16.6.2013 - 1001 albums you must hear before you die

http://www.listology.com/list/1001-albums-you-must-hear-you-die

Sarjakuvafoorumi Kvaakissa nimimerkki Lurker aloitti viime vuoden maaliskuun lopulla projektin, jossa hän kuunteli tuon listan levyjä Spotifysta ja arvioi ne Kvaakissa. Kuunteli 10-20 levyn satsin kerralla ja valitsi niistä aina parhaan. Mies väsähti saman vuoden lokakuussa ehdittyään vuodesta 1955 vuoteen 1980. Minä aloitin toukukuun alussa eli reilu kuukausi sitten saman projektin, mutta kuuntelin vain ne reilut parisataa aiemmin kuulematonta levyä vuosilta 1955-1985. Arvioin Kvaakissa aina kymmenen levyä kerralla ja poimin niistä parhaan.

En käytä Spotifyta, vaan allTunesia. Mp3-verkkokauppa, joka ei toimi netissä, vaan se ladataan omalle koneelle. AllTunesin edeltäjä oli venäläinen AllOfMp3, joka käytti hyväkseen Venäjän lainsäädäntöä, jonka mukaan yhden musiikkikappaleen saa myydä kestosta riippuen 10-40 sentillä. AllOfMp3 määrättiin lopulta lakkautettavaksi, mutta taustahenkilökunta perustikin tilalle allTunesin. Minä käytin aikoinaan AllOfMp3:tä niin ahkerasti, että minulle suotiin lupa koekuunnella biisit kokonaisuudessaan ennen ostopäätöstä. Ei vain puolen minuutin sampleja. Sama lupa säilyy minulla myös allTunesissa. Tätä hyödynsin 1001 albums -projektissani. Äänenlaatu on tosin kehno, mutta riittää kuuntelunautintoon - minulle.

Spotifyssa on kuulemma paljon puutteita - läheskään kaikki 1001 albums -listan levyt eivät sieltä löydy. AllTunesissa on kuitenkin pidetty tarkkaa huolta siitä, että kaikki levyt löytyvät. Vain kaksi levyä puuttui, Loretta Lynnin Don't Come Home A-Drinkin' (With Lovin' on Your Mind) vuodelta 1967 ja intialaisen Shalimar-elokuvan soundtrack vuodelta 1978 (Rahul Dev Burman + vierailevia laulajia). YouTube paikkasi puutteita jonkin verran, mutta ei sieltäkään löydy noita kahta levyä kokonaisuudessaan.

Lurkerin postaukset saivat monen Kvaakilaisen laittamaan ahkerasti kommentteja listan levyistä ja myös sen ulkopuolelle suotta jätetyistä, mutta minä jouduin pitämään melko pitkälti omaa monologia Kvaakissa. Kiitos niille muutamalle, jotka välillä kommentoivat jotain minunkin viestieni välissä. Motivaationi ymmärrettävästi laski - ei levyjen kuuntelemiseen, vaan niistä kirjoittamiseen. Muutenkin tuumin, että Kvaakhan on sarjakuvafoorumi, mitä minä vain levyistä tässä kirjoittelen? Yksi 11 levyn satsi vielä Kvaakissa arvioitava, sen jälkeen yritän parhaani mukaan vältellä Muut-osastoon kirjoittelua ja kirjoitan vain sarjakuvista.

1001 albums -projektini myötä löysin paljon tutustumisen arvoisia bändejä ja hankkimisen arvoisia levyjä. Olen jo joitakin hienoja levyjä ostanutkin, Stockmannilta löytyi hienosti 1001 albums -listan levyjä. Muista levykaupoista ja divareista lisää. Rakkauteni Väli- ja Etelä-Amerikan ja Afrikan rytmeihin syveni ja aion tästä lähtien kuunnella ahkerammin eksoottista musiikkia. Nyt kuuntelen jo lisää hyvien artistien tuotantoa. Otis Redding, Sam Cooke, Muddy Waters, The The... Astor Piazzolla, Egberto Gismonti, Johnny Clegg & Savuka...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Sleepy Sleepers