25. - 26.3.2017 - Matti Koskiala: Rytmiikkaa

Torstaina minulla oli työpaikalla sähkötyöturvallisuuskoulutus. Sen lopuksi pidettiin vielä tentti, jonka läpäisin. Tosin... jokainen kurssilainen tarkisti jonkun toisen tenttipaperit, ja epäilen vahvasti, että se joka minun paperini tarkisti, merkkasi ja laski pisteet ihan väärin. Sain 93 tai 95 pistettä oliko se nyt 125:stä, rima oli 83 pisteessä. Ei tuossa hirveästi ole pelivaraa, jos se tyyppi laski minulle liikaa pisteitä.

Tentin jälkeen piti jaksaa vaivautua vielä Malmin postiin, kun Divari Kankaasta tilaamani levypaketti - jossa tällä kertaa oli LP mukana - päätyi jostain syystä sinne. Minulla oli vaikeuksia löytää se postitoimisto, kun se on Citymarketin sisällä 2. kerroksessa. Tentin jälkeen adrenaliinitasoni oli vielä vähän korkealla, joten minun oli helppo kiukutella ja valittaa pakettia hakiessani. Virkailijakin kyllä ihmetteli miksi paketti oli heille päätynyt.







Tilasin siis Divari Kankaasta yhden LP-levyn, arvokkaan sellaisen. Piti maksaa Matti Koskialan rummunsoitto-opetuslevystä "Rytmiikkaa" peräti 75 euroa. Muistaakseni näin sen joskus Black and Whitessa myynnissä halvemmalla, ja siksi en oikein halunnut maksaa tuollaista summaa Divari Kankaan kauppaamasta kappaleesta - ennen kuin vasta nyt, pitkän ajan kuluttua. Kannet ovat reunoista kuluneet, mutta sisältä löytyy yksi insertti, josta en ollut edes tietoinen. Normaalin 20-sivuisen oranssikantisen opetusvihon lisäksi mukana on myös nelisivuinen mustavalkokantinen "Ohjeita opettajalle".

Discogs ilmoittaa, että levyä on olemassa kahdella erilaisella kannella. Niinpäs tosiaan on. Oma kappaleeni on samannäköinen kuin tässä, eli Koskialan kuva on käsitelty ja huonolaatuinen. 2008 lainasin Tikkurilan kirjastosta Rytmiikkaa-levyn postatakseni sen FinnArcticiin, ja heidän kappaleensa kannessa oli Koskialasta parempilaatuinen eli käsittelemätön mustavalkokuva. Tiedän sen, koska poltin siitä Tikkurilan kirjaston levystä CD-R-levyn itselleni ja liitin siihen kansiskannauksetkin. Takakannet ovat identtiset, valokuvauskrediittiä myöten. Outoa, että Koskiala on tehnyt tätä vain opetuskäyttöön tarkoittamaansa omakustannelevyä kahdella erilaisella kannella. Miksi? En jaksa uskoa, että hän olisi ajatellut mahdollisia tulevia levyjen himokeräilijöitä, jotka haluavat kaikki kansivariaatiot jostain levystä itselleen. No, onneksi minä en ole sellainen. Jos sisältö on osittain erilainen, niin sitten kerään niitä eri painoksia, mutta kansivariaatioista en viitsi välittää sen kummemmin kuin että totean niiden olemassaolon ja katselen ja vertailen niitä valokuvista.

En minä muutenkaan ole varsinainen levyjenkeräilijä, koska en jahtaa originaalivinyylipainoksia vaan tyydyn CD-versioihin ja halpoihin vinyyli-reissueihin. Jos originaali on kohtuuhintainen, niin toki ostan sen jos on tarjolla. Esimerkkinä: Fennica Recordsissa sain kerran Santanan Welcome-LP:n kohdalla valita vitosen hintaisen uusintapainoksen ja kympin hintaisen originaalin välillä, niin otin originaalin. Eli enemmänkin minua sopii kutsua musiikinkeräilijäksi. Minusta ei ole edes järkevää maksaa isoa summaa kalliista originaalista, jos CD:n tai vinyyliuusinnan saa halvalla. Mieluummin käytän säästyvät rahat muihin levyihin kuin maksan lompakon tyhjäksi yhdestä.



Ja taas sain siirretyksi neljä levyä pois Errors-kansiosta:

The Fall: The Frenz Experiment
Redbone: Redbone
Louis Armstrong: Blueberry Hill
John Benson Brooks Trio: Avant Slant

The Fall on viimeisin levyhankintani joka meni suoraan Errors-kansioon, kun sain Amazonin kautta 11 päivää sitten aika erinäköisen CD-kiekon kuin tässä on, vaikka muuten onkin samannäköinen julkaisu. Redbonen levystä on tuota oranssilla Epic-etiketillä varustettua painosta myynnissäkin, joten tuntui tärkeältä saada tuo versio mukaan Discogsiin. Louis Armstrongin kokoelman kohdalla mätti tietokannassa jo ennestään olleeseen versioon verrattuna sekä levykoodi, etikettien ulkonäkö, matriisikaiverrukset että mono/stereo -ominaisuus. Vain kokoelman nimi, kannet ja biisilista ovat samat. Avant Slant on vain etikettivariaatio, ei sen kummempaa.



26.3.2017

O.C. Smith: Love Is Forever - hiukan erilainen etiketti.
National Lampoon: Radio Dinner - ABC Blue Thumb -uusintapainos.
National Lampoon: Good-Bye Pop - Oranssi Epic-etiketti kuten Redbonen levyn kohdalla.

Hiljakseen jatkossa, en pidä kiirettä näiden kanssa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

23.2.2017 - Svart Recordsin Kuoleman tappaneet -kokoelma myyntikiellossa???

20.4.2017 - Lapsuuteni musiikillinen ravinto