Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2019.

24. - 26.7.2018 - Uusimmat levyhankinnat

Kuva
Oz: Oz (1982) Hollantilaismyyjä myi tätä MusicStackissa 25 eurolla. Tartuin tarjoukseen, ja sain aivan huippukuntoisen levyn - mitä nyt yläsaumaa on liimailtu huolimattomasti. Liimaa oli valunut yli sinne kotelon sisään, joten piti ensin auttaa työkalulla ennen kuin saatoin työntää sisäpussin sisälle koteloon. Kansi on naurattanut minua joka kerta kun olen sen nähnyt. Voi että minkä näköisiä jätkiä - oikeanpuoleinen tyyppi näyttää tasan tarkkaan joltain merkonomilta eikä hevimuusikolta, eikä vasemmanpuoleinen, rennon ilmavan valkoisen asun ylleen valinnut kepittelijäkään vakuuta ulkonäöllään. Various Artists: Who Is Harry Kellerman and Why Is He Saying Those Terrible Things About Me? (1971) Minähän sanoin kalifornialaiselle Audiophileusa-levykaupalle, etten tilaakaan heiltä tätä levyä. Peruutin tilauksen tämän kuun alussa, koska en pystynyt maksamaan PayPalin oikkuilujen takia. Saamatta edes maksua levystä, he postittivat sen minulle siitä huolimatta, ja se saapui luokseni

15.7.2018 - Ongelmia PayPalin kanssa, loppunäytös

Laskin tilanneeni tänä vuonna 139 levyä. Discogs-toivelistallani oli vuoden alkaessa yli tuhat levyä, nyt enää 169. Odottelen vielä suurinta osaa tämän kuukauden tilauksistani. PayPalin fiaskon jälkeen tasan viikko sitten katsoin Amazonista mitä toivelevyjä vielä olisi mahdollista saada CD:nä. Tein yhdeksän CD-tilausta ja jopa yhden LP-tilauksen, se vinyylitilauskin hyväksyttiin ja levy on matkalla luokseni. Ensimmäinen läpimennyt vinyylitilaukseni Amazonista! Viisi päivää sitten tapahtui jotain ihmeellistä. Kerroin jo, että puhelinlaskuani ei hyväksytty PayPalissa koska siinä ilmoitettu sukunimeni muka poikkeaa siitä mikä sen pitäisi olla. Lähetin saman PDF:n uudestaan varustettuna selityksellä, että laskussa on koko nimeni. 10. päivä huomasin, että olivat poistaneet käyttörajoitukset PayPal-tililtäni! Maksaminen onnistui taas! Tilasin samantien MusicStackista kaikki loput toivelevyni jotka siellä olivat tarjolla, 11 LP:tä ja yhden CD:n. Kaikki on maksettu, kolmea ei ole vielä postite

11.7.2018 - Uusimmat levyhankinnat

Kuva
Kun se PayPal-juttu on nyt kerran ohi, voin ruveta käymään taas divareissa silloin tällöin. Olen vähän kaivannutkin käyntejä fyysisissä levykaupoissa. Yritän keskittyä kuitenkin entistä tiukemmin vain toivelevyihini ja jättää impulssiostokset vähemmälle. Toivelistallani on vielä 32 ulkomaista levyä, joista suuri osa on tosin toivottomia löytää. Suomalaisia toivelevyjä on 93. Potliquor: Potliquor (1979) Tuo on se Amazonista tilaamani CD, jota jäin kesäkuun lopulla vielä kaipaamaan. Se saapui tasan viikko sitten. Potliquor oli Baton Rougesta, Louisianasta kotoisin ollut bändi, joka soitti tymäkkää suistomaarokkia. Kolme levyä tuli 1970-1972, sitten Potliquor hajosi väliaikaisesti. Comeback-levy tuli 1979, mutta sen jälkeen loppui yhtyeen taru. Tämän bändin minulle esitteli Robots For Ronnie -blogi . J.K. Richter postasi tämän vuoden 1979 nimikkolevyn, joka on kevyesti yhtyeen vaisuin. Eli sikäli vähän väärin, että tämä on ainoa Potliquorin albumi, josta minulla oli CD-R-kopio (on

7.7.2018 - Ongelmia PayPalin kanssa, osa 3

Kirjauduin tänä aamuna taas Paypaliin katsoakseni miljoonannen kerran, oliko siellä tapahtunut mitään muutosta. PayPalin Resolution Center -sivu oli yhtäkkiä aivan erinäköinen. Olivat muuttaneet sen sivun ulkonäköä, ja mukana oli nyt myös mahdollisuus lähettää uusi asiakirja kotiosoitteen todistamista varten. Lähetin PDF:nä tuoreimman Elisan puhelinlaskun, jonka eräpäivä on yli viikon päästä. Se toivottavasti ratkaisee koko ongelman ja saan tililleni takaisin täydet käyttöoikeudet. Sähköpostiini tai PayPaliin ei ole tullut mitään vastausviestiä, mutta hyvä kun vihdoin viimein tekivät jotain. Just. PayPalilta tuli sähköpostitse ilmoitus, että puhelinlaskussa oleva meikäläisen sukunimi ei täsmää. Täsmääpäs, siinä lukee koko nimeni, molemmat etunimeni sekä sukunimi. Mikä väärinkäsitys siellä päässä nyt on tapahtunut? En jaksa enää. Minulla ei ole enää keinoja todistaa että kotiosoitteeni on oikea. Joudun nostamaan kädet pystyyn. Jää hyvästi, PayPal. Jää hyvästi, MusicStack. Jää hyvästi

6.7.2018 - Ongelmia PayPalin kanssa, osa 2

Ongelma PayPalin kanssa jatkuu. Lähettivät sähköpostia, että vuokrasopimukseni ei kelpaa, vaan vaativat tuoreempaa asiakirjaa tai laskua josta nykyinen osoitteeni näkyy. Kun kirjaudun PayPaliin ja siirryn tilin rajoitukset -sivulle, huomaan ilmoituksen "tilisi käyttöä on rajoitettu", ja klikkaan "ratkaise"-linkkiä. Sen jälkeen ei näytöllä näy muuta kuin "Thank you for providing the required information - We’ll get back to you within a few business days - Go to Account Overview". Siellä pitäisi olla ilmoitus, että lähetetty asiakirja ei kelpaa, ja sitten mahdollisuus lähettää uusi asiakirja. En pysty lähettämään sitä tuoretta puhelinlaskua. Sähköpostitse se ei onnistu, kokeilin ja tuli viesti etteivät he voi ottaa vastaan viestejä ko. meiliosoitteeseen eivätkä vastata sen kautta. Laitoin heille toisen viestin Message Centerissä tästä ongelmasta, toivottavasti lukevat sen ja korjaavat asian tai neuvovat minua. Jos mitään konkreettista ei tapahdu, minulta lop

2.7.2018 - Ongelmia PayPalin kanssa, osa 1

PayPalin kanssa tuli yllättäviä vaikeuksia. Jo jonkin aikaa sitten rajoittivat tilini käyttöoikeutta ja vaativat sataprosenttisten käyttöoikeuksien palauttamista vastaan sekä nimeni että kotiosoitteeni varmennusta. Nimeni pystyin varmentamaan lähettämällä heille skannauksen muovisesta henkilökortistani. Osoitettani en kuitenkaan pystynyt todistamaan, koska minulla ei ollut sähkölaskua, mitään muutakaan laskua, pankin lähettämää luottokorttisopimusta tai muuta tarpeeksi tuoretta asiakirjaa josta osoitteeni näkyisi. Rajoitus koski tosin vain oikeutta poistaa tili, sen sijaan rahansiirto ja maksaminen onnistuivat normaalisti... tähän aamuun asti. Menin MusicStackiin, tilasin 10 levyä 9 myyjältä, rupesin varmistamaan tilauksia, ja siinä vaiheessa vasta huomasin että ovat PayPalilla poistaneet minulta myös oikeuden maksaa. Onneksi ehdin sentään varmistaa vain kolme tekemästäni yhdeksästä tilauksesta. Loput kuusi tilausta odottavat vielä MusicStack-ostoskorissa varmistamista. Sen vain sanon,

2.7.2018 - Ruisrockin mellakka 1980

Kuva
Vuoden 1980 Hesarit hoidettu. Vuoden 1980 Ruisrock päättyi mellakkaan, kun Eppu Normaali -fanit raivostuivat siitä, etteivät he saaneet nähdä ja kuulla suosikkinsa esiintyvän ruotsalaismanagerin oikkuilujen takia. Helsingin Sanomat raportoi tapahtumista 11. elokuuta, ja mielipidesivulla julkaistiin kolme päivää myöhemmin kaksi yleisön joukossa olleiden raporttia. Totta puhuen Soundi-lehti uutisoi Ruisrockin tapahtumista paljon värikkäämmin, mutta antaa sen useampisivuisen artikkelin jäädä johonkin myöhempään ajankohtaan. Artikkelissa kuvan kanssa mainittu basisti Eddie Chin kuului The Tourists -yhtyeeseen.

16.6.2018 - Nuortenlehti OK alkoi kilpailla Suosikin kanssa vuonna 1981

Kuva
Kävin läpi vuoden 1981 Hesarit Aikakone-arkistossa. Vuoden 1982 katsauksessa tuli mainittua Suosikkia matkinut uusi nuortenlehti OK, joten pistetään nyt tämäkin juttu tänne sekaan. Julkaisupäivä oli 20. elokuuta 1981. Tulihan taas mainittua, ja se siitä.

30.6.2018 - Uusimmat levyhankinnat

Kuva
CD:t: Skrewdriver: All Skrewed Up (1977) Matti Oiling: Happy Jazz Band (1970) 7":t: Buzzcocks: Spiral Scratch (1977) LP:t: Eric Idle & Neil Innes: The Rutland Weekend Song Book (1976) Edward Vesala: Nan Madol (1974) Roogalator: Play It By Ear (1977) Yachts: Without Radar (UK-versio) (1980) Christian Sievert & Jukka Tolonen: Still Friends (1987) Elephants Memory: Take It to the Streets (1970) Edessä on nyt neljä viikkoa kesälomaa. Suunnitelmanani on pysyä sisällä koko sen ajan ja urakoida yhden ison projektin parissa. En tiedä paljonko aikaa se vaatii, meneekö kauemmin kuin kuukausi vai onko homma valmis ennen loman loppua. En aio käydä missään rahaa kuluttamassa, kaikki raha menköön loppujen toivelevyjen keräämiseen. Tässä ovat yhtä lukuunottamatta loput kesäkuun alussa tilatut levyt. Yksi Amazonista tilattu CD uupuu vielä. Okei, Skrewdriverin All Skrewed Up EI OLE natsilevy. Se on harmiton peruspunklevy, joka tehtiin ennen kuin Ian Stuart sekosi äärioikeistolaiseen

25.6.2018 - Uusimmat levyhankinnat

Kuva
Christian Sievert, Jukka Tolonen, Mads Vinding, Luiz Carlos De Siqueira (Chuim): After Three Days (1977) Harry Chapin: The Last Protest Singer (1988) The Frantics: Boot to the Head (1987) The Pork Dukes: The Pork Dukes (1978) The Last Protest Singer on taas yksi sellainen levy, joka nyt sattui olemaan CD-R-kopiona, vaikkei se ole mieluisa. Chapin puuhasi tuon albuminsa kanssa vuonna 1980 julkaisemansa Sequel-albumin ja 1981 tapahtuneen kuolemansa välissä. Albumi jäi keskeneräiseksi. 1988 tämä keskeneräinen nauha julkaistiin. Koko aiemman Chapinin tuotannon kuunnelleena halusin kuulla vielä The Last Protest Singerinkin, ja se onnistui imuroimalla mp3-tiedostot jostain. Vaikkei albumi osoittautunut hyväksi, en raaskinut viskata tiedostoja menemään. Kuitenkin harvinaisuus kyseessä. Niinpä poltin mp3:t lopulta CD-R:lle, ja nyt piti sitten hankkia oikea levy. Kanadalaisen huumoriryhmän The Franticsin löysin Dr. Demento -kokoelma-CD:itten ansiosta. Lainasin nuo CD:t kirjastoist

16.6.2018 - Uusimmat levyhankinnat

Kuva
Auracle: City Slickers (1979) The Brides of Funkenstein: Never Buy Texas From a Cowboy (1979) Gene Vincent: Gene Vincent (1970) Irwin Goodman: Ennenkuulumattomat - Lauluja suomalaisille (1983 / 2015) Joe Vitale: Roller Coaster Weekend (1974) Suburban Lawns: Suburban Lawns (1981) Zager & Evans: Zager & Evans (1970) Auraclen levyä jaeltiin jossain souliin ja jazziin keskittyneessä musiikkiblogissa viime vuosikymmenen puolessavälissä. Kivaa jazzrockia, ei mitään erinomaista musiikkia, mutta symppis levy. The Brides of Funkensteinin kakkosalbumi ei nouse Funk Or Walkin tasolle, mutta on se kuunneltava. Japanilaisesta CD:stä pyydettiin 58,32 puntaa Amazonissa. Jätin sen kuukausia aiemmin tilaamatta juuri tuon hirmuhinnan takia, mutta tarkemmin ajatellen, ei se liian kova hinta ole. Gene Vincentin levy on julkaistu myös nimellä If Only You Could See Me Today, tuon myötä on nyt herran kaikki albumit hallussani muodossa tai toisessa. Irwinin CD:n missasin aikoinaan, ja kun sitte

14.6.2018 - Uusimmat levyhankinnat

Kuva
Huh huh, CD-levytkin saa hakea ruokakauppapostista, kun myyjät lähettelevät niitä kirjattuina paketteina. Olisi kyllä toivottavaa, että ne paketit jotka mahtuvat postiluukusta myös tulisivat postiluukusta, ettei minun tarvitsisi jokaista levyä käydä hakemassa. Siinä on aina oma vaivansa. Sekin vielä risoo, jos joka päivä viikon ajan tulee yksi saapumisilmoitus, ja joutuu käymään postissa päivittäin aina yhden levyn hakemassa, ja sitten - pam! - yhtenä päivänä yhtäkkiä kotona odottaakin kuusi lappua. Kiva jos niitä tulisi tasaisemmin pari-kolme päivässä. Mutta sillehän nyt ei voi mitään. En minä kuitenkaan kehtaa hakea postista kuin kolme pakettia kerralla, ettei taakseni muodostu jonoa. Ja onhan siinä muiden ihmisten silmissä oma shownsa, jos toiselle ojennetaan tiskillä kuusi pakettia kerralla ja niitä sitten yrittää kaapata kainaloonsa ja poistua ulos kadulle mahdollisimman tyylikkäästi. Little Bob Story: High Time (1976) Little Bob Story: Little Bob Story (1977, kokoelma) Vesala / S

6.6.2018 - Uusimmat levyhankinnat

Kuva
Johnny Rocco Band: Rocco (1975) Serious Young Insects: Housebreaking (1982) Skylight: Skyhigh (1974) Australialaista musaa taas vaihteeksi. Kaikkiin näihin levyihin tutustuin aussimusiikkia jaelleen edesmenneen Midoztouch-nettisivuston ansiosta. Voi ollakin, että nämä jäävät viimeisiksi toivelistallani oleviksi aussilevyiksi, jotka onnistun hankkimaan. Kahdeksan sikäläistä levyä omaan vielä pelkästään CD-R-kopioina, mutta oikeat levyt ovat liian harvinaisia. Saattaa olla, että jotain toivomaani australialaista putkahtaa vielä myyntiin MusicStackiin, mutten pane paljoa toivoa sille. Johnny Rocco Band on valkoista soulfunkia Average White Bandin ja Stylusin tyyliin. Alkuperäinen aussipainos (ylempi kuva) on liian harvinainen MusicStackin kautta hommattavaksi, mutta muunmaalaisia painoksia onneksi löytyy. Rocco-bändinimellä julkaistua jenkkipainosta (alempi kuva) kauppasi muutamakin myyjä, joista valitsin suomalaisen SoundHawk Recordsin. Myyjä reagoi viiden päivän viiveellä, ja p

22.5.2018 - Uusimmat levyhankinnat

Kuva
The Rotary Connection: Aladdin (1968) Earth Quake: Two Years in a Padded Cell (1979) Rupert Holmes: Adventure (1980) Baby Grand: Ancient Medicine (1978) B.A. Robertson: Bully For You (1981) B.A. Robertsonin CD oli tilaus Amazonista. Kävin läpi Discogs-toivelistaani, että olisiko jokin siellä olevista levyistä julkaistu CD:nä viimeisen vuoden aikana. Tuo oli, niinpä tilasin sen heti. Yllättäen levy päätyi DHL:n toimitettavaksi. Firman lähetti meinasi toimittaa CD:n jo viime torstaina, 17.5.. Asiasta ilmoitettiin tekstarilla jo 11.5., mutta lähetistä ei sitten kuulunut mitään koko torstaipäivänä. Perjantaina tuli uusi tekstari, jossa ilmoitettiin, että lähetys tuodaan tänään. Hitto, minullahan on perjantaisin päihdeklinikan siivous, en minä voi hirveän kauan töiden jälkeen odotella sitä lähettiä kun sivutyö kutsuu. Päätin, että kello 19.00 asti voin odottaa, mutten yhtään kauemmin. Kello tuli 19, ja niin sitten häivyin siivoamaan klinikkaa. Illalla kotiin palattuani huomasin, että

22.5.2018 - Muistelua koulun levyraadeista, osa 2

Tosiaan, olihan meillä ala-asteellakin yksi levyraati. Sen tosin piti miesopettaja yksinään. Hän soitti meille kasetilta sekalaisia poppibiisejä, ja me annoimme pisteet niille kaikille. Yksi kappaleista oli Five Starin Rain Or Shine, johon ihastuin heti ensikuulemalla ihan täysillä (kävin siis kuudetta luokkaa silloin, koska Rain Or Shine on vuodelta 1986 - levyraati pidettiin koulun uudessa, vastavalmistuneessa siivessä). Se sai minulta täyden kympin. Levyraadin jälkeen jäin juttelemaan pieneksi hetkeksi opettajan kanssa. Ajattelin kysyä, olisiko mahdollista että saisin jotenkin kopion siitä Five Starin kappaleesta itselleni. En sitten kehdannutkaan esittää pyyntöä. Sittemmin olen kuullut Rain Or Shinen muutaman kerran uudestaan, mm. äitini nauhoittamalta kasetilta, mutta se onkin tuntunut ainoastaan herttaisen yhdentekevältä. En ymmärrä, mitä oikein kuulin siinä biisissä alunperin. Vahvistamattoman teoriani mukaan opettaja soitti meille jonkin harvinaisen erikoisversion, joka ei ole

21.5.2018 - Muistelua koulun levyraadeista

Punk in Finland -foorumilla on nyt 80-luvun koulun musaraatien muistelutopic . Kävin yläastetta 1987-1990, ja silloin oli meidänkin koulussa noita levyraateja. Yleensä ne menivät minun kohdallani siten, että muistin vasta musatuntien alussa että nyt meillä on musaraati, kun naisopettaja sen mainitsi. Koska asuin tuolloin sadan metrin päässä koulusta, sain kipittää nopeasti kotiin hakemaan jonkin itse äänittämäni kasetin, jolta soittaa jotain. Siinä kovassa kiireessä omia kasettejani selaillessani en sitten ehtinyt kauheasti miettiä mikä biisi voisi parhaiten kolahtaa luokkatovereihini, joten aika rupua tuli välillä valittua. Nitro Deluxen This Brutal House oli Tapani Ripatin Ocsidissa soittama house-biisi, muistaakseni toin kerran sen kuunneltavaksi. Sille kuitenkin vain naurettiin, varsinkin kaverini Kalle pilkkasi minua siitä vielä jälkeenkinpäin. Omasta mielestäni surkein valintani oli Mandy Smithin I Just Can't Wait. Mandy Smithiä, hyi yökötti! Cutting Crew'n One For the

3.6.2018 - Pelle Miljoonan ilmaiskonsertti uutenavuotena 1981-1982

Kuva
En ole suinkaan lopettanut vanhojen Hesareiden tutkimista netin Aikakone-palvelussa. Pidin vain pitkän tauon, kun muut projektit vaativat kaiken ajan. Homma jatkuu taas. Vuosi 1982 oli vuorossa tällä kertaa. Se vuosi alkoikin melkoisella hulinalla, kun Kauppatorilla järjestetty Pelle Miljoona -ilmaiskonsertti ryöstäytyi käsistä traagisella tavalla. Pellellä oli muutakin päänvaivaa vuoden alussa, sillä 1981 perustettu nuortenlehti OK! järjesti sekä Pellestä että Hassisen Koneesta haastattelut vilpillisin keinoin. En ole itse OK!:ta tullut kai lukeneeksi, ainakaan niin että satavarmasti muistaisin sen. Köyhän miehen Suosikin maineen tunnen kyllä hyvin, minulle on aiemminkin käynyt selväksi millaisin konstein haastatteluja ja muita rock-juttuja julkaistavakseen hankki tämä lehti, jonka kanssa kukaan itseään kunnioittava musiikin parissa työskentelevä ei pian halunnut olla missään tekemisissä. Muuten olen vain lukenut Wallun kulttuurikuvasarjoja -omakustanteista Wallu

17.5.2018 - Uusimmat levyhankinnat

Chalice: Overflow - A Retrospective 1974-1977 (2016) Bo Diddley: The London Bo Diddley Sessions (1973) The Temptations: Power (1980) The Members: 1980 - The Choice Is Yours (1980) Booker T. & The MG's: Universal Language (1977) The Fools: Sold Out (1980) Gonzalez: Move It to the Music (1979) The Fatback Band: Night Fever (1976) Gene Vincent & The Shouts: Shakin' Up a Storm (1964) Chalice oli brittibändi joka päätyi Australiaan, ja teki siellä ainoan albuminsa Overflow vuonna 1975. Robin Willsin Purepop-blogissa on postaus Chalicen singlestä In My World / Mr. Won't You Help Me - siinä selitetään asioita ihan bändin kitaristin omin sanoin. Minä tutustuin Chaliceen Midoztouch-sivuston myötä, siellä oli Overflow-albumi vapaasti imuroitavana zip-pakettina. Kivaa poppiahan se oli hyvillä biiseillä, joten poltin CD-R:n. Viime tammi-helmikuussa sain tietää tuosta Zero Hour Recordsin julkaisemasta kokoelma-CD:stä. Zero Hour oli valitettavasti juuri sillä hetkellä v

7.5.2018 - MusicStack kuolemassa?

Ei kai MusicStack ole pikkuhiljaa kuoleva saitti? Ei kyllin siinä ettei harvinaisia levyjä tunnu löytyvän kuten ennen, nyt osui kohdalle jo toinen yhtäkkiä kaikonnut myyjä. Teen levytilauksen, ei kuulu myyjältä mitään reaktiota useaan päivään, käyn tsekkaamassa myyjän inventoryn ja huomaan sen tyhjäksi. Myyjä häipynyt MusicStackista kokonaan! Kuulemma myyntilukemat MusicStackissa ovat melkoisen pienet, missä tahansa muualla levymyyjät tekevät paljon enemmän kauppoja. Sitten ovat vielä ylimääräiset taksat joita myyjiltä peritään, vain jotta sivuston perustaja Dave Stack saisi vähän hiluja taskuunsa. Ei kai mikään ihme, jos myyjät kyllästyvät koko sivustoon ja lähtevät ovet paukkuen. Minun täytyy kai vain nopeasti hoitaa tämä loppujen kiinnostavien levyjen tilaamisurakka ennen kuin MusicStackille käy samoin kuin GEMMille. Toivelevyjä on alle sata, pitäisi urakan hoitua vuoden loppuun mennessä. Sitten on vielä läjäpäin muita levyjä, jotka voisin hankkia - lähinnä singlejä. Katsotaan nyt,

3.5.2018 - Uusimmat levyhankinnat

Ilpo Saastamoinen: Joutsenen juju (1976) Pori Big Band / Tapiola Big Band: Jazz Liisa 16 (1976 / 1977) Hasse Walli & Zeus: Pop Liisa 16 (1972) Juhani Aaltonen, Esa Helasvuo, Teppo Hauta-Aho, Edward Vesala: Jazz Liisa 17 (1973) Petri & Pettersson Brass / Magyar: Pop Liisa 17 (1973) Edward Vesala Ensemble: Jazz Liisa 18 (1974) Donna / Tabula Rasa: Pop Liisa 18 (1976) Vuoden ensimmäiset levyostokset fyysisestä levykaupasta. Hain Svart Recordsin kiinnostavat uutuusjulkaisut Jäänsärkijästä. Eikö kukaan muu osta mustavinyyliversioita Pop-Liisa- ja Jazz-Liisa -levyistä? Jouduin lisäämään itse kaikki kuusi nyt ostamaani Liisankatu-levyä Discogsiin. Pop-Liisa- ja Jazz-Liisa -sarjojen 16. osista ei ollut Discogsissa vielä minkäänlaisia versioita, joten niiden kohdalla jouduin naputtelemaan ihan kaikki tiedot alusta asti. En tehnyt hommaa viimeisen päälle huolella, koska aika oli tiukilla ja minua vähän väsytti työntäyteisen päivän jälkeen. Levyjenlisäämishomma venyi lähemmäs kello 23:a,

1.5.2018 - Kadonnut biisi löytynyt

Löysin tänään taas yhden kadonneen biisin. Biisin, joka minulla oli ollut kasetille nauhoitettuna vuonna 1985, mutta jonka olin sittemmin hukannut. En ole koskaan tiennyt kappaleen nimeä tai esittäjää, kutsunut sitä vain nimellä "Désolatie". Eli ranskalaista syntetisaattoripoppia, soinut joko Urheilua ja musiikkia -ohjelmassa tai sitten Esko Riihelän juontamassa Tänään iltapäivällä -ohjelmassa, josta sen nauhalle nappasin. Nyt se biisi löytyi, kun tässä kuuntelen hirveät määrät 80-luvun alun diskomusaa YouTubesta. Kuuntelin ranskalaisen Réginen yhtä levytystä vuodelta 1981, ja laulaja kuulosti samalta kuin siinä kadonneessa kappaleessa. Kokeeksi tutkin Réginen diskografiaa Discogsissa, ja hain YouTubesta hänen 1983 julkaistun singlensä Reine de la nuit. Bingo! Siinähän se minulta kadonnut biisi oli. Nyt se on sitten kovalevyllä mp3:na. Nyt on enää kuusi kadonnutta kappaletta jäljellä. 21.1.2016 löysin Gwen Guthrien biisin "Put Love in Control", nyt löytyi tuo Régin

28.4.2018 - Uusin levyhankinta

Kuva
Fancy: Get Your Kicks (1985) Vihdoinkin. 7. päivä tilasin, myyjän hyväkäs viivytteli kuusi päivää postittamisessa, kaksi viikkoa oli levy reissussa, ja nyt se on minulla. Fancysta olen kertonut aiemminkin. 13.8.2017 kirjoitin : "Isä tykästyi myös Spandau Balletiin ja Slice Me Nice -hitillä pinnalle pongahtaneeseen saksalaiseen Fancyyn. Hän osti Spandaun Parade-LP:n ja Fancyn Get Your Kicks -LP:n, ja niitä isän kanssa kuunneltiin paljon siinä vaiheessa, kun olin muuttanut isäpuolen luota muutamaksi vuodeksi takaisin isän luokse..." "...Isäni osti vielä Fancyn maksisinglen "Bolero (Hold Me in Your Arms Again)", mutta kun hän kuunteli sitä kotona, ihmettelin että miten voi biisi kulkea noin hitaasti. Fancyn äänikin oli matalaa, epäselvää mörinää. Kului aikansa, ennen kuin tajusin ihan itse, että levyä pitää soittaa 45 kierrosta minuutissa normaalin 33 1/3:n sijasta. Vihdoinkin "Bolero" soi levysoittimestamme sellaisena kuin sen kuului soida. Isä kuit

21.4.2018 - Uusimmat levyhankinnat

Alberto Y Lost Trios Paranoias: Italians From Outer Space (1977) Any Trouble: Wheels in Motion (1981) Bo Diddley, Muddy Waters, Little Walter: Super Blues (1967) Chilly: For Your Love (1978) Didier Marouani: Space Opera (1989) Fancy: Bolero (Hold Me in Your Arms Again) (12") (1985) Heroes: Border Raiders (1980) Heroes: Some Kind of Women / 10% Will Do (7") (1980) The Jags: Back of My Hand (12" EP) (1979) The Jags: Woman's World / Dumb Blonde (7") (1980) The Jags: No Tie Like a Present (1981) Space: Tender Force / Robbots (7") (1981) Any Troublen ja Heroesin levyt imuroin joskus ammoisina aikoina Power Pop Lovers -blogista (aivan kuten The Jagsitkin). Kyllä tuntuu hyvältä omistaa vihdoin viimein oikeat levyt. CD-R-kopioni natisevat vanhuuttaan. Some Kind of Women on parhaita power pop -biisejä mitä on, mutta koko Heroesin LP ei jaksa viehättää. On liian pehmoista kamaa, vaikkakin toki sympaattista. Some Kind of Women on ainoa kappale joka onnistuu säväyttämä

16.4.2018 - Uusimmat levyhankinnat

CD:t Amazonista: Blue Cheer: BC #5 The Original Human Being (1970) Cub Koda and The Points: Cub Koda and The Points (1980) Gene Vincent: Born to Be a Rollin' Stone - The Challenge Sessions 1966-68 (2008) Little Bob Story: Off the Rails Plus Live in 78 (1977 / 1978) Little Richard: The Explosive Little Richard (1967) Secret Affair: Glory Boys (1979) Secret Affair: Business As Usual (1982) Viimeiset CD-tilaukset Amazonista tuli tehtyä tämän kuun toisena. Niistä kaikki ovat nyt saapuneet. Nuo seitsemän CD:tä sai vielä kohtuuhinnalla. Yksi helmikuussa tilaamani CD on selvästi hukkunut postissa, täytyy koettaa ensi kuussa tilata se MusicStackin kautta. MusicStack-tilaukset: Alberto Y Lost Trios Paranoias: Skite (1979) (LP) Chilly: Come to L.A. (1979) (CD) Space: Deeper Zone (1980) (CD) Various Artists: Saturday Night Fever (The Original Sound Track) (1977) (LP) MusicStackista olen tilannut jo kaikki ne levyt, jotka minulla oli suunnitelmissa tilata sitä kautta vuonna 2012. Redgumin ja L

3.4.2018 - Vinyl: The Nobody Men

Kuva
Liittyen vähän aikaa sitten hankkimaani Vinyl-yhtyeen sinkkuun "The Nobody Men", päätin kaivaa esille lisää tietoa tuosta a-puolen toisesta kirjoittajasta Marek Rymanszewskista. Discogsista löytyy myös Marek Rymaszewski , joka on saanut aikaiseksi vähän mutta sekalaista musiikkimaailmassa, kuten tämmöisen soololevyn vuonna 2013: The Despicable Mischief of Marek Rymaszewski . 1983-1984 mies kirjoitti singlet Cool Running ja Intolerance englantilaiselle syntsapop-duolle Tik & Tok . RateYourMusic tietää myös, että Rock'n'Roll Children -nimisessä, näköjään vain yhden singlen vuonna 1974 tehneessä yhtyeessä olivat mukana Rymaszewski nimellä Marc Hammond, ja Robin Millar nimellä Christian Paul. Robin Millarhan oli The Nobody Men -biisin toinen kirjoittaja. Siinä loksahti yksi pala hienosti kohdalleen. 1975 teki Rymaszewski soolosinglen "Marlene (You Got Me) / Give Yourself a Chance" nimellä Marek Aleksander, tietää RYM vielä. Mystinen mies.

29.3.2018 - Uusimmat levyhankinnat

Tämän vuoden aikana hankitut levyt: 7": PUREPOP-singlet: Jabberwock: Sneakin' Snaky / Fortune Teller (1977) (MCA 264) Sunchariot: Firewater / The Only Girl I Knew (1973) (Decca F 13407) Light Fantastic: Take Me, Shake Me / Don't Let Go (1974) (Blue Jean BJS 701) Cardinal Point: I'm the Grand Pretender / Lolly Linda (1973) (Philips 6012 387) Hero: Love Gone Bad / Nothing Comes Easy (1977) (Private Stock PVT 102, promo) Warwick: Let's Get the Party Going / How Does It Feel? (1975) (RAK 211) Doctor Father: Umbopo / Roll On (1970) (Pye Records 7N 17977) Crazy Elephant: There Ain't No Umbopo (stereo & mono) (1970) (Bell Records 875, promo) Frog: Witch Hunt / Living Dead (1973) (Spoke Records SPK 1102, 2011) Forest: Do Ya, Do Ya Want My Love / I'll Stay With You (1974) (Midland International, MB 10696) Airlift: Tell Me (stereo / mono) (1976) (Quality QA 506, promo) Kiss Inc.: Hey, Mr. Holy Man / Kids Are Crying (1970) (Bell Records B-931, promo) T

25.12.2017 - Live Aid, Band Aid & Apua Orkesteri

Kuva
13. heinäkuuta pidettiin suuri Live Aid -konsertti Afrikan nälkäänäkevien auttamiseksi. Muistattehan: Do They Know It's Christmas, We Are the World ja suomalaisten yritelmä Maksamme velkaa? Kanadalaisrokkari Bryan Adams kävi konsertoimassa Suomessa. Häntä haastateltiin Hesarissa, ja Kanadan oman hyväntekeväisyyshankkeen, Tears Are Not Enough -sinkun primus motorin ominaisuudessa hän kertoi singlen tekemisestä ja jakeli auliisti kunniaa Bob Geldofille. Adams tähdensi, että hän ei kokenut olevansa Kanadan hyväntekeväisyysprojektin isä tai edes setä - sen sijaan Geldof ansaitsisi hänen mielestään patsaan ideastaan. "Me täällä Kanadassa ja Amerikassa vain seuraamme hyvää esimerkkiä". Sillä lailla. Adams oli kuullut myös Suomea uhanneesta polioepidemiasta ja kyseli asiasta toimittajalta. Kuultuaan ettei vaaraa ole, hän huojentui ja sanoi voivansa tulla hyvillä mielin Suomeen konsertoimaan. 4. huhtikuuta julkaistiin pikkujuttu Apua Orkesterin Maksamme velkaa -singlen tek