16.2.2019 - Uusimmat levyhankinnat
Wendy & The Rocketts: Wendy & The Rocketts Live (1982)
TMG: The TMG Album (1977)
Manfred Mann: The Ascent of Mann - 1966 to 1969 The Fontana Years (1997)
Manfred Mann: The Best of Manfred Mann (The Definitive Collection) (1992)
The Ruts: Grin and Bear It (1980)
Tilauksia CDandLP:stä, MusicStackista ja Amazonista. The Ascent of Mann saapui kolme päivää sitten, muut eilen. Wendy & The Rocketts oli toivelevy, CDandLP:ltä tuli sähköposti-ilmoitus, että myynnissä on. Tein tilauksen, ja siinä se nyt on silmieni edessä ihailtavana. MusicStackissa myynnissä ollut The TMG Album oli sekin toivelevy, vaikka kyse ei olekaan ääriharvinaisesta radiopromoversiosta, jossa on bändin jäsenten höpinöitä biisien välissä. En minä odotakaan koskaan saavani sitä versiota haltuuni. Ei se edes haittaa, kuunnellaan niitä välijuttuja vain edelleen itse poltetulta CD-R:ltä. Musiikki ei ole sen kummempaa kuin Status Quo -plagiointia, joten sen kuunteluarvo jää vähäisemmäksi. Manfred Mannilta ja The Rutsilta piti saada albumeilta löytymättömiä kappaleita haltuun ihan oikeilla levyillä, etten olisi CD-R-levyille poltettujen kopioiden varassa. Olen divareissa väijynyt Manfred Mannilta hyviä kokoelmalevyjä, joilla olisi paljon singlebiisejä mukana, mutta ei oikein ole tullut vastaan yhtään hyvää kokoelmaa, jolla olisi enemmän kuin jokunen yksittäinen albumeilta löytymätön sinkkubiisi. Piti ottaa Amazon avuksi.
Various Artists: Harmony in My Head: UK Power Pop & New Wave 1977-81 (2018)
Punk in Finlandissa mainostettiin tätä Cherry Redin pikkuboksia. Totesin, että vaikka minulla on 36 noista biiseistä jo jossain formaatissa, niin onpahan niin hyvä valikoima, että oikeastaan tuon voisi hankkia. Tammikuussa tilasin sen Cherry Redin nettisivuilta, 25.1. saapui. Nyt vasta kuuntelen tätä ensimmäistä kertaa, ja nautin. Ennestään tutut kappaleet tuottavat kyllä enemmän mielihyvää kuin ne, jotka ovat jääneet tuntemattomiksi tai unohtuneet kertakuuntelun jälkeen, mutta harvoin tökkii. Paitsi The Monos -yhtyeen UFO on valitettavan hölmö. Pleasersiakaan en jaksa arvostaa, ne kappaleet jotka olen heidän suppeasta tuotannostaan kuullut ovat aika munatonta poppia jostain Beatlesin ja mod-punkin välimaastosta - lukuunottamatta The Kids Are Alright -coveria, joka taas kaatuu yliyrittämiseen ja -tuotantoon.
TMG: The TMG Album (1977)
Manfred Mann: The Ascent of Mann - 1966 to 1969 The Fontana Years (1997)
Manfred Mann: The Best of Manfred Mann (The Definitive Collection) (1992)
The Ruts: Grin and Bear It (1980)
Tilauksia CDandLP:stä, MusicStackista ja Amazonista. The Ascent of Mann saapui kolme päivää sitten, muut eilen. Wendy & The Rocketts oli toivelevy, CDandLP:ltä tuli sähköposti-ilmoitus, että myynnissä on. Tein tilauksen, ja siinä se nyt on silmieni edessä ihailtavana. MusicStackissa myynnissä ollut The TMG Album oli sekin toivelevy, vaikka kyse ei olekaan ääriharvinaisesta radiopromoversiosta, jossa on bändin jäsenten höpinöitä biisien välissä. En minä odotakaan koskaan saavani sitä versiota haltuuni. Ei se edes haittaa, kuunnellaan niitä välijuttuja vain edelleen itse poltetulta CD-R:ltä. Musiikki ei ole sen kummempaa kuin Status Quo -plagiointia, joten sen kuunteluarvo jää vähäisemmäksi. Manfred Mannilta ja The Rutsilta piti saada albumeilta löytymättömiä kappaleita haltuun ihan oikeilla levyillä, etten olisi CD-R-levyille poltettujen kopioiden varassa. Olen divareissa väijynyt Manfred Mannilta hyviä kokoelmalevyjä, joilla olisi paljon singlebiisejä mukana, mutta ei oikein ole tullut vastaan yhtään hyvää kokoelmaa, jolla olisi enemmän kuin jokunen yksittäinen albumeilta löytymätön sinkkubiisi. Piti ottaa Amazon avuksi.
Various Artists: Harmony in My Head: UK Power Pop & New Wave 1977-81 (2018)
Punk in Finlandissa mainostettiin tätä Cherry Redin pikkuboksia. Totesin, että vaikka minulla on 36 noista biiseistä jo jossain formaatissa, niin onpahan niin hyvä valikoima, että oikeastaan tuon voisi hankkia. Tammikuussa tilasin sen Cherry Redin nettisivuilta, 25.1. saapui. Nyt vasta kuuntelen tätä ensimmäistä kertaa, ja nautin. Ennestään tutut kappaleet tuottavat kyllä enemmän mielihyvää kuin ne, jotka ovat jääneet tuntemattomiksi tai unohtuneet kertakuuntelun jälkeen, mutta harvoin tökkii. Paitsi The Monos -yhtyeen UFO on valitettavan hölmö. Pleasersiakaan en jaksa arvostaa, ne kappaleet jotka olen heidän suppeasta tuotannostaan kuullut ovat aika munatonta poppia jostain Beatlesin ja mod-punkin välimaastosta - lukuunottamatta The Kids Are Alright -coveria, joka taas kaatuu yliyrittämiseen ja -tuotantoon.
Kommentit
Lähetä kommentti