Amulet - Ananda Shankar - Andy Pawlak - The Animals
AMULET
Play It! (1977)
Amuletin älpeitä on vaivaannuttavaa kuunnella johtuen siitä, että suomen- ja englanninkielistä materiaalia on sotkettu yhteen, eikä kappaleiden valinnassa ole käytetty paljon harkintaa. Varsinkin Caddy on sekava kokonaisuus. Lahtea esittelevä "Suomen Chicago" on hyvä hitti, mutta kun cover-materiaalia on poimittu niinkin sekalaisista lähteistä kuin Byrdseiltä, Lenne & The Lee Kingsiltä, Charliesilta, Renegadeseilta, Monkeeseilta ja Johnny Kidd & The Piratesilta, niin ei siitä saa kunnon LP-kokonaisuutta. Sitten vielä levy on äänitetty Microvox-studiolla, joka pilasi valitettavan monta rokkilevyä 70-luvulla.
Play It -LP:llä studiotyöskentely on sentään varmempaa, soundit ovat tuhdimmat, lainamateriaalikin rokimpaa ja paremmin valittua.
Minulla on vielä liuta irtobiisejä Amuletilta mp3:sina - en jaksa muistaa mistä poimin ne, mutta bändin versiot Juicen Marilynista, Irwinin Viuhahduksesta, Metsämökin tontusta ja Volde Valdemar Punnalan naulaus- ja naputteluhitistä ovat tyypillistä Satsanga Recordsin kokoelmaroskaa. Viimeisenä sinkkuna 1978 julkaistu "Aito suomalainen ranskatar / Älä lyö lyötyä" (a-puoli Paajasta) on jonkinlaista diskojytää tai ainakin sinne päin kallellaan. "Humppakunkku" on nolo, "Vala" on OK rokkipala, 1985 äänitetty "Nuorisovuosi -85" vaikutti varmasti jo aikoinaan vanhojen pierujen "ajan hengen mukaiselta" soitannalta.
ANANDA SHANKAR
Ananda Shankar (1970)
Ananda Shankar and His Music (1975)
Sá-Re-Gá Machán (1981)
Kun kävin läpi 1001 albums you must hear before you die -listan aiemmin kuulemattomia levyjä, kommentoin Shankarin 1970 julkaistua esikoislevyä Kvaakissa seuraavasti: "Nyt joudun korjaamaan hieman aiempia tylytyksiäni mitä sitariin tulee. On se sittenkin mahtava soitin - kun sillä reippaasti maustaa muutenkin hienoja sovituksia. Näin teki Ananda Shankar omalla levyllään. No joo, levyn avaava versio Jumping Jack Flashista on minulle tuttu ennestään ja huima versio onkin - ei vain tullut heti mieleen esimerkkinä minulle mieluisasta sitarin käytöstä. Koko levy on samanlaista herkkua - lähes... vain 13-minuuttinen Sagar (The Ocean) meinaa olla minulle liikaa."
Eli en yleensä jaksa kuunnella sitarin soittoa, mutta Shankarin psykedeelisyys puree minuun. Tykästyttyäni tuohon vuoden 1970 ensilevyyn päätin jatkaa hänen diskografiansa tutkimista. Ja jos kaksi ensimmäistä albumia ovat outoja, niin Sá-Re-Gá Machan se vasta sitä onkin. Shankar halusi luoda jotain vähän muunlaista vaihteeksi, venyttää omaa tyyliään pidemmälle, ja tuloksena on 40 minuuttia enimmäkseen kokeellista tavaraa. Monkey's Tea Party!
Sá-Re-Gá Machan -CD:llä on bonuksena Elvis-covereita sisältävä India Remembers Elvis -EP vuodelta 1978, ihan hyvä sekin vaikka onkin vähän enemmän maanpinnalla.
Ensimmäinen levy löytyi Black and Whitesta, CD:t tilasin Amazonista tammi- ja huhtikuussa 2014.
ANDY PAWLAK
Shoebox Full of Secrets (1989)
Pawlakista sain tietää, kun ostin Black and Whitesta englantilaisen Record Mirror -lehden (1954-1991) mukana vuonna 1989 tulleen EP:n On the Hot Tip 1, jossa on neljä artistia kukin yhdellä kappaleella: Love and Money Glasgowsta, Pawlak Tynesidesta, Diesel Park West Leicesteristä sekä ainoana ei-UK-bändinä Rainbirds Berliinistä. Pawlakin ihanan kaunis All That's Left of Me kutkutti uteliasta mieltäni siinä määrin, että tilasin LP:n MusicStackin kautta, Vinyl Solution -nimisestä australialaisesta levykaupasta. Kannen tussiteksti "Southern FM" on ilmeisesti australialaisen radioaseman nimi.
Pawlakin kaunis sofistipoppi hurmaa minut, mutta mies ei ole onnistunut saamaan nimeä ilmeisistä lahjoistaan huolimatta. Raukalla on ollut epäonnea enemmän kuin tarpeeksi, kuten tästä haastattelusta ja biografiasta ilmenee.
THE ANIMALS
The Complete Animals (1990)
Animalism (1966)
Animalisms (1966)
The Original Animals: Before We Were So Rudely Interrupted (1977)
Ark (1983)
Eric Burdon kuuluu suosikkilaulajiini. Olen kerännyt hänen monenkirjavan uransa tuotokset aina 80-luvulle asti. Tottakai hänen maneerinsa ja ylilyöntinsä ärsyttävät minua, mutta osaan antaa ne anteeksi. Näillä perus-Animalsin levyillä Burdon sentään pitää itsensä kurissa.
Ark-levyllä heikoin lenkki on John Steel, jonka rummuttelu kappaleissa Loose Change ja Just Can't Get Enough on jopa kömpelöä. Muut biisit sujuvat paremmin, mutta ei Steelin soitto erityisen vahvaa ole. Crystal Nightsin pilaa myös juustoiset kosketinsoittimet - onneksi ne eivät tunge päälle muissa biiseissä.
Tiedän Burdonin omaelämäkerrasta "I Used to Be an Animal, But I'm All Night Now", mutten ole halunnut hankkia sitä. Kirja on kuulemma täynnä väritettyjä ja jopa valheellisia juttuja, eikä mitään musiikista eikä juuri Burdonin 70-luvun vaiheistakaan. Haluan kuulla totuuksia, en satuja.
Kommentit
Lähetä kommentti