11.7.2018 - Uusimmat levyhankinnat

Kun se PayPal-juttu on nyt kerran ohi, voin ruveta käymään taas divareissa silloin tällöin. Olen vähän kaivannutkin käyntejä fyysisissä levykaupoissa. Yritän keskittyä kuitenkin entistä tiukemmin vain toivelevyihini ja jättää impulssiostokset vähemmälle. Toivelistallani on vielä 32 ulkomaista levyä, joista suuri osa on tosin toivottomia löytää. Suomalaisia toivelevyjä on 93.






Potliquor: Potliquor (1979)

Tuo on se Amazonista tilaamani CD, jota jäin kesäkuun lopulla vielä kaipaamaan. Se saapui tasan viikko sitten. Potliquor oli Baton Rougesta, Louisianasta kotoisin ollut bändi, joka soitti tymäkkää suistomaarokkia. Kolme levyä tuli 1970-1972, sitten Potliquor hajosi väliaikaisesti. Comeback-levy tuli 1979, mutta sen jälkeen loppui yhtyeen taru. Tämän bändin minulle esitteli Robots For Ronnie -blogi. J.K. Richter postasi tämän vuoden 1979 nimikkolevyn, joka on kevyesti yhtyeen vaisuin. Eli sikäli vähän väärin, että tämä on ainoa Potliquorin albumi, josta minulla oli CD-R-kopio (on minulla neljä biisiä kakkosalbumilta Levee Blues, jota kai pidetään heidän parhaanaan). Silti pidän myös tästä comeback-levystä, se on symppis kiekko jota on kiva kuunnella. Mukana on jopa cover-versio australialaisen Marcus Hook Roll Bandin Louisiana Ladysta.

Synttärieni kunniaksi kävin siis Black and Whitessa ja Rolling Recordsissa, ja saaliikseni tuli seuraavat lätyt:

500 kg lihaa: Etkös ole ihmisparka (1982)
The Hootenanny Trio: Esplanaadi (1966)
Various Artists: Lahti-rock '83 (1983)
Various Artists: Desibeli vol. 1 (1980)
Hassisen Kone: On jouluyö, nyt laulaa saa / Jouluvappujuhannus (1981)
Musta: Myrskyn merkit / Kosminen kulkuri (1981)
Woude: Tytöt / Tänään on kuin eilen (1981)
Woude: Kuin lentohiekkaan / Kuka uskoo aurinkoon (1982)
Wrum: Katujen kasvatit / Kusiainen (1981)

500 kg lihaa oli ainoa toivelistallani ollut levy. Discogsissa ei helpolla selviä, miten vuoden 1987 uusintapainoksen erottaa originaalista, koska uusintapainoksen kohdalla on selvästikin kuvat alkuperäispainoksesta. Luotan kuitenkin siihen, että omani on originaali. Vuosilukua 1987 ei ole präntätty minnekään.

The Hootenanny Trion levyltä oli kuulematta Hulivilipoijaat. Kaikki muut biisit ovat siellä täällä milloin missäkin, eri CD-R-levyillä poltettuina. Siksi levy ei ollut toivelistallani. Olen pitänyt toivelistallani vain Fazerin 20 Suosikkia -kokoelmaa. Esplanaadi-LP on kyllä tullut vastaan divareissa silloin tällöin, mutta kallis hinta ja se seikka, ettei se ole varsinainen toivelevy ovat estäneet sen hankkimisen. Siitä huolimatta levy joka kiinnosti saada.

Niin ikään Lahti-rock '83 on divareissa useita kertoja näkemäni levy joka ei ole kuitenkaan kiinnostanut ihan tarpeeksi. Olin viime aikoina miettinyt, että kun seuraavan kerran näen sen, ostan.

Desibeli-kokoelma oli jo ennestään, mutta pakattuna Fazerin Musiikkikerhon geneerisiin reikäkansiin. Divari Kangas postitti sen minulle joulukuussa 2016. Nyt on sitten toinen kappale, jossa on alkuperäiset kannet.

Lahti-Rock, Desibeli ja singlet Rolling Recordsista. Mustan sinkun havaitsin siellä jo viime vuoden elokuussa, mutta jäi ostamatta. Hämmästyin siitä että se oli vieläkin tarjolla. Miten kummassa Myrskyn merkit ei ole kelvannut kellekään? Sehän on keräilyaarre, oikea kulttiklassikko!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Johanna - kaikki singlet 1979-1984, osa 1