21.9.2012
Levyhyllystäni löytyy jonkin verran tarinoita, siitä miten jonkin levyn sain hankituksi. Leppävaaran kirjasto luopui muutama vuosi sitten (2008?) vinyylilevyistään. Osa myytiin Tikkurilan kirjastoon, osa laitettiin poistomyyntiin. Ostin aika pinon levyjä kahden euron kappalehintaan. Alivaltiosihteerin kaksi ensimmäistä, Neumannin kaksi ekaa sooloa, Malvina Reynoldsin "West Coast Woman" Love-julkaisuna, Jimi Suménin "Screenplay" (tämä oli minulle tärkeä... keräilyarvoa levyllä ei taida juuri olla, mutta minä sain täpinöitä), Outi Poppin soololevy, Liisa Tavin levyjä, Fabricsin "Tonight", Dingo-Even soolot, Frank Robson sings Mick Hanian, Eero & Jussi & The Boysin singlekokoelma... Sain irrotetuksi tarrat siististi. Vain leimat jäivät jäljelle. Olen ostanut samasta kirjastosta myös Twiggy Oliver-CD:n ja Sensuurin Hellää terroria korville-kokoelman.
Oudoin tapa tutustua johonkin bändiin: Kontran kokoelma-CD "Suurimmat iskut", kuten koko bändin tuotanto, koostuu, kuten tunnettua, pelkistä coverbiiseistä. Useimmat alkuperäiset olivat minulle aikoinaan aivan obskyyrejä, joten päätin sivistää itseäni ja saalistaa kasetille kaikki Kontran biisien alkuperäisversiot samassa järjestyksessä kuin ne Kontran levyilläkin ovat. "Miedolta levyltä" löytyy biisi nimeltä "Bändin paras", alkuperäinen on jonkun Gibbonsin säveltämä "Leader of the Band". No, ei minulla ollut vuosia sitten hajuakaan alkuperäisesittäjästä, joten rupesin kuuntelemaan kaikkia kohdalle osuneita "Leader of the Band"-nimisiä biisejä siinä toivossa että oikea löytyisi. Ei ollut Dan Fogelberg ainakaan, pahus... Green Grass Recordsista ostin Amazing Blondelin Mulgrave Street-LP:n, koska siinäkin oli "Leader of the Band"-niminen biisi. Sika säkissä. Mutta ilokseni tykkäsin levystä jossain määrin heti ensikuulemalla, joten rahani eivät menneet hukkaan. Oli tuuria. "Mulgrave Street" olisi voinut olla aivan kamalaa musaa.
Se Kontran versioima "Leader of the Band" on tietysti Steve Gibbonsin Short Stories-albumilta peräisin. Amazing Blondel-tuttavuuteni taas tuotti toisen hyvän hedelmän eli "Blondel"-LP:n, jonka taisin ostaa VR:n kirpputorilta. Tarina päättyi siis kaikin tavoin onnellisesti.
Jossain vaiheessa olin innostunut värivinyyleistä ja kuvalevyistä. Sillä tavalla tutustuin kahteen ennestään aivan outoon brittibändiin. The Flys julkaisi v. 1979 "Name Dropping"-singlensä vihreälle vinyylille prässättynä. Ostin sen tietämättä mitään koko bändistä - tai no, tiesin Soundin arvostelun kyseisestä sinkusta ja "Pertti Ström" antoi sille kommentin "ns. new wave-bändi, mutta liian lähellä Smokieta ollakseen uskottava. Siedettävää melodista käyttöpoppia". Rakastuin täysillä The Flysin tuotantoon.
Fischer-Z:n singlen The Worker / Kitten Curry Ström arvosteli myös: "Tämän sain oikein kuvalevynä, mutta olen lahjomaton. Tämä on progepaskaa. Koirakin suuttui." Ostin silti tuon kuvalevyn koska se oli kuvalevy, oli peetä tai ei. No joo, enpä tosiaan tykännyt minäkään. Netistä kuitenkin huomasin, että Fischer-Z:llä oli fanisaitti. Kaikenlaiset bändit ne faneja keräävätkin, ajattelin. Vaan annas olla, lainasin kirjastosta jonkin aikaa myöhemmin yhden new wave-kokoelma-CD:n jossa oli Fischer-Z:ltä yllättävän hieno biisi "So Long". Höh, ehkä tässä bändissä sittenkin on jotain... Päätin riskeerata ja ostin Tunnelin Levystä kokoelma-CD:n bändin tuotannosta. Kolahti. Siitä sitten bändin levyjen keräily alkoi. Nokkamies John Wattsin soololevyn "One More Twist" löysin Malmin kirpputorilta. Yksi harvoista levylöydöistäni siinä paikassa. Pointer Sistersin varhainen livelevy, Akron Compilation, Pepe & Paradisen ensi-LP ja Johnnyn mainospuffisingle "Siis eipä huolta" ovat ne muut levyhankintani siellä. No, onhan siinäkin.
Eli jos The Flys ei olisi prässännyt tuota yhtä sinkkua vihreäksi ja Fischer-Z omaa sinkkuaan kuvalevyksi, en tiedä olisinko vieläkään löytänyt noita bändejä. Näinkin mitättömästä asiasta se voi olla kiinni.
Tuntuu kyllä että Soundissa haukuttiin suunnilleen puolet levyistä. Kehuja irtosi vain silloin kun Wallenius arvosteli 50's-60's-musaa, Montonen reggaeta ja diskoa, "Pertti Ström" punkia... no, jokaisella oma kenttänsä. Mikko Montonen oli itseasiassa kaikkein ylikriittisin Soundin toimittajista. Niponiponipo... Onneksi hän keskittyy nykyisin viinin lipittämiseen. Varmasti kivempaa kuin musiikin kuuntelu.
Oudoin tapa tutustua johonkin bändiin: Kontran kokoelma-CD "Suurimmat iskut", kuten koko bändin tuotanto, koostuu, kuten tunnettua, pelkistä coverbiiseistä. Useimmat alkuperäiset olivat minulle aikoinaan aivan obskyyrejä, joten päätin sivistää itseäni ja saalistaa kasetille kaikki Kontran biisien alkuperäisversiot samassa järjestyksessä kuin ne Kontran levyilläkin ovat. "Miedolta levyltä" löytyy biisi nimeltä "Bändin paras", alkuperäinen on jonkun Gibbonsin säveltämä "Leader of the Band". No, ei minulla ollut vuosia sitten hajuakaan alkuperäisesittäjästä, joten rupesin kuuntelemaan kaikkia kohdalle osuneita "Leader of the Band"-nimisiä biisejä siinä toivossa että oikea löytyisi. Ei ollut Dan Fogelberg ainakaan, pahus... Green Grass Recordsista ostin Amazing Blondelin Mulgrave Street-LP:n, koska siinäkin oli "Leader of the Band"-niminen biisi. Sika säkissä. Mutta ilokseni tykkäsin levystä jossain määrin heti ensikuulemalla, joten rahani eivät menneet hukkaan. Oli tuuria. "Mulgrave Street" olisi voinut olla aivan kamalaa musaa.
Se Kontran versioima "Leader of the Band" on tietysti Steve Gibbonsin Short Stories-albumilta peräisin. Amazing Blondel-tuttavuuteni taas tuotti toisen hyvän hedelmän eli "Blondel"-LP:n, jonka taisin ostaa VR:n kirpputorilta. Tarina päättyi siis kaikin tavoin onnellisesti.
Jossain vaiheessa olin innostunut värivinyyleistä ja kuvalevyistä. Sillä tavalla tutustuin kahteen ennestään aivan outoon brittibändiin. The Flys julkaisi v. 1979 "Name Dropping"-singlensä vihreälle vinyylille prässättynä. Ostin sen tietämättä mitään koko bändistä - tai no, tiesin Soundin arvostelun kyseisestä sinkusta ja "Pertti Ström" antoi sille kommentin "ns. new wave-bändi, mutta liian lähellä Smokieta ollakseen uskottava. Siedettävää melodista käyttöpoppia". Rakastuin täysillä The Flysin tuotantoon.
Fischer-Z:n singlen The Worker / Kitten Curry Ström arvosteli myös: "Tämän sain oikein kuvalevynä, mutta olen lahjomaton. Tämä on progepaskaa. Koirakin suuttui." Ostin silti tuon kuvalevyn koska se oli kuvalevy, oli peetä tai ei. No joo, enpä tosiaan tykännyt minäkään. Netistä kuitenkin huomasin, että Fischer-Z:llä oli fanisaitti. Kaikenlaiset bändit ne faneja keräävätkin, ajattelin. Vaan annas olla, lainasin kirjastosta jonkin aikaa myöhemmin yhden new wave-kokoelma-CD:n jossa oli Fischer-Z:ltä yllättävän hieno biisi "So Long". Höh, ehkä tässä bändissä sittenkin on jotain... Päätin riskeerata ja ostin Tunnelin Levystä kokoelma-CD:n bändin tuotannosta. Kolahti. Siitä sitten bändin levyjen keräily alkoi. Nokkamies John Wattsin soololevyn "One More Twist" löysin Malmin kirpputorilta. Yksi harvoista levylöydöistäni siinä paikassa. Pointer Sistersin varhainen livelevy, Akron Compilation, Pepe & Paradisen ensi-LP ja Johnnyn mainospuffisingle "Siis eipä huolta" ovat ne muut levyhankintani siellä. No, onhan siinäkin.
Eli jos The Flys ei olisi prässännyt tuota yhtä sinkkua vihreäksi ja Fischer-Z omaa sinkkuaan kuvalevyksi, en tiedä olisinko vieläkään löytänyt noita bändejä. Näinkin mitättömästä asiasta se voi olla kiinni.
Tuntuu kyllä että Soundissa haukuttiin suunnilleen puolet levyistä. Kehuja irtosi vain silloin kun Wallenius arvosteli 50's-60's-musaa, Montonen reggaeta ja diskoa, "Pertti Ström" punkia... no, jokaisella oma kenttänsä. Mikko Montonen oli itseasiassa kaikkein ylikriittisin Soundin toimittajista. Niponiponipo... Onneksi hän keskittyy nykyisin viinin lipittämiseen. Varmasti kivempaa kuin musiikin kuuntelu.
Kommentit
Lähetä kommentti