mestariteokseen, "A" Bomb in Wardour Street ja Down in the Tube Station At Midnight. Varsinkin jälkimmäisen sanoitusta kannattaa lukea jostain kappaletta kuunnellessa, jotta painajaismaisen tarinan kaikista yksityiskohdista ja tunnelmamaalailuista saa varmasti selvän.

CD-R:lläni ovat mukana vielä See-Saw, The Jamin uran huipennus Going Underground ja sen b-puoli The Dreams of Children. Viimeksimainittuun on poimittu pieni takaperoiseksi käännetty sämple Thick As Thieves -biisistä, joka löytyy seuraavalta albumilta...

SETTING SONS

Tästä piti tulla teemalevy kolmesta koulukaverista, jotka aikuistuttuaan vieraantuvat toisistaan ja toistensa ajatusmaailmoista liukuessaan poliittisesti eri suuntiin. Vaan konsepti jäi puolitiehen, koska Welleriltä ei irronnut tarpeeksi tarinaan sopivia biisejä. Niinpä mukana on useita irrallisiakin kappaleita sekalaisista aiheista.

Setting Sons alkaa laululla creepystä naisfanista, joka ahdistelee Welleriä jatkuvilla puhelinsoitoilla. Ilmeisesti mukana on tosipohjaa. Albumin ykköspuoli tarjoaa myös sota-aiheisen biisikolmikon Little Boy Soldiers - Wasteland - Burning Sky. Bruce Foxton sai kerrankin täysosuman, Smithers-Jones on pistämätön kuvaus tylsän turvallista elämää viettäneestä valkokaulustyöläisestä, joka yhtenä päivänä saa kuulla pomoltaan, ettei häntä enää tarvita. Pieniä sävyjä ja detaljeja ripotellaan pitkin matkaa, ja lopussa todetaan vertauskuvallisesti, että meri on vielä täynnä lisää kaloja joita paistaa pannussa. When You're Young -singlen b-puolella oli ollut sähköinen versio kappaleesta, mutta albumiversio tarjoaa jousitaustan.

Näillä eväillä on syntynyt hyvää jatkoa All Mod Consille, The Jamin musiikki rikastui ja hioutui edelleen. Pidän varsinkin nokkahuilusta Wastelandissa. CD-R:ääni täydentävät vielä Liza Radley (haitaria!), Funeral Pyre, toinen The Who -cover Disguises ja uutta soulaavampaa linjaa esitellyt Absolute Beginners.

SOUND AFFECTS

Se kokeileva levy, jolla pyrittiin laajentamaan bändin soundia ja tavoittelemaan jotain muuta. Levy, jolta en viitsi poimia mitään erityisiä huippuja, vaan nautin mieluummin vain kokonaisuudesta kaikkine runsaine detaljeineen. En kokenut mitään vaikeuksia päästä sisälle tähän levyyn, vaan omaksuin sen aika helposti.

Tales From the Riverbank, War ja The Great Depression jatkavat albumin perässä polttamallani CD-R:llä. Varsinkin War on jo ihan kuin seuraavan levyn maailmasta reväisty.

THE GIFT

Wellerillä oli kunnianhimo korkealla tasolla - hän halusi The Giftistä mestariteoksen, mutta joutui tyytymään hyvään. Bändin viimeinen studioalbumi kuvasti levotonta ajan henkeä lähes täydellisesti ja esitteli ne lukuisat musiikilliset vaikutteet, jotka tuolloin olivat alkaneet täyttää Wellerin pään. Tarkkaan laskettu yhdistelmä soulia, funkia, post-punkia, kokeilua ja yhteiskunnallista kantaaottavuutta, ja tuloksena oli ehdoton bailulevy.

Tosin Trans-Global-Expressissä vihaista sanomaa sylkevä lauluraita on haudattu niin taustan alle, ettei sanoista saa selvää vaan ne täytyy lukea paperilta. Eikä Bruce Foxtonin säveltämä Circus ole kantaaottava ollenkaan, vaan freneettinen instrumentaali. Esimakuna julkaistulla singlellä "Town Called Malice / Precious" pöllitään bassokulut Supremes-hitistä You Can't Hurry Love ja diskoklubit villinneestä Pigbagin Papa's Got a Brand New Pigbag -esikoissinglestä.

Koko The Gift -LP:stä tuli ykköshitti, joten kun Weller palasi Italian-lomalta heinäkuussa, hänen ilmoituksensa The Jamin hajottamisesta otettiin vastaan tyrmistynein reaktioin. Bändi hajosi huipulla. Tarina päätettiin siisisti kahdella jäähyväissinglellä, The Bitterest Pill ja Beat Surrender. Ensinmainittu katkeraa kalkkia, jälkimmäinen hyväntuulinen vauhtipala.

CD-R:lle mahdutin loput kuusi singleraitaa: The Bitterest Pill, Pity Poor Alfie / Fever, Beat Surrender, Shopping, Move On Up ja Stoned Out of My Mind. Vanha jazz-standardi, Curtis Mayfieldiä, The Chi-Lites -hitti ja nippu Wellerin omia sävellyksiä. Hillitysti soulaava Shopping ikään kuin enteili Paul Wellerin seuraavaa projektia, The Style Councilia.


Artikkeliskannaukset:

https://drive.google.com/open?id=1e-1yZMm1M1msRMtNPaFaYmr8QaOTGpgX