21.10.2016 - Kirjoitukset ja töherrykset käytettyjen levyjen kansissa, osa 1
Punk in Finlandin Kirjoitukset ja töherrykset käytettyjen levyjen kansissa -viestiketju on hauskaa luettavaa ja katseltavaa. Minulta löytyy aika paljon tuolla tavalla elämää kokeneita levyjä omasta kokoelmastani. En ole viimeisen päälle nuuka levyjeni kunnosta. Kunhan soittamaan pystyy.
Ihan äsken tajusin, että joskus 90-luvulla Keltaisesta Jäänsärkijästä isolla summalla ostamani Karanteenin Haluan toimintaa -seiskatuumaisen takakannessa oleva puhekupla ei kuulukaan kanteen, vaan on sinkun aiemman omistajan sinne lisäämä:
Viime vuoden marraskuussa hankkimani Lappeenrannan Lasi ja Nyrkkeily -yhtyeen ainoan älpeen takakannessa on tuottajan terveiset:
"Make" on ilmeisesti äänittäjä ja toinen miksaaja Markku Törrönen tai sitten ei. Discogsiin laittamistani levykansikuvista retusoin Paint.netillä tuon takakansitekstin pois.
Joitakin vuosia sitten käydessäni Green Grass Recordsissa havaitsin Love Recordsin julkaiseman härön lastenlevyn Haren satt i gropen i Finland olevan myynnissä. Ostin kun rahaakin oli tarpeeksi. Gatefoldin sisällä oli vielä bonus. GGR:n omistaja kertoi, että M.A. Numminen, joka oli ollut vahvasti mukana tuon levyn tekemisessä, oli sattunut piipahtamaan liikkeessä, huomannut tuon levyn, ottanut esille tussin ja raapustanut terveisensä:
Tunnetuille henkilöille kuuluneita levyjä löytyy. Kairo-yhtyeen kolmas ja viimeinen single Sua kaipaamaan jäin on kuulunut Outi Poppille. Rohkenin jättää nimmarin paikoilleen kun lisäsin sinkun kuvineen Discogsiin.
Jussi Raittinen ystävineen: Suomalaista historockia 3 -LP:n kansissa on sekä Eeron että Jussin puumerkit:
https://www.discogs.com/release/8549732-Suomalaista-Historockia-Osa-3/images
Tero Lietteelle kuuluneita levyjä on useita. Riki Sorsan Desert of Love ja Cinema-yhtyeen ainoa LP muistuvat hakematta mieleen. Cineman levyn tekee mielenkiintoiseksi se, että sain sen tilaamalla MusicStackin kautta hollantilaisesta levykaupasta! Sillä joka tietää, miten Tero Lietteelle joskus kuulunut levy on päätynyt Hollantiin, lienee tarina kerrottavanaan.
Samaisen Cineman viimeisen julkaisun, "Roope / Suurten lasten yö" -sinkun alkuperäinen kansi on hävitetty tahallaan tai vahingossa joutunut hukkateille jonkun aiemman omistajan toimesta. Kun ostin sen Black & Whitesta, levy näytti jo tältä:
Joku ilmeisesti taiteellisena itseään pitänyt sielu on leikannut jämerästä kartongista uudet kannet, taittanut ne huolellisesti sinkun ympärille, piirtänyt erilliselle paperille viivaimella sekä punaisella ja mustalla tussilla Cineman logon ja leikannut ja liimannut sen tuohon kartonkiin - ja vielä tekstannut sapluunalla tietoja takakanteen. Megafon-levymerkkikin on itse raapustettu. Ja kyllä, erillisellä liimatulla lapulla on leima: "Anttalaisen levystö - ei lainata". Tuo on jo kunnioitettavaa viitseliäisyyttä. Uskomatonta, että tuo kelpasi vielä divariin myytäväksi.
Jätetään tähän linkki Finnmusic.netin sivulle, josta näkee minkänäköinen sinkku on ollut alunperin:
http://www.finnmusic.net/main.php?67505d5348077550585c06
Punaisen Langan Pohjolan lumiset kalmiston hongat -älppärin ja brittibändi Alkatrazin Doing a Moonlight -levyn takakannessa lukee "Liisa Lääveri".
Garbon Julma maa -LP:n kannessa on bändin jäsenten nimmarit hopeatussilla kirjoitettuina. Tilasin levyn vinyyli.fi:stä - levystä on vielä kuva tallella ja esillä tuossa nettikaupassa.
Broadcastin "Who's Got the Ball" on saanut kanteen omistuskirjoituksen: "Åt Cia - Kimi Lönnholm".
Randy Bachmanin ja C.F. Turnerin nimmarit Bachman-Turner Overdrive II:n kannessa.
Johnny Clegg & Savukan Cruel Crazy Beautiful World -LP:n kannessa Cleggin nimmari hopeatussilla.
Pelle Miljoonan Kaikki muuttuu -CD:n kannen kirjoituksesta ei Music Hunterin mies ollut varma, onko se Pellen nimmari, mutta vahvasti näyttää siltä:
Joskus takavuosina Leppävaaran Sellon kirjastosta lainasin Todd Rundgrenin Utopia-yhtyeen älpeen Ra. Siihen oli sisäpussiin joku aiempi lainaaja kirjoittanut terveisensä, jotka menivät jotakuinkin näin: "Oikein pitkä ja tuskallinen anaaliherpes sille idiootille, joka naarmutti Magic Dragon Theatren soittokelvottomaan kuntoon". Tuon kappaleen kohdalla oli tosiaan paha naarmu.
Kouvolalaisen Idän Pikajuna -rokkibändin ainoa levy pitää sisällään valokopion Kouvolan Sanomien Idän Pikajuna -aiheisesta artikkelista "Vanhat herrat soittaa rokkia!". Teksti on T. Rannan. Jos se on toisen Kouvolan ylpeyden, Loose Prickin, Timo Ranta, niin voi mahoton! Tai kyllähän se vaikuttaa ihan ilmeiseltä, kun tekstiä lukee. Artikkelin kirjoittaja kun tuntuu tietävän paikkakunnan rokkiskenen.
Ostaessani FinnArctic-aikoinani Hippie Shake Recordsista Combinationin Relax-LP:n sen blogiin postaamista varten ilahduin Åbo Underrättelser -lehden artikkelista "Hasses Combination låter oss koppla av", joka kotelon sisään oli sujautettu. Ihan alkuperäinen artikkeli, ei kopio. Artikkeli julkaistiin 23.4.1977. Toisella puolella saa perehtyä vielä tuon vuoden tv-ohjelmatarjontaan yhden viikon ajalta. Historian siivet havisevat.
Pepé Le Mokon kakkoslevyn "Casbah" (1987) sisällä on M&T Tuotannon vaaleanpunainen promopaperi.
Joskus töhryt kyllä häiritsevät. Brett Marvin & The Thunderboltsin ensimmäinen LP vuodelta 1970 oli 90-luvulla Black & Whitessa myynnissä sadalla markalla, ja sillä hinnalla sain levyn, jonka aiempi omistaja Tapsa oli töhrinyt täyteen omaa nimeään. Onneksi kannet oli laminoitu - Tapsat häipyivät vikkelästi etu- ja takakannesta kun näytti niille pyyhekumia. Vaan mikäs purisi etiketteihin jääneisiin Tapsoihin?
B.B. Kingin Completely Well -LP:n (brittipainos) takakannessa on tuommoinen töhry... mikä ihme se edes on?
Etukannessa oli samanmoinen kuvio, mutta isompi. Etukansi on sentään laminoitu, joten töhry lähti kumittamalla. Takakannessa asiat eivät ole niin hyvin.
Kommentit
Lähetä kommentti