4.2.2019 - Bookogs

Marraskuussa liityin Discogsin haarasivustoon Bookogsiin, joka on kirjoille sama kuin Discogs levyille. Katsoin Bookogsia jo lokakuun lopulla, mutta totesin tietokannan niin suppeaksi, ettei sen avustaminen tuntunut mielekkäältä. Muutama oma kirja sieltä löytyi, mutta minulla on satoja kirjoja. Tein kuun vaihteessa Excel-listan kaikista omista kirjoistani ihan vain omaksi iloksi (paitsi ullakon häkkivarastossa olevat kirjat puuttuvat siitä vielä), ja ajattelin että se riittäköön. Äh, liityin Bookogsiin sitten kuitenkin ja rupesin avustamaan sitä.

Hoidin tärkeimmät kirjat alta pois ensin. En tuntenut ensin oikein mielenkiintoa lisätä Bookogsiin lehtiä. Minullahan on niitä melkoisesti: lukuisten erilaisten tietokonelehtien lisäksi Suosikit, Soundit, pari Introa, nippu Help!-lehtiä ja yksi Mojo Magazine... lisäänkö vai enkö lisää? Suosikit eivät ole täydellisiä, sisäsivuja puuttuu ja muutamasta kannetkin. Olen vain kerännyt divareista kaikki Suosikit jotka olen löytänyt, ja tuplakappaleista irrottanut ne sivut jotka ovat puuttuneet vanhasta kappaleestani, ja yrittänyt koostaa kahdesta puutteellisesta kappaleesta yhden mahdollisimman täydellisen. Enää en ole ostellut Suosikkeja ja Helpejä moneen vuoteen, eikä niitä ole edes sattunut silmiin.

Vaan sitten muutinkin mieleni lehtien suhteen. Kun kerran muutkin käyttäjät niitä lisäilevät, niin kyllä sitten minäkin. Kirjoja lisätty Bookogsiin / merkattu omistukseen vähän yli 400, tietokone- ja muita lehtiä vajaat puolitoistasataa. Nyt kävin sitten musiikkilehtien kimppuun. Lisätty jo kaksi Intro-lehteä vuodelta 1971, seitsemän Help!-lehteä vuosilta 1977 ja 1979, ja nyt vuorossa Suosikit. Suosikkeja on 68, Soundeja vajaat sata. Semmoinen työsarka vielä jäljellä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Sleepy Sleepers