Dreadline - Dreams - Dr. Feelgood - Dr. Hook

DREADLINE

All the Land (1987)

Earth Poems (1990)

Blood & Salvation (1992)

Aivan mainiota, että näin hyvä reggae-pumppu on toiminut meidän perukoillamme! Levyjen kerääminen vain tuntui alkuun tuskalliselta, kun divareissa ei tuntunut olevan muita levyjä kuin huhtikuussa 2016 löytämäni All the Land. Turun Levykauppa Äx järjesti minulle sitten Blood & Salvationin viime marraskuussa, ja AH Records Earth Poemsin helmikuussa.

DREAMS

Dreams (1970)

Helmikuussa 2014 olin lisäämässä Discogsiin CD-versiota brittiläisen Superchargen esikoisalbumista Between Music and Madness, ja ihmettelin New York -kappaleen tekijäkrediittiä "Dreams". Selvitin asiaa, ja sain tietää, että alkuperäisversio löytyy Dreams-nimisen amerikkalaisen jazzrock-yhtyeen ensilevyltä, ja biisin kirjoitti Jeff Kent, eikä suinkaan koko bändi.

Dreamsin oma alkuperäisversio New York -biisistä löytyi YouTubesta, ja se kuulosti niin hienolta, että kiinnostuin tästä levystä. Nappasin sen mukaani kun viime vuoden elokuussa huomasin sen Hakaniemen Äxässä. Ei tarvinnut pettyä, tämä on erinomaista hieman progehtavaa ja jazzahtavaa kamaa, sellaista mitä Blood Sweat & Tearsin ja Chicagon varhaisilta levyiltä voi kuulla.

DR. FEELGOOD

Down By the Jetty (1975)

Malpractice (1975)

Stupidity (1977)

Sneakin' Suspicion (1977)

Be Seeing You (1977)

Private Practice (1978)

Artikkeliskannaukset:

https://drive.google.com/open?id=1UQbTr5FHeKq0Xdf1a3wqr8Lby-gzZXlE

DR. HOOK

Sloppy Seconds (1972)

Belly Up (1973)

The Ballad of Lucy Jordon (1980)

Belly Up on Dr. Hookin levyistä se, joka on täyttä kamaa. Hillitön Penicillin Penny, hauska Monterey Jack, mainio humoreski Roland the Roadie and Gertrude the Groupie sekä silkkaa fantasiaa edustava pula-ajan tarina The Wonderful Soup Stone kantavat levyä, eikä nyyhkyilyä ole paljoa.

Sloppy Secondsilla on Freakin' At the Freakers' Ball, rujo Get My Rocks Off, Cover of the Rolling Stone ja hieno Queen of the Silver Dollar, mutta niiden välissä kuullaan pahinta nyyhkyilyä mihin bändi kykeni noihin aikoihin. CD:lle bonukseksi isketty harvinaisuus Looking For Pussy on tarpeeksi rivo ollakseen hyvä ja päättää levyn mukavasti.

Ensilevyä en ole halunnut hankkia, koska en siedä Sylvia's Motheria.

The Ballad of Lucy Jordon -kokoelman ostin Black and Whitesta 90-luvun loppupuolella siihen aikaan, kun minua kiinnosti kerätä c-kasetille Kontran levyjen (Ei kontrollia, Kontran toinen puoli, Mieto levy) biisien alkuperäisversiot siinä järjestyksessä kuin niiden coverit noilla albumeilla ovat. Tuon kokoelman myötä sain Freakin' At the Freakers' Ballin haltuuni. Kontrahan levytti sen suomeksi nimellä Sekobileet. Olisiko ihan ensimmäisiä ostamiani ja yhä tallessa olevia vinyylilevyjäni?

Äidillä ja isäpuolella on Dr. Hookin levyistä vain A Little Bit More ja Rising, eli sitä myöhempää pehmokamaa josta en välitä vähääkään. Siihen raisumpaan ja parempaan varhaistuotantoon olen perehtynyt ensin kirjastojen avulla, ja myöhemmin sitten ostin nuo kolme levyä.

Dr. Hook jatkoi aivan liian pitkään. Jo Rising vuodelta 1980 on täysin masentavaa puppua. Vuosia luulin, että heidän viimeinen albuminsa oli 1982 julkaistu Players in the Dark. Eräänä päivänä sitten yllätyin, kun Divari Kalevassa huomasin levyn nimeltä Let Me Drink From Your Well. Se oli vuodelta 1983. Ei ihme, etten tiennyt koko levystä - sehän suostuttiin julkaisemaan vain Euroopassa, joten kirjastojen amerikkalaiset hakuteokset eivät tunteneet sitä.

Tuo leike on Juho Juntusen arvostelu Suosikin numerossa 7/1984. Juntunen oli käsittänyt asiat väärin. On virhe sanoa, että Dr. Hookin musiikki siistiytyi sen jälkeen kun he alkoivat työskennellä Ron Haffkinen kanssa, sillä Haffkine tuotti myös ne ensimmäiset, raisut LP:t. Tyylin siistiytyminen johtui siitä, että Dr. Hook oli 70-luvun puolessavälissä taloudellisesti vararikossa. Siitähän heidän viimeinen vallaton ja hauska levynsä, Bankrupt (1975), kertoo. Entinen riehakas, kuriton tyyli ei lyönyt enää leiville. Dr. Hookin oli ruvettava todella MYYMÄÄN levyjään, ja se onnistui vain tekemällä äärikaupallista listapoppia.

Mitä Soundin numero 10/77 artikkelissa mainittuun Fried Face -levyyn tulee, sitähän ei ole fyysisesti olemassa. Se tehtiin kyllä vuonna 1974, mutta jätettiin julkaisematta. Olen kyllä useastakin lähteestä lukenut, että levy olisi olemassa, ja sekös minua hämäsi taannoin 90-luvun loppupuolella.


Artikkeliskannaukset:

https://drive.google.com/open?id=12CyhNLWE7rj8hYmPcvjE0cWNSzqQIXjm