Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä

KOTKA RANKKI OHUTTA YLÄPILVEÄ

Pearl Harbour / Aamu HKL:n bussissa (1980)

Alavilla mailla hallan vaaraa (1981)

FinnArctic-esittely:

It's very odd for a band to call themselves "Kotka Rankki Thin Upper Cloudiness" and their album "Risk For Frost in the Lowlands". This band, who had probably overdosed on coastal weather reports, had seven members, all raised on the northern parts of Finland. They had been living in the same hostel in Helsinki for a year, when they heard of the first "Song of the Year" contest arranged by music magazine Soundi in 1980. Still calling themselves "Kyösti & Kurinalaiset" (Kyösti & The Disciplined), they attended the contest with their song "Pearl Harbour" and shared first position with a songwriter-musician called Hannu Tuovinen.

"Pearl Harbour" is a multifaceted song about the second and third World War, the stupidity of mankind and lots of other important things. It was soon released as a single by Finnlevy's pop/rock-oriented subsidiary label Kräk, coupled with a song called "Aamu HKL:n bussissa" (which I recall wasn't any good).

The band changed their name, and the album "Alavilla Mailla Hallan Vaaraa" followed next year. The LP is a very versatile package: rock'n'roll, folk balladry, country rock and inventive pop mixed together with some truly original subject matters. The running theme on the album is the treadmill of unrewarding, stressful office work, a family to take care of, kids to raise and the counting of years and days to the eventual retirement. The band asks if you're really doing what your heart desires by becoming just another cog in this machine.

On a couple of songs ("Pearl Harbour" and "Pallo uhkaa pamahtaa") they express their concern about war, "Tornionjoki" carries a subtle environmental theme while at the same time being the best song about a river I've ever heard. The oddest song in the bunch is "Kultainen kenguru": it deals with racism, hating immigrants and robbing Third World nations off their riches, but tells its messages in the form of a seemingly innocent children's song about a golden kangaroo!

Side B is much more balanced than side A, since the songs are more consistent in style, but the album still requires a few listens before you manage to chew everything it offers. The effort is extremely rewarding, however, and "Alavilla Mailla..." soon becomes an album you want to listen to often and regularly. A couple of complaints, however: there's a new version of "Pearl Harbour" which has been needlessly peppered with sound effects and some less subtle vocal performing. I often skip it when I listen to the album. I prefer the original single version.

Producer Upi Sorvali also apparently didn't know what to do with female vocalist Ippa Wilska's high-pitched voice. He must have felt she was redundant and that the band's songs didn't require female voices, so he pushed her backing vox way back in the mix.

Pentti Laitinen, who wrote and sang a few songs here, previously played in bands named Action and Laba & Luut, as well as an early acoustic version of KROY called Suolapatsaat.

I would really like to know why the band never released any more records. Band leader Kyösti Kattilakoski had a short-lived group called Human Being (one single in 1985), and another called Second Flash (1988-1990 plus a comeback in 1999). Both names fall into the "never heard of them" category for many people, including me. He and Markku Lonkila also wrote a few songs for singer Säppi in 1988-1990.

The album has remained a cult favourite, since it's not available on CD. "Pearl Harbour" (the inferior album version) exists on an obscure CD compilation called "Xtra Trax 2" (1996). Jussi Raittinen covered the hilariously apt "Konttorikantri" (one of the album's highlights!) as "Samassa veneessä" on his 1984 album "Hirvi älä tule tielle" - it's available on his CD "Stadin kundin kaiho". But how many have heard the original?

My apologies that the vinyl I have is a bit worn, especially on side B. It had been spinned rather much already when I found it at a flea market many years ago.

Members:

Lauri Astala - bass, acoustic guitar, Jewish harp

Kyösti Kattilakoski - Vocals, acoustic guitar

Jouko Kovanen - drums

Pentti Laitinen - vocals, electric guitar, acoustic guitar, harmonica

Markku Lonkila - vocals, acoustic guitar, Olympia Electric 45

Veli-Matti Pietikäinen - flute, electric piano, grand piano, synthesizer, organ, backing vocals

Ippa Wilska - vocals

plus:

Upi Sorvali - congas, "kuikka" (?), organ, backing vocals

Äidin nauhoittamalla kasetilla ollut Pearl Harbour viehätti ja kiehtoi minua niin, että jo yksin se sytytti minussa halun kuulla koko LP - kun olin kirjastossa Suomalaisten äänitteiden vuosikirjasta 1981 saanut selville, että sellainen on. Halu kuulla lisää Kotka Rankkia oli jopa mielettömän kova - onneksi LP löytyi lopulta 90-luvun loppupuolella VR:n makasiinien kirpputorilta. Levy oli jo vähän rahisevaan kuntoon soitettu, mutta se on palvellut minua hyvin.

FinnArctic-aikoinani odotin kovasti, että saisin postata tämän levyn blogiini jakeluun, kunhan olisin ensin hoitanut pois sen levytoivetulvan, jonka blogini seuraajat kaatoivat niskaani.

Alavilla mailla hallan vaaraa on varsin monipuolinen ja täynnä loistavia ideoita oleva LP. Avausbiisi Sakaali on ärjy hyökkäys tyhjäsieluisia juppeja vastaan, Pallo uhkaa pamahtaa on juuri sellainen kuin nimi antaa ymmärtää - herkästi esitetty aito huoli maapallon tulevaisuutta kohtaan. Rippikoulu, armeija, avioliitto on yleistä ja vähän sekavaa kommentointia ihmiselon kulusta ja lapsena saadun opetuksen omituisuuksista - pointti on siellä jossain solmun kätköissä, mutta kyllä se sieltä löytyy. Välttämättömätkö? kyselee, mikä ihmisille on oikeasti tarpeellista. Konttorikantri on hulvaton protestilaulu, jossa on harvinaisen paljon asiaa kolmeen minuuttiin ängettynä.

Jos ykköspuoli on sillisalaatti, niin kakkospuolella tyylit ja tunnelmat pidetään pykälää yhtenäisempinä. Yleisilme on tässä herkkä, folkahtava - rock-ainekset, joilla pistettiin ruutia ensimmäiselle puolikkaalle, ovat tiessään. Tornionjoki on paras, liikuttavin ja sanomaltaan parhaiten perille menevä laulu joesta jonka tiedän. Lumiseppeleessä vaille sosiaalisia kontakteja jäänyt mies ilmaisee pettymyksensä ihmiskuntaa kohtaan menemällä keskelle talvista metsää kuusen alle ja hautaamalla itsensä lumeen.

Kultainen kenguru on albumin nerokkain kappale: kannanotto rasismia ja kolmannen maailman osakseen saamaa riistokapitalismia vastaan, puettuna vertauskuvallisen lastenlaulun muotoon! Kenguru itse on runsailla luonnonvaroilla siunatun kolmannen maailman valtion asukas joka pyrkii pakolaisena Suomeen, gorilla symboloi teollistuneen maailman rasistista grynderiä, joka pyrkii hyötymään ko. maan rikkauksista oman ahneutensa tähden. Lopulta kenguru päättelee, että Suomi on ahdasmielisten kapitalistien maa, joka ei kykene tarjoamaan turvaa ja suotuisia elinoloja, ja koettaa sen sijaan onneaan Ruotsista.

Päätöskappaleessa bändi tuntuu summaavan yhteen sen, mikä levyllä on useissa kappaleissa vähitellen tuotu esiin: ihminen on onneton yhdeksästä viiteen -työn, perheestä huolehtimisen, velkataakan ja toteutumattomien unelmien aiheuttaman pettymyksen ristipaineissa. Pohjimmiltaan jokainen haluaisi olla rohkea, elää niin kuin oma mieli ja sydän haluavat, ja haistattaa pitkät yhteiskunnan konventioille ja normeille. Ei ole sattumaa, että levyn kannessa on salkku taivastaustan päällä.

Alavilla mailla -LP:llä on kyllä vikansakin. Se pehmeämpiääninen vokalisti (Pentti Laitinen?) ei ole mikään laulaja. Hänen äänensä on voimaton, epävireinen, heikko. Bändi oli siunattu myös naisvokalistilla, nimeltään Ippa Wilska, mutta häntä hädin tuskin kuullaan levyllä muuten kuin heikosti taustalla siellä täällä. Toisaalta hän ei tunnu muuta kuin kimittävän korkealla äänellä. Pistää miettimään, eikö tuottaja Upi Sorvali kenties keksinyt Wilskan äänelle mitään funktiota bändin biiseissä, ja häivytti hänet siksi melkein kokonaan kuulumattomiin?

Pahiten levyllä mättää kuitenkin Pearl Harbourin uusi versio. Singlellä kappale esitettiin just oikealla tavalla, vähäeleisesti, sanoille täyttä painoa antaen. Albumiversio on pilattu aggressiivisemmalla laulutulkinnalla ja turhilla ääniefekteillä. En viitsi edes kuunnella albumiversiota Pearl Harbourista vaan korvaan sen levyä kuunnellessani aina sinkkuversiolla, tavalla tai toisella. Oli pakko saada se single jostain, etten olisi vain CD-R-levylle poltetun ja tietokoneen kovalevylle siirretyn kopion varassa. Se onnistui viime vuoden elokuussa, kiitos Kane Recordsin joka sitä kauppasi. Kannet tosin puuttuvat.

Vielä kiinnostaisi kovasti tietää, mitä Kotka Rankille tapahtui LP:n äänittämisen ja julkaisun jälkeen. Miksei jatkoa kuulunut... ennen kuin vasta 2013?