4.4.2013
Jonkin verran jaksan vielä ostella levyjä. Helmikuussa Hippie Shake Recordsista ostin mm. Bad Companyn Burnin' Sky-LP'n japanilaispainoksena. Sisävihko oli, mutta itse vinyylikiekko puuttui. Levy oli vielä avaamattomaan muoviin käärittynä. Tehtaassa sattunut virhe siis. Semmoista sattuu. Ostin sitten Music Hunterista saman levyn CD:nä. Siinä oli levykin sisällä.
Keltaisesta Jäänsärkijästä ostin kaksi 2 CD'n Brian Auger('s Oblivion Express) -pakettia. Toisessa "Closer to It" (1973) ja "Straight Ahead" (1974), toisessa "Reinforcements" (1975) ja "Search Party" (1981). Myyjä laittoi erehdyksessä Closer to It -diskin sijasta koteloon brittiläisen folkrock-muusikon Tony Hazzardin kahden CD'n kokoelman "Go North: The Bronze Anthology" kakkoslevyn. Levy sisältää Hazzardin "Was That Alright Then?"-albumin vuodelta 1973 plus muutaman bonusbiisin. Onnekas erehdys Jäänsärkijän myyjältä, sillä minulla oli "Closer to It" CD:nä jo ennestään, ja Hazzard oli ihan mukavaa kuultavaa. En mennyt takaisin liikkeeseen korjaamaan erehdystä. On vähän syyllinen olo, enkä aio käydä Jäänsärkijässä pitkään aikaan. Nautiskelen vain ylimääräisestä musiikkiannoksesta. Voi sitä onnetonta, joka poimii/poimi Jäänsärkijästä Hazzardin kokoelman vain kuullakseen myyjältä ettei kakkosdiskiä löydykään mistään...
Music Hunterista keräsin vielä helmikuun lopulla seuraavat levyt:
CD:
Bad Company: Burnin' Sky
Juicy Lucy: Pieces
LP:
Asia: Astra
Atlanta Rhythm Section: Back Up Against the Wall
Dr. Feelgood: Be Seeing You
Inmates: First Offence
Rare Earth: In Concert
Sky: Sky
Sky'n levystä minulla oli ennestään kappale, jossa oli paha naarmu "Gymnopedie no. 1":n alussa ja vähän enemmänkin napsuja siellä täällä. Nyt on melko puhtaasti soiva levy tilalla.
Seuraavat levyostokseni tein eilen ja tänään. Eilen nämä:
LP:
John Fogerty: John Fogerty
Santana: Welcome
Spitballs: Spitballs
Eri esittäjiä: Uusi laulu (Eteenpäin)
Eri esittäjiä: Uusi laulu 3 (Eteenpäin)
Tänään taas:
CD:
Kari Peitsamo Road Hogs: Pahat pojat ovat jälleen täällä
Rod Stewart: Smiler
10CC: The Original Soundtrack
Wet Willie: The Wetter the Better
LP:
Alkatraz: Doing a Moonlight
Argent: All Together Now
Bachman-Turner Overdrive: Head On
The Edgar Winter Group: Shock Treatment
Gerry Rafferty: City to City
Kursaal Flyers: The Great Artiste
Punainen lanka: Pohjolan lumiset kalmiston hongat
Santana ja Peitsamo ovat uusia tulokkaita levykokoelmaani, muut minulla oli ennestään CD-R-kopioina tai digitaalisessa muodossa.
Harrista olen kyllä hiukan huolissani. Hän on saanut aikamoisen vinyylinkeräilytartunnan ja haalii itselleen järjettömät määrät älppäreitä. Ihan halpoja roskalevyjäkin ostelee. Proge- ja jazzjätkä haalii asuntoonsa 70- ja 80-luvun poppia, sellaista, mitä löytää mistä tahansa divarista parilla eurolla. Kun katselen hänen RateYourMusic-sivuaan, sinne ilmestyy nopealla tahdilla levyjä, jotka hän ilmoittaa omistavansa vinyylinä. Ei kai hän oikeasti kuluta rahaa noihin kaikkiin? Kertoi kyllä helmikuussa kun hänet tapasin aloittavansa myyntibisneksen Huuto.netissä. Tienaa sitä kautta levynhankintarahaa. Toivottavasti hän saa noita halpislevyjä ilmaiseksi joltakulta, muuten minulla on syytä olla huolissaan hänen rahatilanteestaan. Työtön ja sairaseläkkeellä kun on. Miten Elina-vaimokin kestää?
Myin Harrille helmikuussa 30 LP-levyä, sellaisia joista minulla on CD-versiotkin. Turhaan veivät LP-versiot tilaa hyllyssäni. Pyysin vitosen kappalehintaa eli sain Harrilta 150 euroa. Siinä oli keräilytavaraakin, Faroutin "Further Out", St. Petersaaren molemmat albumit, Kontran "Mieto levy", Chaka Khan & Rufusin esikoinen... Osan hän laittoi huutonettiin, osan pitää varmasti itsellään.

Kommentit
Lähetä kommentti