Nono Söderberg - Nordjazz Quintet - Norman Gunston

NONO SÖDERBERG



Nono (1976)

Jukka Hauru & Nono Söderberg: Pop Liisa 05 (1976 / 2016)





FinnArctic-esittely:

May I introduce you to one of the foremost Finnish guitarists: Nono Söderberg!

Arno "Nono" Söderberg has never been a front figure in the public eye, but he's had an impressive workload as a session musician and backing band member for various artists like Hector, Danny and the Raittinen brothers.

He got his dedication to music from his older sister, a jazz freak, who dragged him to concerts and thus inflicted him with a heavy dose of early 60's jazz. Her record collection (especially Bill Haley) was another main influence on the young boy. Later, when his family bought a TV, Nono was awe-struck by James Burton (he backed Ricky Nelson), and started to demand a guitar for himself. Eventually it was the husband of his eldest sister who bought Nono an acoustic guitar.

Nono and another future star, Eero Lupari, had a band called The Needles, who did a couple of singles in 1965. At that point Nono was a bassist. Thanks to John Mayall's Bluesbreakers and Fleetwood Mac, Nono started to develop an interest for blues.

After stints in Danny's backing band and Eero & Jussi & The Boys, he again switched to guitar after being inflicted by Hendrix and Clapton.

The seventies were mainly filled with giving guitar lessons, but 1976 also saw the birth of Nono's first solo album, simply titled "Nono". The music is what might be expected: a fusion of rock, jazzrock, progressive rock and guitar balladry. Of course, a totally instrumental album has to have variety, and it's provided by the funky "Tide" and the gentle ballad "Crystal Rain". The album even starts with Pekka Pöyry's flute - the guitar doesn't kick in until a while later. Nono also displays his skills with the harmonica on "Tide", so that track is my favourite here.

Check out Nono's other solo albums "Rare Bird" (1982) and "Hot Wires" (1997)!

And this website in Finnish, where the man tells about himself in his own words:

http://www.musicfinland.com/sml/muusikko/nono.html



Nono teki hyvän koosteen omaa jazzrockia. Sävellykset ovat keskenään turhan samankaltaisia, se on ainoa moite jonka keksin.



NORDJAZZ QUINTET




Jazz Liisa 14 (1975 / 2017)





Eloisaa jazzia minun makuuni. Levyn ainoa vika on, ettei Jukka Tolonen ole mukana soittamassa.



NORMAN GUNSTON



Nylon Degrees (1978)






Norman Gunston ei ollut oikea henkilö, vaan hahmo, jota esitti australialainen näyttelijä-koomikko Garry McDonald. Gunston oli pitkästyttävä, kyvytön, nynnerö tv:n keskusteluohjelman juontaja, joka haastatteli omassa The Norman Gunston Show -ohjelmassaan oikeita julkkiksia ja parodioi aussikulttuuria, itsekeskeisiä tv-juontajia ja julkisuuden henkilöitä. Gunstonin hahmo syntyi vuonna 1973, kaksi vuotta myöhemmin hän sai oman viikottaisen ohjelman joka päättyi seuraavan vuoden lopulla. Sitä seurasi joukko sekalaisia muita Gunstonin ohjelmia, kunnes hahmo pitkälti laitettiin naftaliiniin vuonna 1981. McDonald herätti hahmonsa henkiin pari kertaa myöhemminkin, joskin uusi yritys vuonna 1993 jäi lyhyeksi johtuen McDonaldin masennuksesta ja pian tapahtuneesta hermoromahduksesta.

Norman Gunston oli siis vähän samantyyppinen hahmo kuin toisen aussikoomikon, Barry Humphriesin luoma Dame Edna Everage - hahmojen persoonallisuudet vain olivat varsin vastakkaiset.

Gunstonin habitukseen kuuluivat huonosti istunut sininen lurex-smokki, liian lyhyet housut, aukinaisesta sepaluksesta törröttänyt paidanhelma, taakse kammattu tukka joka yritti peittää hänen alkavan kaljunsa sekä paperinpalat, jotka peittivät hänen huolimattomasta parranajosta tulleet haavansa.

Gunston teki myös levyjä, jotka yleensä täytettiin parodisilla covereilla päivän hittibiiseistä. Nylon Degreesin nimi parodioi Boz Scaggsin menestyslevyä Silk Degrees, ja olenpa nähnyt myös vaihtoehtoisen kannen joka mukailee Scaggsin levyn kantta. Sitä kansikuvaa en kuitenkaan löydä mistään, en Discogsista enkä muualtakaan netistä. Oma levyni on tosiaan tämän näköinen.

Gunstonin toinen ja viimeiseksi jäänyt LP Nylon Degrees on hauska levy, mutta myöhemmät pikkulevyt ovat vain rasittavia. Amigos para siempre ja Hors d'oeuvres ovat imeliä balladihirvityksiä, eikä minua jaksa naurattaa kun Gunston tulkitsee Culture Clubin Karma Chameleonia ("Carnal Chameleon"), Michael Jacksonin Thrilleriä tai Madonnan Material Girliä ("Venereal Girl").

1980 julkaistun Kiss Army -EP:n kansikuva on sentään hauskimpia levynkansia mitä tiedän - aivan napakymppi:







Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Kuva
CINEMA Cinema (1984) Roope / Suurten lasten yö (1986) FinnArctic-esittely: "It's silly to do an introduction to an album / group you can't find any info on. Cinema was a duo which consisted of two unknowns, Risto "Rise" Horttanainen and Juhani Syrjälä. Their only album has a cover which would make you think this is cheesy mid-80's synth. Not exactly. There are synths here, but they're used in a rather conventional way and the music sticks to the basic pop/rock format. It's the lyrics that make you raise an eyebrow or two. The opening track "Kuuhullu" (Moon Mad) really seems to have been written during a fit of moon madness, as it makes absolutely no sense. The rest of the songs are more comprehensible, but Syrjälä avoids all clichés in his lyrics and displays an original way of expressing what he wants to say. "Lue Matti lue" tells about a noble schoolboy who struggles the best he can with his homework, wanting to...
Lue lisää

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Kuva
THAI STICKS Saalistaja / Ennustus (1984) Paha tyttö / Peluri (1985) Vuonna 1985 nauhoitin radion Nuorten Sävellahja 22001:stä kasetille Paha tyttö -biisin. Joulukuussa 2010 muistelin taas sitä biisiä melko neutraalein fiiliksin ja mietin, että jospa nyt hankkisin singlen kun se näyttää olevan Divari Kankaalla myynnissä. Tein tilauksen, odottamatta kuitenkaan liikoja. Single vastasi odotuksiani, ei nyt mitään ihmeellistä, mutta aivan kuunneltava. Lokakuussa 2016 huomasin Saalistajankin Black and Whitessa, ja otin mukaani. Se on kutakuinkin samaa tasoa. Thai Sticks ei ollut mikään huippulupaava rock-yhtye, mutta heillä oli rahkeita kahteen aivan kelpoon sinkkuun. Eri Esittäjiä: THANK GOD IT'S FRIDAY Various Artists: Thank God It's Friday (The Original Motion Picture Soundtrack) (1978) Onhan ollut Discogsissa vääntöä meikäläisellä tämän levyn oikeasta painoksesta. Yhdenkään version matriisimerkinnät eivät ole täsmänneet täysin, j...
Lue lisää

Sleepy Sleepers

Kuva
SLEEPY SLEEPERS Sinulle äiti (1975) Livet i bordell (1976) Takaisin Karjalaan (1977) Holiday in New York '59 (1978) The Mopott Show (1979) Metsäratio (1980) Levyraati (1981) In the Rio - 25th Anniversary Edition (1982) Chinese Nights (1983) Sakke & Mato: Tohtori Pöhön aerobix! (1984) Sliippareiden biisinnimille tuli naureskeltua jo 90-luvun alussa Esko Lehtosen Suomalaisen rockin tietosanakirjaa kirjastossa tavatessa, ja silloin jo syttyi ajatus, että haluaisinpa kuulla nuo levyt. Jo 80-luvulla olin huomannut Hevi tappaa-, Järkee vai ei- ja Kesämopo-hitit, ja 90-luvun alkupuoliskolla nauhoitin radiosta ainakin Murhan, Haloo Warsowan ja Keskiyön aikaan (ja Kuka mitä hähin syksyllä 1994), ja ajattelin ettei tämä niin pahalta kuulosta. Päätin lopulta kokeilla Holiday in New York '59 -CD:llä, koska halusin kuulla Syö lanttuva -hitin. Tulikin valittua levy, jolla on muutama klassinen Sleepy Sleepers -biisi ja loput täytettä. Nauhoitin silti koko le...
Lue lisää