22.2.2014 - T.T. Oksala: Radio Storm
Lisäilen parhaillaan Discogsiin sitä viimeistä sieltä vielä puuttuvaa Rocket Records -levyäni: T.T. Oksala ja Radio Storm (ROK-129). CD-painosta olen ehtinyt kuunnella jo pari kertaa - en omalta levyltä, vaan Spotifysta, oman tietokoneeni DVD-ROM-asema kun on sökö... ja ihmettelen soundin kirkkautta. Tulin heittäneeksi kirjastovinyyliltä itse tekemäni rippauksen sisältäneen CD-R-levyn jo roskiin heti CD:n saatuani, joten en ole pystynyt tekemään tarkkoja vertailuja, mutta oliko vinyylin soundi tosiaan suttuinen? Muistaakseni oli, en meinannut kaikesta saada ihan tarkkaan selvää kun kuuntelin tekemääni vinyylirippiä, mutta CD:ltä kaikki lähtee erinomaisen selkeänä ilmoille.
Huono uutinen sen sijaan on, ettei kansivihkossa ole kuin Harri Saksalan lyhyt tekstinpätkä siitä miten Oksala pääsi tekemään levynsä tavanomaisesti demonauhan kautta. Ei mitään pidempää tarinaa levyn tekemisestä, muusikoiden mietteistä, levyn taiteellisesta ja kaupallisesta vastaanotosta ym. Oksalahan ei ole enää keskuudessamme, kyllä hänen muistoaan kunnioittamaan olisi pitänyt enemmän tekstiä pusertaa vihkoon sekalaisista lähteistä. Helppo veikkaukseni on, ettei levyä voitu myydä kehuttavia määriä, sen verran outoa ja raskasta musiikkia se on. Oikeaa tosimiehen progea, jossa syntsasoundit vieraannuttavat helppoon tottunutta kuulijaa vielä enemmän.

Kommentit
Lähetä kommentti