17. - 21.7.2017 - Pori Jazzien jälkifiilistelyä

17.7.2017

Grace Jonesin Pori Jazz -vierailusta juttua Hesarissa. Mahtoi olla huima show. En silti harmittele, että kävin Porissa katsomassa Hancockia enkä Jonesia. Jos olisin mennyt lauantaina, Green River olisi mennyt kiinni ennen kuin olisin ehtinyt paikalle. Olisin jäänyt vaille levyhankintoja. Päivän anti olisi jäänyt pelkästään Jonesin ja Chaka Khanin varaan. Eli parempi näin.


21.7.2017

Vielä riittää intoa fiilistellä Pori Jazzin jälkitunnelmissa. Piti googlailla vähän muutakin kirjoittelua festarien perjantaipäivästä. Soundi-veteraani Jussi Niemen kommentit The Cinematic Orchestrasta ja Hancockista voin kyllä allekirjoittaa. Hancockin musiikki OLI täyteenahdettua ja keventäviä tunnelmia jäi konsertissa kaipaamaan. The Cinematic Orchestra oli lavalla tylsää katsottavaa, vaikka sinne ilmestyikin sitten kaksi hyvä-äänistä naista laulamaan mukavan pitkäksi aikaa. Tuon ylempänä olevan kuvan otin melkein heti keikan alettua. Olikohan juuri lavakarisman ja katseltavan puute syynä yleisön keskinäiseen rupatteluun koko keikan aikana? Hauskaa muuten, että Niemellekin tuli Sade-vibat Rhyen keikan aikana. Ja minäkin panin merkille Jay Kayn rankan hikoilun. Oliko kypärä tosiaan niin kuuma?

Iltalehden "reportaasi" on silkka vitsi. Muutama vaivainen rivi, jossa ei kerrota paljon muuta kuin että kivaa oli. Toivottavasti itse lehdessä oli enemmän juttua, muuten on pakko kysyä, kannattiko Iltalehden toimittajaa päästää festareille ollenkaan. Niin, ja tuon artikkelin toistaiseksi ainoa kommentoija, joka haukkuu lavalla Hancockin kuuluttaneen henkilön juntiksi, saisi itse opetella kirjoittamaan maestron nimen oikein.

Satakunnan Kansan arvioihin Jamiroquaista, José Gonzálesista ja The Cinematic Orchestrasta ei minulla ole paljon lisättävää, paitsi etten ihan noin suitsuttelisi kahta viimeksimainittua. Aamulehden ja Rumban arviot Hancockista... no, eipä mitään lisättävää niihinkään. Kiitos hyville kommentoijille, Iltalehdelle kiitos tyhjästä.

On sitten vielä PIF:nkin kommentit luettu. Mahtava tuo Grace Jones -anekdootti!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Johanna - kaikki singlet 1979-1984, osa 1