Jeff St. John's Copperwine - The Cortinas - Costello - Country Express

JEFF ST. JOHN'S COPPERWINE

Joint Effort (1970)

Jeff St. John, australialaisen rockin suuri selviytyjä ja sinnikäs sankari. St. John, oikealta nimeltään Jeffrey Leo Newton, syntyi Sydneyssä huhtikuussa 1946, kirottuna synnynnäisellä selkärangan epämuodostumalla joka tunnetaan nimellä spina bifida. Nuoruutta sävyttivät lukemattomat epäonnistuneet leikkaukset, jotka eivät tuottaneet toivottua tulosta. Kun St. John 22-vuotiaana alistui sarjalle riskialttiita leikkauksia, jotka eivät onnistuneet korjaamaan selkärangan vaurioita, hän joutui loppuiäkseen vaihtamaan kainalosauvat pyörätuoliin.

Jo nuorena St. John kanavoi itsensä musiikkiin. Ensimmäinen levyttänyt yhtye oli autotallirockbändi The Id, joka levytti 1966-67 ison nipun singlejä ja LP:n Big Time Operators. Albumin teon jälkeen St. John jätti yllättäen yhtyeen, joka jatkoi keikkailua omin päin ja saavutti kyseenalaista mainetta olemalla Australian ensimmäinen kannabiksen hallussapidosta pidätetty rockbändi.

St. Johnin toinen bändi Yama (nimi on hindua ja tarkoittaa "vain kuolevaisia") teki vielä vuonna 1967 singlen "Everybody's Gone / Nothing Comes Easy".

St. John perusti Copperwine-yhyeen vuoden 1969 alussa, ja bändi herätti huomiota lavashowllaan, jossa keulahahmonsa pyörähteli villisti pyörätuolillaan ympäri lavaa samalla kun lauloi. Kaksimielisen nimen saanut LP "Joint Effort" ilmestyi seuraavan vuoden alussa, mutta se ja siitä lohkaistu single "Cloud Nine / Days to Come" eivät myyneet odotetulla tavalla loistavista arvosteluista huolimatta. Vasta marraskuussa 1970 julkaistu cover-versio Rotary Connectionin kappaleesta "Teach Me How to Fly" toi ansaitun hitin bändille ja yhdelle parhaista australialaisista soul/rock-vokalisteista kautta aikain.

"Joint Effort" on erinomaista soulahtavaa progea ja yksi legendaarisimmista ja arvostetuimmista aussilevyistä. Hurjat coverit useista soul-klassikoista (Cloud Nine, Reach Out I'll Be There, Sing a Simple Song) ja bändin omat kappaleet antavat hyvin pelivaraa St. Johnin vahvalle äänelle. Harmittelen vain omaa CD:täni. Aussimerkki Vicious Sloth Collectables julkaisi bonusraidoilla varustetun virallisen CD-version jo vuonna 1999, joten miksi minun piti saada brittiläisen bootleg-merkin Radioactive Recordsin viittä vuotta myöhempi julkaisu, joka kuulostaa hyvälaatuiselta vinyylisiirrolta ja jossa ei ole niitä bonuskappaleitakaan?

Soul-blues-laulaja Wendy Saddington teki vielä 1971 LP:n Copperwinen kanssa, mutta St. John ei sen jälkeen viihtynyt pitkään bändin riveissä. Hän haki musiikilleen uutta suuntaa, niinpä hän erosi yhtyeestä ja perusti The Jeff St. John Bandin. Levyjä syntyi 70-luvun lopulle asti niin soolona kuin bändijohtajana, mutta 1983 St. John vetäytyi kokonaan musiikkitouhuista. Terveysongelmat eivät ole vielä ottaneet selkävoittoa.

THE CORTINAS

Defiant Pose / Independence (1977)

True Romances (1978)

The Cortinas -parat. He aloittivat rhythm & blues -bändinä, mutta punk-aallon pyyhkiessä yli Englannin he hyppäsivät kelkkaan ja tekivät kaksi kiitettyä punk-singleä, "Fascist Dictator / Television Families" (1977) ja tämä "Defiant Pose". Kului vielä vuosi, ja "True Romances" -LP saapui kauppoihin. Vaan punkkarit joutuivat pettymään kuullessaan epämukavan sekoituksen punkkia ja valkoista R&B:tä.

Albumi joutui levy-yhtiö CBS:n pilaamaksi. Pohjana oli käytetty varhaisia demoja, jotka bändi oli lähettänyt levytyssopimuksen toivossa. Samat biisit muodostivat True Romances -LP:n rungon, mutta CBS pesi niistä steriilillä tuotannolla kaikki särmät pois. Bristol Archives Recordsin 2010 julkaisema CD "MK. 1" sisältää alkuperäiset demot sellaisinaan ja on kuulemma aivan toista maailmaa kuin valju True Romances.

COSTELLO

Mun sormuksein / Tuhat yötä (1985)

A Little Bit Crazy (1988)

Costellon soolosinkku herätti minun huomioni jo ennen kuin edes tiesin, että kyseessä oli Popedan kitaristi. Radiossa, Nuorten Sävellahja 22001:ssa, soivat sinkun molemmat puolet vuonna 1985. Nauhoitin kummankin kappaleen kasetille, ja pidin. Minulla oli vielä kymmenen vuotta sitten tallella siitä kasetista siirretty tosi huonolaatuinen kopio Tuhat yötä -biisistä (jakelin sitä FinnArcticissakin), ja varsinkin sen vuoksi oli pakko saada tämä sinkku haltuun. Se onnistui viimein elokuussa 2010. Kiitos turkulaiselle Iki-Popille siitä.
    Ei tuo ensimmäinen albumikaan yhtään hassumpi ole. Olisi siinä voinut olla vähemmän teinejä kosiskelevaa poppia ja enemmän musiikillista ideaa, mutta kokonaisuutena OK suoritus.

COUNTRY EXPRESS

Country Express (1976)

Relax With Country Express (1977)

Jännä juttu, että Amerikan kantria harvemmin jaksan edes kuunnella, ja levyjen ostaminen ei kiinnosta sitten lainkaan. Vaan jos suomalainen bändi on 70- tai 80-luvulla tehnyt kantrilevyn, niin kyllä kelpaa levykokoelmaan ja kuunneltavaksi, varsinkin jos on englanninkielinen. Olisiko syynä vain, että suomalaisessa kantrissa on aina se kuriositeettiarvo? Tai että amerikkalaiset tekevät kantria rutiinilla ja perinteellä, mutta suomalaiset joutuvat pistämään vähän enemmän peliin kuulostaakseen uskottavilta, ja jälki on näin ollen virkeämpää ja yritteliäämpää? Vaikea sanoa.



Artikkeliskannaukset:

https://drive.google.com/open?id=1DXBjcGFu5k8mVTwB1KHtC20p7T1IokvT