11.5.2016 - 300 levyä, osa 4
Olen tutustunut noihin 51 levyyn jotka otin itselleni sen käpyläläisen miehen kokoelmista.
Terry Huff and the Special Delivery: The Lonely One. Aivan järkyttävää pehmosoulia. Huff laulaa koko levyn itkuisella falsetilla, jota ei jaksa kuunnella. Joku saisi hakea tuon levyn pois minulta. Ei ihme, ettei mies saanut tehdä toista levyä.
The Aquarius: Hair. Arvasin että tässä tusinabändi esittää Hair-musikaalin lauluja dollarinkuvat silmissään. Muutama kohta toimi, muttei tehnyt missään vaiheessa vaikutusta.
Duane Eddyn levyistä Twangy Guitar Silky Strings lipsuu haukotuttavan viihteen puolelle kiitos jousimassan, joka täyttää taustan. Kaksi muuta levyä kohoavat sentään keskinkertaisiksi. "Rebel Rouseria" ja "Peter Gunnia" tulee ikävä.
Esko Linnavalli & Esa Katajavuori: On the Rocks. Vähän epätasainen levy. Muutama kappale ei ollut kovin erityinen, mutta joukossa oli joitakin aika kiinnostavia paloja jotka lipuivat lähelle fuusiojazzia. Vaihtelua riitti myös tyylillisesti. Yksi kappale päätyi Tankki täyteen -komediasarjan tunnariksi. Vaikka olen nähnyt sarjan kolmesti ja minulla on se DVD:lläkin, en silti kyennyt muistamaan miten tunnari meni. Eikä "The 5th of November" tuntunut edes tutulta, vaan jäi levyn heikoimmaksi raidaksi. "Ällitälli" sen sijaan kuulosti siltä, että olen sen voinut joskus kuullakin. Olikohan se samannimisen tv-ohjelman tunnari?
The Honeycombs: That's the Way / She's Too Way Out. A-puoli oli siis Ruotsin Tio i topp -listan ykkönen aikoinaan. Laulu oli typerä ja melkein ärsyttävä. Ei anna hyvää kuvaa ruotsalaisten musiikkimausta. Reipas b-puoli kohensi yleisvaikutelmaa, mutta vielä mieluummin olisin halunnut kuulla UK-painoksen b-puolen "Can't Get Through to You", kun se on kuulemma erinomaista freakbeatia.
George Bensonin Summertime / 2001 -medley oli omaperäinen ja kiinnostava. Tuula Amberla ei pettänyt, Lulu-singlen muualla julkaisematon harvinainen b-puoli "Viinimalja" on jännä kappale jonka soisin saavan laajemmin huomiota.
John Benson Brooks Trio: Avant Slant (One + 1 = II?). Avantgardistinen äänikollaasi jossa soittimilla luotujen efektien lomassa kuullaan sekalaista puhetta, tekstisitaatteja, tuttuja ja levyä varten sävellettyjä melodianpätkiä, laulujazzia sekä muokkaamattomia minuutin mittaisia otteita muiden levytyksistä. Kun olin saanut homman juonesta kiinni, ei levy jaksanut enää yllättää, mutta mielenkiintoisena se pysyi ihan loppuun saakka. Satsin kiinnostavimpia levyjä, ihan totta. John Benson Brooks pyrki luomaan jonkinlaisen yhteenvedon meidän sivilisaatiostamme ja kommentoimaan sitä. En tajunnut koko viestiä, mutta pidin sen kuuntelemisesta.
John Fred and His Playboy Band oli parempi kuin "Judy in Disguise (With Glasses)" -hitin ja typerän kannen perusteella osasin odottaa. Ihan asiallista R&B-poppiahan tämä.
John Klemmer: Blowin' Gold. Aika avantgardistinen oli paikoin Klemmerkin omalla saksofonijazzillaan. Pidän tällaisesta rajummasta jazzista, kunhan töräyttely ei käy korvia väsyttäväksi kuten esim. Coltranella. Klemmer ei ylittänyt sitä rajaa.
John Smith & The New Sound. Luin RateYourMusicista yhden informatiivisen arvostelun tästä bändistä ja heidän levyistään. Odotin sen perusteella jotain pahempaa kuin mitä sain kuulla. Kyllä tämä Englannissa perustettu mutta suosiota Saksasta hakemaan joutunut rahastusfuulabändi menetteli ihan hyvin. Ei kuitenkaan tehnyt mitään vaikutusta, vaikka John Smithin lähdettyä tilalle haalittiin sekalainen joukko kreditoimattomia laulajia, mm. David Byron, joka myöhemmin sai suosiota Uriah Heepin riveissä.
"A Gasssss" on vaisuin tähän mennessä kuulemani Jr. Walker & The All-Stars -levy, mutta kyllä tämä vielä kelpaa. Jos oikeasti kovien soul-levyjen välissä haluan kuulla jotain rentoa goodtime-kamaa, niin tämä täyttää sen tehtävän hyvin.
O.C. Smith laulaa enimmäkseen pehmosoulia, mutta levypuoliskojen loppuun laitetut diskokappaleet piristävät kokonaisuutta. Tämä levy hukkuu massaan.
Tamiko Jonesista pidin. Hyvä ääni naisella, ja musiikki on ihan kelpo diskosoulia.
UHO-Trio jäi vähän yksitoikkoiseksi yhden tyylin jazziksi. Jos ei halua kuulla muuta kuin ragtimea, niin siitä vaan, mutta minä ainakin vaadin vaihtelua. No, ei tämä sentään ollut yhtä monotonista kuin DDT Jazzband.
"Rock & Roll Power Pack" -kokoelma on Mercuryn julkaisu. Mikä tarkoittaa, että Chuck Berryn klassikot - joita on useita - on poimittu hänen Mercurylle tekemältään "Golden Hits" -albumilta. Samoin Jerry Lee Lewisin hitit ovat joitain myöhempiä äänitteitä. Tekijänoikeusrajoitteista huolimatta kuunneltava kokoelma.
Se 51. levy jonka päätin vielä säästää on Conjunto Gloria Latinan tarjoama annos kuubalaista rytmimusaa. Ihan vain peruskamaa omassa genressään, mutta pitäähän tämmöistäkin löytyä hyllystä.
Tunnustan että olen vuosia lataillut alituiseen musiikkia laittomasti, sitten heittänyt pois sen mitä en ole välittänyt kuunnella enempää, ja jäljelle jääneestä pyrkinyt löytämään oikeat levyt tilalle. Taktiikkani on siis ollut koekuuntelu ennen ostopäätöstä. Tällä tavoin olen välttynyt virheostoilta. Ja onhan minulla peräti 2646 levyä. Seitsemää lukuunottamatta kaikki ovat minulla Discogsissa merkattuina.
Discogsista puuttuu Juho Juntusen Paholaisen morsian -fotonovelan soundtrack, enkä minä viitsi sitä sinne lisätä.
Tony Hazzardin "Go North: The Bronze Anthology" -tuplakokoelman irrallista kakkosdiskiä taas en voi merkitä omistukseeni, vaikka tuo kokoelma tietokannasta löytyykin. Kun minulla ei ole ykköslevyä eikä koteloa.
Viisi käpyläläiseltä mieheltä saamaani Louis Armstrong -levyä puuttuvat myös Discogs-kokoelmastani siitä syystä, että ne kaikki kuuluivat Reader's Digestin vuonna 1979 julkaisemaan kuuden LP:n boksiin. Tuo boksi puuttu vielä Discogsista, mutta kun minulta puuttuu kolmoslevy sekä itse laatikko, en voi lisätä tuota vinyyliboksia tietokantaan. Jos boksi olisi Discogsiin lisätty, ehkä uskaltaisin merkata sen omistukseeni.
Terry Huff and the Special Delivery: The Lonely One. Aivan järkyttävää pehmosoulia. Huff laulaa koko levyn itkuisella falsetilla, jota ei jaksa kuunnella. Joku saisi hakea tuon levyn pois minulta. Ei ihme, ettei mies saanut tehdä toista levyä.
The Aquarius: Hair. Arvasin että tässä tusinabändi esittää Hair-musikaalin lauluja dollarinkuvat silmissään. Muutama kohta toimi, muttei tehnyt missään vaiheessa vaikutusta.
Duane Eddyn levyistä Twangy Guitar Silky Strings lipsuu haukotuttavan viihteen puolelle kiitos jousimassan, joka täyttää taustan. Kaksi muuta levyä kohoavat sentään keskinkertaisiksi. "Rebel Rouseria" ja "Peter Gunnia" tulee ikävä.
Esko Linnavalli & Esa Katajavuori: On the Rocks. Vähän epätasainen levy. Muutama kappale ei ollut kovin erityinen, mutta joukossa oli joitakin aika kiinnostavia paloja jotka lipuivat lähelle fuusiojazzia. Vaihtelua riitti myös tyylillisesti. Yksi kappale päätyi Tankki täyteen -komediasarjan tunnariksi. Vaikka olen nähnyt sarjan kolmesti ja minulla on se DVD:lläkin, en silti kyennyt muistamaan miten tunnari meni. Eikä "The 5th of November" tuntunut edes tutulta, vaan jäi levyn heikoimmaksi raidaksi. "Ällitälli" sen sijaan kuulosti siltä, että olen sen voinut joskus kuullakin. Olikohan se samannimisen tv-ohjelman tunnari?
The Honeycombs: That's the Way / She's Too Way Out. A-puoli oli siis Ruotsin Tio i topp -listan ykkönen aikoinaan. Laulu oli typerä ja melkein ärsyttävä. Ei anna hyvää kuvaa ruotsalaisten musiikkimausta. Reipas b-puoli kohensi yleisvaikutelmaa, mutta vielä mieluummin olisin halunnut kuulla UK-painoksen b-puolen "Can't Get Through to You", kun se on kuulemma erinomaista freakbeatia.
George Bensonin Summertime / 2001 -medley oli omaperäinen ja kiinnostava. Tuula Amberla ei pettänyt, Lulu-singlen muualla julkaisematon harvinainen b-puoli "Viinimalja" on jännä kappale jonka soisin saavan laajemmin huomiota.
John Benson Brooks Trio: Avant Slant (One + 1 = II?). Avantgardistinen äänikollaasi jossa soittimilla luotujen efektien lomassa kuullaan sekalaista puhetta, tekstisitaatteja, tuttuja ja levyä varten sävellettyjä melodianpätkiä, laulujazzia sekä muokkaamattomia minuutin mittaisia otteita muiden levytyksistä. Kun olin saanut homman juonesta kiinni, ei levy jaksanut enää yllättää, mutta mielenkiintoisena se pysyi ihan loppuun saakka. Satsin kiinnostavimpia levyjä, ihan totta. John Benson Brooks pyrki luomaan jonkinlaisen yhteenvedon meidän sivilisaatiostamme ja kommentoimaan sitä. En tajunnut koko viestiä, mutta pidin sen kuuntelemisesta.
John Fred and His Playboy Band oli parempi kuin "Judy in Disguise (With Glasses)" -hitin ja typerän kannen perusteella osasin odottaa. Ihan asiallista R&B-poppiahan tämä.
John Klemmer: Blowin' Gold. Aika avantgardistinen oli paikoin Klemmerkin omalla saksofonijazzillaan. Pidän tällaisesta rajummasta jazzista, kunhan töräyttely ei käy korvia väsyttäväksi kuten esim. Coltranella. Klemmer ei ylittänyt sitä rajaa.
John Smith & The New Sound. Luin RateYourMusicista yhden informatiivisen arvostelun tästä bändistä ja heidän levyistään. Odotin sen perusteella jotain pahempaa kuin mitä sain kuulla. Kyllä tämä Englannissa perustettu mutta suosiota Saksasta hakemaan joutunut rahastusfuulabändi menetteli ihan hyvin. Ei kuitenkaan tehnyt mitään vaikutusta, vaikka John Smithin lähdettyä tilalle haalittiin sekalainen joukko kreditoimattomia laulajia, mm. David Byron, joka myöhemmin sai suosiota Uriah Heepin riveissä.
"A Gasssss" on vaisuin tähän mennessä kuulemani Jr. Walker & The All-Stars -levy, mutta kyllä tämä vielä kelpaa. Jos oikeasti kovien soul-levyjen välissä haluan kuulla jotain rentoa goodtime-kamaa, niin tämä täyttää sen tehtävän hyvin.
O.C. Smith laulaa enimmäkseen pehmosoulia, mutta levypuoliskojen loppuun laitetut diskokappaleet piristävät kokonaisuutta. Tämä levy hukkuu massaan.
Tamiko Jonesista pidin. Hyvä ääni naisella, ja musiikki on ihan kelpo diskosoulia.
UHO-Trio jäi vähän yksitoikkoiseksi yhden tyylin jazziksi. Jos ei halua kuulla muuta kuin ragtimea, niin siitä vaan, mutta minä ainakin vaadin vaihtelua. No, ei tämä sentään ollut yhtä monotonista kuin DDT Jazzband.
"Rock & Roll Power Pack" -kokoelma on Mercuryn julkaisu. Mikä tarkoittaa, että Chuck Berryn klassikot - joita on useita - on poimittu hänen Mercurylle tekemältään "Golden Hits" -albumilta. Samoin Jerry Lee Lewisin hitit ovat joitain myöhempiä äänitteitä. Tekijänoikeusrajoitteista huolimatta kuunneltava kokoelma.
Se 51. levy jonka päätin vielä säästää on Conjunto Gloria Latinan tarjoama annos kuubalaista rytmimusaa. Ihan vain peruskamaa omassa genressään, mutta pitäähän tämmöistäkin löytyä hyllystä.
Tunnustan että olen vuosia lataillut alituiseen musiikkia laittomasti, sitten heittänyt pois sen mitä en ole välittänyt kuunnella enempää, ja jäljelle jääneestä pyrkinyt löytämään oikeat levyt tilalle. Taktiikkani on siis ollut koekuuntelu ennen ostopäätöstä. Tällä tavoin olen välttynyt virheostoilta. Ja onhan minulla peräti 2646 levyä. Seitsemää lukuunottamatta kaikki ovat minulla Discogsissa merkattuina.
Discogsista puuttuu Juho Juntusen Paholaisen morsian -fotonovelan soundtrack, enkä minä viitsi sitä sinne lisätä.
Tony Hazzardin "Go North: The Bronze Anthology" -tuplakokoelman irrallista kakkosdiskiä taas en voi merkitä omistukseeni, vaikka tuo kokoelma tietokannasta löytyykin. Kun minulla ei ole ykköslevyä eikä koteloa.
Viisi käpyläläiseltä mieheltä saamaani Louis Armstrong -levyä puuttuvat myös Discogs-kokoelmastani siitä syystä, että ne kaikki kuuluivat Reader's Digestin vuonna 1979 julkaisemaan kuuden LP:n boksiin. Tuo boksi puuttu vielä Discogsista, mutta kun minulta puuttuu kolmoslevy sekä itse laatikko, en voi lisätä tuota vinyyliboksia tietokantaan. Jos boksi olisi Discogsiin lisätty, ehkä uskaltaisin merkata sen omistukseeni.
Kommentit
Lähetä kommentti