Eire Apparent - Ekblad - Electric Light Orchestra

EIRE APPARENT



Sun Rise (1969)





Väkevästi tuotettua psykedeliaa lahjakkaan mutta aivan liian vähälle huomiolle jääneen Ernie Grahamin ensimmäiseltä bändiltä. Jotkut sentään kuuntelivat tarkkaan ainakin tätä bändiä, sillä australialaisen Dave Miller Setin samana vuonna ilmestynyt single "Mr. Guy Fawkes / Someone Is Sure to" on kokonaan Eire Apparentin levyltä coveroitu. Itse asiassa homma kävi niin, että muuan Dave Millerin tuttava Polydor Recordsilla, David Kent, lainasi Davelle promokappaleen Sunrise-LP:stä, ja juuri nuo kaksi kappaletta tekivät Daveen vaikutuksen. Hyvät biisivalinnat, nuo tuntuvatkin Sun Risen kohokohdilta.

Hieman kantrahtava singer-songwriter -pala "Got to Get Away" ja suoraviivainen rokki "Rock'n'Roll Band" tuntuvat itseasiassa oudoilta tapauksilta kaiken happoilun seassa, ja ilmentävätkin Grahamin todellista mielenlaatua musiikintekijänä. Eire Apparent oli hänelle vain yksi vaihe, jolle saattoi surutta jättää hyvästit kun psykedelia meni pois muodista.

Levyn ainoa heikko lenkki on "Captive in the Sun". Kuka sen sitten piipittääkin, hän estää kappaletta olemasta se eteerisen melodinen ja kaunis tunnelmapala joka se olisi voinut olla.



EKBLAD




Ekblad: Story / Fragments of Love (1982)

Running / I'll Be There Tonight (1982)






Suomenruotsalaista miedohkoa hardrockia Johannalta. Hyvin toimii soitannollisesti, mutta kakkossinkku Running ei ole ihan niin yritteliäs, vaan enempi rutiinilla vedetty. A-puoli myös räpiköi hieman. Story on siis se parempi levy näistä.



ELECTRIC LIGHT ORCHESTRA




Discovery (1979)





ELOn neljä ensimmäistä levyä ovat turhan raskaasti sulavaa kamaa. Olivat parhaimmillaan 1975-1979 jolloin Lynnellä riitti hyviä biisejä eikä ollut vielä jumittunut omiin maneereihinsa. Discovery oli lapsuudenkotini levyhyllyssä, joten se on päässyt muodostumaan jossain määrin rakkaaksi albumiksi. A New World Record on kuitenkin bändin mestariteos, se albumi on yhtä klassikkoputkea.

Time vuodelta 1981 on levy, joka on parhaimmillaan silloin kun kuulee niitä biisejä ihan vain yksittäisinä. Lynne muuttui suuruudenhulluksi sillä levyllä ja tunki soundimaailman niin täyteen suhinoita, vocoderia ja muuta ihmeellistä, että kuuntelukokemus on uuvuttava. Eivätkä korvat saa levätä biisien välilläkään, sillä nekin kohdat on täytetty ihmeellisillä väliosilla, yhden kappaleen muuttuessa toiseksi ilman taukoa. Biisijärjestys on Timella mietitty hyvin, sillä jokaista huippubiisiä seuraa vähän heikompi pala, jonka jälkeen tulee taas jokin hitti tai ainakin potentiaalinen sellainen. Materiaali on siis vahvaa, kunpa Lynne vain olisi hillinnyt itseään tuottajana ja antanut mieluummin hyvien sävellysten puhua. Seuraava albumi Secret Messages kärsii vähän samasta ylituotantoviasta, mutta sillä levyllä sävellyksetkin ovat mitäänsanomattomampia.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Sleepy Sleepers