10.6.2013 - Mark Knopfler -konsertti

Kesäkuun ensimmäisenä olin Kotkassa nuorimmaisen serkkuni Simon ylioppilasjuhlissa. Kotka on säilynyt oikein viihtyisänä kaupunkina kaikki nämä vuodet. Ehkei olisi hassumpaa muuttaa sinne asumaan. Torilla syötiin kaikki kolme - minä, äitini Riitta ja isäpuoleni Frej - perinneherkkua possoa. Juhlissa oli perinteiset kakut ja pikkusuolaiset tarjolla. Matti-enoni puheli minulle, että hänellä on ylimääräinen lippu seuraavan viikonlopun Mark Knopfler -konserttiin Hartwall Areenalla, että josko minua kiinnostaisi tulla sinne hänen ja Eero-serkkuni kanssa. No totta Mooses!

Eilen siis katsoin ja kuuntelin Knopflerin shown. Meillä oli vip-liput, jotka oikeuttivat paikkoihin a-lohkon 11. rivillä sekä illalliseen Areenan ravintolassa. Maukasta alkupalasilliä, mureaa häränfilettä, makeaa tiramisua ja vielä kuppi teetä palanpainikkeeksi. En valitettavasti ehtinyt sanoa Matille, etten pidä punaviinistä. Sitä jouduin juomaan lasillisen... no, se oli onneksi niin miedon makuista, että alas meni.

Konsertti pyöri Knopflerin soolotuotannon ympärillä. Enhän minä sitä tunne, kun olen kuunnellut vain Dire Straitsia. Tunnistin siis ainoastaan Romeo and Julietin, Telegraph Roadin sekä encorena kuullun So Far Awayn. Keikka kesti kaksi tuntia, väliaikaa ei ollut.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Sleepy Sleepers