7.3.2015

Olen viime aikoina lähinnä kuunnellut musiikkia Spotifysta. Olen seikkaillut musiikillisissa maailmoissa, kuunnellut Ä-LYT-TÖ-MÄS-TI ennenkuulemattomia levyjä. Kuunteluvinkkejä olen ammentanut Pop-lehden foorumista, Minkä levyn hankit viimeksi- ja Mitä musiikkia kuuntelet nyt -ketjuista sekä Ostetaan / Myydään / Vaihdetaan -osastosta. Spotifyssa minulla on ollut joulukuusta lähtien soittolistoja, joissa on ollut enimmillään yli 10.000 kappaletta. Nyt nuo soittolistat on kuunneltu viimeinkin loppuun. Musiikilliset tutkimusmatkat ovat jo jonkin aikaa kyllästyttäneet, mieli on palanut kuunnella taas vaihteeksi vain ennestään tuttuja, rakkaita omia levyjä.

Liityin vähän aikaa sitten Soulseek-tiedostojenjako-ohjelman käyttäjäksi. Taas kerran. Olen ollut Soulseekissä monesti aiemminkin, mutta aina olen kypsynyt kusipäisiin tyyppeihin, jotka ovat bannanneet minut milloin mistäkin syystä. Nytkin olen saanut bannin yhdeltä käyttäjältä, ilmeisesti siksi että yritin imuroida häneltä kaksi levyä kerralla. Minä en pidä mitään rajoituksia. Minulta saa kuka vain ladata niin paljon levyjä kuin lystää, vaikka kymmeniä kerralla jos huvittaa. Minä en ole kusipää. Itse olen kopioinut koneelleni runsaasti omia CD-levyjä Soulseekissä jaettavaksi - lähinnä erikoisempaa kamaa, ei sellaista mitä löytyy kaikilta - ja imuroinut sieltä kaikkea mielenkiintoista mitä ei Spotifysta ole löytynyt kuunneltavaksi. Käyttäjänimeni on ClaviaZ kuten Kvaakissakin.

Vinyylisoittimeni on sökö. Virtaa tulee, mutta levylautanen ei pyöri. Jokin kytkentävika. En siis voi kuunnella vinyylilevyjäni. Olen imuroinut Soulseekistä rippauksia levyistä, joita minulla on vinyylinä, jotta voin kuunnella niitä. Nyt kun Spotify-seikkailut on joksikin aikaa seikkailtu, keskityn kuuntelemaan kaikkea sitä mitä kovalevylläni on. Sitä mukaa kun kuuntelen levyjä koneeltani, parantelen tiedostojen ja kansioiden nimiä jotta Soulseek-käyttäjät löytävät levyjä hakujen kautta, skannaan tai haen netistä levykansikuvia, katson, saako joistain huonolaatuisista mp3-tiedostoista paremmat vastineet, siirtelen tiedostoja järkevämpiin paikkoihin, yhdistelen kansioita jnpp.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Sleepy Sleepers