29.6.2011 - Suomalaisten sarjakuvapiirtäjien levynkannet

Yli 20 kuukautta RateYourMusic-käyttäjänä ja todella paljon olen saanut aikaan siellä. Liityin jäseneksi koska tunsin että minulla on sivustolle paljon annettavaa. Siellä oli todella runsaasti puutteita varsinkin suomimusiikkipuolella, mutta eipä enää niin paljon. Työni siellä on muistuttanut suorastaan päivätyötä, paitsi että olen tehnyt hommia puhtaasti fiilispohjalta. Teen vain sitä mikä milloinkin sattuu huvittamaan. Saatan viikkojen ajan pelkästään lisätä levyjä sinne, satamäärin. Sitten kun se alkaa kyllästyttää, pidän taukoa ja teen jotain muuta. Puuhailen esimerkiksi luomieni listojen parissa tai lisään elokuvatietoja. Muutaman kuukauden kuluttua levyjen lisääminen alkaa taas maistua. Joskus ei tee mieli tehdä mitään.

Olen tietoisesti valinnut RYM:ssä hiljaisen puurtajan roolin, joka aina sopii minulle parhaiten. En juuri kommunikoi siellä muiden kuin Harrin kanssa. Pidän ainoana tehtävänäni lisätä sinne tietoja.

Finnish cartoonists as record cover artists -listastani olen ylpeä. Siellä on nyt neljä- ja puolisensataa suomalaisten sarjakuvapiirtäjien tekemää levynkantta, ja koko ajan löytyy lisää. Tunnustan kuitenkin, etten kovin mieluusti lisäile metallilevyjen ja omakustannepunklevyjen kansia, koska ne ovat yleensä niin rumia ja ahdistavia enkä niiden musiikkia kuuntelisi mistään hinnasta. Silti ne on pakko aina ottaa mukaan. Punkin suhteen tykkään vain 1977-1982-kamasta. Lista syntyi kasvaneesta kiinnostuksesta aiheeseen sekä kunnon luetteloiden puutteesta. Myös kvaak.fi -foorumin viestiketju aiheesta vaikutti päätökseeni luoda moinen lista. Se ketju oli yksi pääasiallisista tietolähteistäni, samoin ovat apua tarjonneet Jarkko Kuivasen kirja Suomipunk (pystyin hakemaan sen avulla netistä kaikkien 1977-82-suomipunklevyjen kannet) ja Suomalaisen sarjakuvan ensyklopedia (naputin jokaisen kirjassa mainitun piirtäjän nimen Discogs-sivuston hakukenttään ja tutkin tuloksia). Nettisivustoista minua auttoivat finnmusic.net ja edellämainittu Discogs. Viimeksi keksin, että kun laittaa google-hauksi "finnmusic net" ja "[piirtäjän nimi]" saavat kaikki sivustoon laitetut ko. piirtäjän kannet osuman.

Tuota kvaak.fi -ketjua seuraan vieläkin tiiviisti, vaikkei se ole kasvanut uusilla viesteillä enää kuukausiin. Viimeksi siellä yksi heitti ilmaan idean, että levyt voisi järjestellä piirtäjän, ei artistin mukaan. Tuumin, että ihan toteuttamiskelpoinen idea, voin hoitaa asian jos tulee lisää pyyntöjä. Ei tullut, mutta vähän aikaa sitten alkoi minusta tuntua siltä, että idea kyllä pitäisi toteuttaa. Listan täysremontti kesti kolme päivää, mutta oli se vaivan arvoista. Nyt se on vieläkin komeampi.

Sarjakuvapiirtäjien taiteilemia levynkansia on tietysti löytynyt paljon myös kirjastojen ja levykauppojen/divareiden tarjontaa selailemalla. Suurimman työn mitä listaani tulee on tuottanut satojen levyjen lisääminen ensin RYM:n tietokantaan biisilistoineen päivineen, ennen kuin ne ovat päässeet listaan mukaan. Onneksi minulta löytyy tuota aikaa. Puuttuvia levynkansia täytyy jatkuvasti metsästää netistä, ja yhden levyn jouduin jopa ostamaan. No, Lallin laatikon "Vahanukke"-single maksoi divarissa vain pari euroa ja sekin hupeni paljousalennuksen mukana. Tavallaan sain sen siis ilmaiseksi. Sinkkukin oli ihan kelpoa hardrockia, ja Jarmo Somermäen avattavat paperikannet hienoja. Pahimmillaan bändi olisi voinut vääntää vaikka humppaa. Muuten, kun kerran hardrockia ollaan, eikö Lallin kirves olisi ollut parempi nimi?

Pikkuinen erikoistapaus listallani on Jan Yrlund, jolla oli Tsürps-niminen omakustannelehti 80-luvulla. Joka numeroon hän piirsi itsekin pari sarjaa. Levynkannet ovat näköjään syntyneet vain Photoshopilla, kun taas minä lisään mieluummin kansia, joissa on jotain käsintehtyä. Olen kuitenkin valinnut listalle muutaman kannen, joissa on vähän näyttävämpiä Photoshop-trikkejä, kuten Satyrianin "The Dark Gift"-levyn säkenöivä valokaari.

Suurin pettymykseni on ollut Harri "Wallu" Vaalion puuttuminen. Mies on tehnyt näköjään kaikkea muuta paitsi levynkansia: kortteja, lehtikuvituksia, mainospiirroksia... Wallun tekemä levynkansi olisi todellinen aarre, minä kun olen aina pitänyt hänen tyylistään, joka on Mikrobitti-kokoelmani ansiosta tullut jopa läheisesti tutuksi.

Latasin jokin aika sitten torrentin kautta Photoshopin koneelleni. Hienoa, sillä minulla ei ikinä olisi varaa ostaa ohjelmaa. Mukana tuli validi käyttäjätunnuskin. Aiemmin olen käyttänyt kuvankäsittelyyn Paint.net-ilmaisohjelmaa, josta puuttuu pari tärkeää toimintoa eli "Skew" ja "Warp". Nyt voin verrytellä ruostuneita Photoshop-taitojani ja oikoa vinoista kuvakulmista napattuja kuvia levyistä. Enemmän mahdollisuuksia korjata levynkansikuvia sellaisiksi, että ne voi uploadata RYM:iin. Onneksi minulle on annettu valtuudet hyväksyä itse ne kuvat jotka sinne laitan. Harvinaista muille kuin moderaattoreille. En tiedä menisivätkö Photarilla väännetyt kuvat läpi moderaattoreilla, jotka aina tsekkaavat nettisivun josta kuva on poimittu.

Pari kysymysmerkkiä löytyy aina. Tomi Riionheimo on oman CV:nsä perusteella (http://www.indiefilms.fi/yhtio/) tehnyt kannen Trio Hurjaporon nimikkolevylle, mutta moisen levyn olemassaolosta en ole löytänyt mitään merkkejä. Eräs tyyppi kirjautui RYM:in käyttäjäksi pelkästään informoidakseen, että Tulenkantajien "Teillä laki, meillä laulu" pitäisi lisätä "Finnish cartoonists..."-listaani. Ei sen enempää selityksiä. Kannen piirrostyyli näytti kyllä tutulta, mutten pystynyt paikantamaan sitä, eikä netistä löytynyt infoa kannen tekijästä. Lähetin kaverille privaattiviestin jossa pyysin lisäselvitystä, mutta vastausta ei tullut. Marssin Kymppikirjastoon tutkimaan levyn kansia. Tekijäksi ilmoitettiin Maive Louria. Nimeä googlaamalla löytyi yksi nettifoorumisivu, jossa oli yksi viesti kyseiseltä henkilöltä. Ei muuta. Lopulta lamppu syttyi päässäni: Kung fu-poliisit! Sennimisessä sarjakuvassa olin aiemmin törmännyt tuohon piirrostyyliin. Poliiseja piirsi kuitenkin Tomi Tuominen ja käsikirjoitti Timo Iivari. Ei Louriaa. Ainoat johtopäätökset jotka voin tehdä, ovat: a) Louria on piirtänyt Tulenkantajien levynkannen Tuomisen tyyliä jäljitellen b) Louria on Tuomisen käyttämä nimimerkki. B kuulostaa uskottavammalta, eihän Maive Louria ole ihmisen nimi? Ehdotus minun oli pakko hylätä, kun osoittautui kysymyksenalaiseksi.

Onhan minulla RateYourMusicissa muitakin listoja. "Cover art by Raz"... kukahan mahtoi olla tämä skotti, joka asui Suomessa ja teki vaihtelevatasoisia levynkansia vuosina 1975-1982? Ja miksei mitään sen jälkeen? Joitain johtopäätöksiä voi tehdä miehen kansituotannosta. Muutamia helmiä löytyy niin kansien kuin itse levyjen sisällönkin suhteen, mutta hyvin paljon mies joutui tekemään pikahutaistuja kansia iskelmälevyille sekä hauskoja, näyttäviä kansia kaikenmaailman roskalevyille. Ehkä mies kyllästyi tällaiseen ja katosi siksi kuvioista. Epäröinkin pitkään Raz-listan tekemistä, mutta päätin lopulta myöntyä. Onhan siellä kultajyviä ihan tarpeeksi, kuten "Finland - Midem '80"-kokoelma, jonka olin parikin kertaa bongannut Black & White -divarista ja jonka vihdoinkin olen saanut mukaan listallekin. Vanhoista Soundeista, Suosikeista ja Helpeistä voin ihailla lisää kaverin taidetta ja kahjoa huumorintajua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Johanna - kaikki singlet 1979-1984, osa 1