22.4.2017 - Hintayllärit omasta hyllystä
Record Store Day. Vietin päivän Black and Whitessa, jossa tällä kertaa selasin vain käytettyjen ulkomaisten rock-vinyylien laareja. Etsin myös edelliskerralla huomaamaani mutta sinne jättämääni Tonton Macoutea uusien levyjen osastosta, mutta se olikin jo myyty. Kolme toivelevyä löytyi: The Jags: Evening Standards, Pork Dukes: Pig Out of Hell, Monty Python's Contractual Obligation Album. Seitsemän muuta levyä sekä naamapesu niiden valkoiselta paimenkoiralta näiden lisäksi. Jätin kauppaan Iron Butterflyn ainoan hyvän levyn Sun and Steel sekä The Guess Whon Artificial Paradisen, jossa oli vielä hyväkuntoinen ruskea bägi tallella kotelon ympärillä. Omasta kappaleestani kun se puuttuu. Vaan itseasiassa, mitä sitä 15 euroa maksamaan pelkästä ruskeasta pussista.
Tilasin Amazonista vielä ensimmäisen ja toisen Nuggets-CD-boksin. Tuhti annos 60-luvun psykedeliaa. Enempää levyjä en netitse tilaa kuukauteen, sillä noista kahdesta boksista kertyy jo 300 euron Visa-lasku ensi kuun lopulla maksettavaksi. Hemmetti, kun ne olisi saanut Amazonista halvemmallakin, jos halvimmalla kauppaavat myyjät suostuisivat postittamaan Suomeen.
Eikä tuossa vielä kaikki, sillä 20 CD:n Rubble Collection -boksi on matkalla luokseni jo kolmatta viikkoa.
Punk in Finlandin Hintayllärit omasta hyllystä -ketjua on kiinnostavaa seurata, vaikka harvoin siellä mainitaan mitään omasta kokoelmasta löytyvää. Mutta pistää miettimään omia hintayllätyksiä tietysti.
Loose Prick: Etkö rakastaisi, että joku rakastaisi. Myyty 69 eurolla. Huh, minä sain tuon kohtuusummalla.
Kari Peitsamon Skootteri: Hellsinkin'. Hinnat 50 ja 100 euron välillä. Tuo on kärjessä itseltäni löytyvistä Peitsamon vinyyleistä, mikä lie syynä.
The Jackson 5: Moving Violation. Hollantipainos myyty 55 eurolla, myynnissä 30 ja 45 eurolla tällä hetkellä. En käsitä, tuonhan pitäisi olla peruskamaa. Katsoin, että ranskalainen CD on myös arvokas, ja espanjalainen originaali suorastaan hirmuinen. Muista ei niin paljoa pyydetä.
Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut: ensimmäinen levy. Mediaani 40 €.
Gary Holton & Casino Steel: The Best. Tuosta maksoin äsken Black and Whitessa jotain 10 ja 15 euron väliltä.
Tästä olen maininnut aiemminkin, mutta mainitaan nyt taas: Space Traveller Lost mediaani 35 euroa.
KOM-Teatterin Vapauden kaiho, CD-painos 30 €.
Ihan mieltä lämmittävää, että Systeemi ei toimi -EP:n uusintapainos vihreällä vinyylillä, ostettu Tavastian levymessuilla siihen aikaan kun värivinyylit kiinnostivat, vaikken pidä hardcorepunkista ollenkaan, on nyt kolmenkympin arvoinen.
Bogart Co:n I Want You -LP:stä on joku maksanut kolmekymppiä. Hah hah. Sama hinta vähän turhan korkea myös Kassu Halosen I Have Played Rock'n'Rollista, mutta on se sentään parempi levy.
The Streetsin levyn arvo 28 €. Suunnilleen sama arvo myös Cinemalla.
Break: American Dream. Mediaani 25 €, joku maksanut viisikymppiäkin. Debyytin mediaani 32,50 €. Huh heijaa. En jaksa ymmärtää mikä Breakissa viehättää, All My Loving -singlen koeprässistä joku hullu pyytää 480 €. Bändillä oli viisi hyvää kappaletta, debyyttisinglen kummatkin puolet, You Never Told, sen b-puoli Stronger sekä I'm in Love. Pahiten heillä mättivät kouluenglannilla väsätyt sanoitukset.
Hurriganes-CD:istäni Hanger ja Rockin' ovat yli kahdenkympin tapauksia. Ajattelin ensin sen johtuvan siitä, ettei vuoden 1996 jälkeen ole tullut uusia CD-painoksia, mutta sama pätee myös Jailbirdiin, Fortissimoon ja Seven Days Seven Nightsiin, jotka menevät vielä halvalla.
En tiedä, paljonko jaksan yllättyä Broadcastin Heartbeat Paradisen 19,99 euron mediaanista, mutta ihan kiva tietää, ettei se kaikille ole mikään muutaman euron roskalevy. Ja minä tykkään tuosta eniten Broadcastin levyistä, ihanan kesäinen albumi sisällöltäänkin.
Ikäviä yllätyksiä löytyy toki myös. James Gangin Straight Shooterista ja Miamista maksoin Black and Whitessa monta kymppiä takavuosina, mutta Discogsissa ne ovat muutaman euron arvoista peruskuonaa. Annikan Itseteossa ansaitsisi kyllä mielestäni kunnon keräilyarvoa. Manfred Mannin What a Mann -LP:stä Hippie Shake Recordsin Landgren nyhti ison summan, mutta eihän sekään ole Discogsissa kuin pilkkahintainen. No, siinä ei olekaan veturikantta - siitä versiosta pyydetään kyllä muutamaa kymppiä. The Shortwavebandin levyt ovat halvempia kuin harvinaisuusasteen perusteella odottaisi. Greatest Hatsista jopa maksoin $52,50 - debyytin hinnasta ei tietoa. Lokki kivellä 21,65 euroa. Fyyralyyra myyty 16 eurolla - toivottavasti se oli harvinaisen huonokuntoinen yksilö. Harri kauppaa omaansa 88 eurolla, mikä tuntuu suunnilleen kohtuulliselta - jälkimmäisen kasin vaihtaisin nollaksi.
Haren satt i gropen i Finland -levyn mediaani 20 euroa vetää vähän alavireiseksi. Tosin omassa kappaleessani on etiketeissä käytetty erilaista fonttia, jotenkin vanhanaikaisemman näköistä kuin mitä noissa kuvissa näkee. Layout eli tekstien asettelu on ihan sama. Olisiko minun yksilöni ihan ensimmäistä prässäyserää?
Tuossa skannaukset, joista näkee matriisitkin:
RAH Bandin RAH-levystä maksoin MusicStackissa 35 puntaa tai euroa, eikä sitä ollut monellakaan myyjällä myynnissä, mikä sai minut ajattelemaan että se on arvokas harvinaisuus. Discogs veti minut maanpinnalle. No, haluajia on kuitenkin rutkasti enemmän kuin omistajia, ehkä sillä on edes vähän merkitystä.
Vähemmän kivaa tietää, että Brett Marvin and The Thunderboltsin debyytistä takavuosina pyydetty sata markkaa Black and Whitessa oli typerä pyyntö. Edes Ten Legged Friend ei ole hinnoissaan, vaikka ajattelin sen bändin harvinaisimmaksi LP:ksi.
Ohi sormien lipsuneista levyistä Harmony Four yllätti. Tuo oli mukana sen käpyläläisen miehen levykokoelmassa, ja se oli yksi niistä levyistä, jotka äiti ja isäpuoli kärräsivät Sortti-asemalle. En viitsinyt edes kuunnella levyä, koska kansistakin jo vaistosin että kuraa on. Kuuntelin sen sitten Spotifysta ja aika mitätön se olikin. Hirveästi covereita biiseistä jotka joku muu oli Suomessakin jo ehtinyt tehdä aiemmin yhtä hyvin/huonosti ellei paremminkin. Ainoa keksimäni selitys keräilyarvolle on levyn avaava, fuzz-kitaralla kyllästetty Hurriganes-cover, joka olikin aika hurja. Mutta oikeuttaako moinen neljänkympin hintaa? Tosin mediaani on painunut nyt alemmas, levyä on siis myyty hiljattain halvemmallakin.
Tuoreinta CD-painosta Grand Funkin All the Girls in the World Beware -albumista minun kannattaa väijyä, voi pongahtaa tulevaisuudessa samoihin kolminumeroisiin hintoihin joissa edellisetkin vuoden 2003 painokset ehtivät käydä. Tein USA:n Amazonissa ennakkotilauksen tuosta rajoitetusta, numeroidusta SACD-painoksesta vähän epävarmana siitä, että hyväksytäänkö tilaukseni vai tuleeko viestiä että vain usalaiset saavat tehdä ennakkotilauksia jenkkien Amazonissa. Pelko pois, levy postitettiin kiltisti. Tosin se kävi tullipostin kautta ja saapui lopulta luokseni jok'ikinen CD:tä kiinni pitelevä hammas irronneena. Ropina vain kuului kun avasin korurasian. Piti noukkia yhdestä CD-R:stä varaosa joka on tietysti erimallinen eli nelireikäinen. Vaihto-operaation siis huomaa jälkikäteen. Laskeekohan levyn arvoa? Meikäläisellä on tästä johtuen vähän CD-keräilijän bluesia.
Tilasin Amazonista vielä ensimmäisen ja toisen Nuggets-CD-boksin. Tuhti annos 60-luvun psykedeliaa. Enempää levyjä en netitse tilaa kuukauteen, sillä noista kahdesta boksista kertyy jo 300 euron Visa-lasku ensi kuun lopulla maksettavaksi. Hemmetti, kun ne olisi saanut Amazonista halvemmallakin, jos halvimmalla kauppaavat myyjät suostuisivat postittamaan Suomeen.
Eikä tuossa vielä kaikki, sillä 20 CD:n Rubble Collection -boksi on matkalla luokseni jo kolmatta viikkoa.
Punk in Finlandin Hintayllärit omasta hyllystä -ketjua on kiinnostavaa seurata, vaikka harvoin siellä mainitaan mitään omasta kokoelmasta löytyvää. Mutta pistää miettimään omia hintayllätyksiä tietysti.
Loose Prick: Etkö rakastaisi, että joku rakastaisi. Myyty 69 eurolla. Huh, minä sain tuon kohtuusummalla.
Kari Peitsamon Skootteri: Hellsinkin'. Hinnat 50 ja 100 euron välillä. Tuo on kärjessä itseltäni löytyvistä Peitsamon vinyyleistä, mikä lie syynä.
The Jackson 5: Moving Violation. Hollantipainos myyty 55 eurolla, myynnissä 30 ja 45 eurolla tällä hetkellä. En käsitä, tuonhan pitäisi olla peruskamaa. Katsoin, että ranskalainen CD on myös arvokas, ja espanjalainen originaali suorastaan hirmuinen. Muista ei niin paljoa pyydetä.
Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut: ensimmäinen levy. Mediaani 40 €.
Gary Holton & Casino Steel: The Best. Tuosta maksoin äsken Black and Whitessa jotain 10 ja 15 euron väliltä.
Tästä olen maininnut aiemminkin, mutta mainitaan nyt taas: Space Traveller Lost mediaani 35 euroa.
KOM-Teatterin Vapauden kaiho, CD-painos 30 €.
Ihan mieltä lämmittävää, että Systeemi ei toimi -EP:n uusintapainos vihreällä vinyylillä, ostettu Tavastian levymessuilla siihen aikaan kun värivinyylit kiinnostivat, vaikken pidä hardcorepunkista ollenkaan, on nyt kolmenkympin arvoinen.
Bogart Co:n I Want You -LP:stä on joku maksanut kolmekymppiä. Hah hah. Sama hinta vähän turhan korkea myös Kassu Halosen I Have Played Rock'n'Rollista, mutta on se sentään parempi levy.
The Streetsin levyn arvo 28 €. Suunnilleen sama arvo myös Cinemalla.
Break: American Dream. Mediaani 25 €, joku maksanut viisikymppiäkin. Debyytin mediaani 32,50 €. Huh heijaa. En jaksa ymmärtää mikä Breakissa viehättää, All My Loving -singlen koeprässistä joku hullu pyytää 480 €. Bändillä oli viisi hyvää kappaletta, debyyttisinglen kummatkin puolet, You Never Told, sen b-puoli Stronger sekä I'm in Love. Pahiten heillä mättivät kouluenglannilla väsätyt sanoitukset.
Hurriganes-CD:istäni Hanger ja Rockin' ovat yli kahdenkympin tapauksia. Ajattelin ensin sen johtuvan siitä, ettei vuoden 1996 jälkeen ole tullut uusia CD-painoksia, mutta sama pätee myös Jailbirdiin, Fortissimoon ja Seven Days Seven Nightsiin, jotka menevät vielä halvalla.
En tiedä, paljonko jaksan yllättyä Broadcastin Heartbeat Paradisen 19,99 euron mediaanista, mutta ihan kiva tietää, ettei se kaikille ole mikään muutaman euron roskalevy. Ja minä tykkään tuosta eniten Broadcastin levyistä, ihanan kesäinen albumi sisällöltäänkin.
Ikäviä yllätyksiä löytyy toki myös. James Gangin Straight Shooterista ja Miamista maksoin Black and Whitessa monta kymppiä takavuosina, mutta Discogsissa ne ovat muutaman euron arvoista peruskuonaa. Annikan Itseteossa ansaitsisi kyllä mielestäni kunnon keräilyarvoa. Manfred Mannin What a Mann -LP:stä Hippie Shake Recordsin Landgren nyhti ison summan, mutta eihän sekään ole Discogsissa kuin pilkkahintainen. No, siinä ei olekaan veturikantta - siitä versiosta pyydetään kyllä muutamaa kymppiä. The Shortwavebandin levyt ovat halvempia kuin harvinaisuusasteen perusteella odottaisi. Greatest Hatsista jopa maksoin $52,50 - debyytin hinnasta ei tietoa. Lokki kivellä 21,65 euroa. Fyyralyyra myyty 16 eurolla - toivottavasti se oli harvinaisen huonokuntoinen yksilö. Harri kauppaa omaansa 88 eurolla, mikä tuntuu suunnilleen kohtuulliselta - jälkimmäisen kasin vaihtaisin nollaksi.
Haren satt i gropen i Finland -levyn mediaani 20 euroa vetää vähän alavireiseksi. Tosin omassa kappaleessani on etiketeissä käytetty erilaista fonttia, jotenkin vanhanaikaisemman näköistä kuin mitä noissa kuvissa näkee. Layout eli tekstien asettelu on ihan sama. Olisiko minun yksilöni ihan ensimmäistä prässäyserää?
Tuossa skannaukset, joista näkee matriisitkin:
RAH Bandin RAH-levystä maksoin MusicStackissa 35 puntaa tai euroa, eikä sitä ollut monellakaan myyjällä myynnissä, mikä sai minut ajattelemaan että se on arvokas harvinaisuus. Discogs veti minut maanpinnalle. No, haluajia on kuitenkin rutkasti enemmän kuin omistajia, ehkä sillä on edes vähän merkitystä.
Vähemmän kivaa tietää, että Brett Marvin and The Thunderboltsin debyytistä takavuosina pyydetty sata markkaa Black and Whitessa oli typerä pyyntö. Edes Ten Legged Friend ei ole hinnoissaan, vaikka ajattelin sen bändin harvinaisimmaksi LP:ksi.
Ohi sormien lipsuneista levyistä Harmony Four yllätti. Tuo oli mukana sen käpyläläisen miehen levykokoelmassa, ja se oli yksi niistä levyistä, jotka äiti ja isäpuoli kärräsivät Sortti-asemalle. En viitsinyt edes kuunnella levyä, koska kansistakin jo vaistosin että kuraa on. Kuuntelin sen sitten Spotifysta ja aika mitätön se olikin. Hirveästi covereita biiseistä jotka joku muu oli Suomessakin jo ehtinyt tehdä aiemmin yhtä hyvin/huonosti ellei paremminkin. Ainoa keksimäni selitys keräilyarvolle on levyn avaava, fuzz-kitaralla kyllästetty Hurriganes-cover, joka olikin aika hurja. Mutta oikeuttaako moinen neljänkympin hintaa? Tosin mediaani on painunut nyt alemmas, levyä on siis myyty hiljattain halvemmallakin.
Tuoreinta CD-painosta Grand Funkin All the Girls in the World Beware -albumista minun kannattaa väijyä, voi pongahtaa tulevaisuudessa samoihin kolminumeroisiin hintoihin joissa edellisetkin vuoden 2003 painokset ehtivät käydä. Tein USA:n Amazonissa ennakkotilauksen tuosta rajoitetusta, numeroidusta SACD-painoksesta vähän epävarmana siitä, että hyväksytäänkö tilaukseni vai tuleeko viestiä että vain usalaiset saavat tehdä ennakkotilauksia jenkkien Amazonissa. Pelko pois, levy postitettiin kiltisti. Tosin se kävi tullipostin kautta ja saapui lopulta luokseni jok'ikinen CD:tä kiinni pitelevä hammas irronneena. Ropina vain kuului kun avasin korurasian. Piti noukkia yhdestä CD-R:stä varaosa joka on tietysti erimallinen eli nelireikäinen. Vaihto-operaation siis huomaa jälkikäteen. Laskeekohan levyn arvoa? Meikäläisellä on tästä johtuen vähän CD-keräilijän bluesia.
Kommentit
Lähetä kommentti