Fleetwood Mac - Flu-Band

FLEETWOOD MAC

The Green Manalishi (With the Two Prong Crown) / World in Harmony (1970)

Mystery to Me (1973)

Voi kuulostaa hölmöltä tai oudolta, mutta vähemmän arvostettu Mystery to Me on ainoa Fleetwood Macin albumi, joka on iskenyt minuun. Kerran lainasin kirjastosta CD:n, ja sieltä löytyi aika monta kappaletta, jotka kelpasivat kasetille nauhoitettaviksi ja säästettäviksi. Muutama vuosi sitten poimin levyn mukaani, kun satuin näkemään sen Stockmannilla.

Jännä Hypnotized, kivasti kulkeva ja hienoa stemmalaulua kertosäkeissä tarjoava Forever, jousien värittämä Keep On Going, rokkaava Miles Away, ja hienosti päätöstunnelmia luova, lievästi melankolinen Why. Nämä ovat levyn helmet.

En toki tarkoita, ettenkö arvostaisi myös Peter Greenin aikaansaannoksia. Kyllä FM oli parempi bändi kun hän oli puikoissa. The Green Manalishi oli hänen mestariteoksensa. Biisin tarina minun elämässäni on huikea. Katsotaan saanko riittävän tarkasti ja selkeästi kerrottua kaikki vaikeudet ja käänteet  * vetää syvään henkeä *:

The Green Manalishi löytyi yhdeltä isäni joskus 1977-1978 nauhoittamalta c-kasetilta. Vanhempani eivät myöhemmin osanneet tunnistaa kappaleen tai esittäjän nimeä, joten sen tunnistaminen jäi sitten lopulta minun vastuulleni viimeistään siinä vaiheessa kun isä oli kuollut ja hänen 70-luvulla nauhoittamansa kasetit päätyivät minun haltuuni. Totesin, että aivan huikea kappale, asialla täytyy olla joku todellinen kitarasankari, joku tunnettu nimi.

Niinpä muutettuani omilleni 1996 ja hankittuani Espoontorin Poppa Joe -divarista vuosien 1975-82 Soundi-lehdet ryhdyin lainaamaan kirjastoista sekalaisten kitaristien levyjä. Hain Soundi-lehdistä inspiraatiota ja nimiä. Michael Chapman, Joe Walsh, mitä kaikkia vielä. Ajattelin, että jos en löydä miltään levyltä sitä nimenomaista kappaletta, niin ehkä sentään samantyylistä kitarointia, jolloin saisin tunnistettua esittäjän. Eipä tärpännyt koskaan, kovasta yrittämisestä huolimatta.

1999-2000 kun olin päässyt työelämään, koetin googlata netistä pätkän etsimäni kappaleen sanoitusta, ja silloin se löytyi. Eteeni lävähti nettisivu, jolla oli The Green Manalishin sanoitus. Ilmeisesti en kuitenkaan tajunnut kenen biisi tai esitys on kyseessä, koskapa haalin kuultavakseni CD:nä Judas Priestin Hell Bent For Leatherin, tsekatakseni, josko heidän versionsa olisi juuri se isän kasetille nauhoittama. Eihän se ollut. Lopulta jostain löytyi tieto, että Fleetwood Macin versio on se oikea. Jostain kirjaston hyllystä löytyi Fleetwood Macin CD, jolla oli tuo Green Manalishi, ja asia varmistui.

2016 loka-marraskuun aikana tyhjensin Black and Whiten vinyylisinglelaatikot kaikista kiinnostavista singleistä, ja kanneton saksalaispainos The Green Manalishi -sinkusta oli yksi mukaan kelvanneista. World in Harmony tuntuu a-puolen rinnalla aika mitättömältä instrumentaalitäytteeltä, en jaksa arvostaa sitä vaikka periaatteessa ihan sävykäs pikkupala onkin.

FLU-BAND

Fly (1981)

Joskus FinnArctic-aikoina tuli nähtyä tämä LP Black and Whitessa, ja myöhemmin kadutti kun en poiminut sitä mukaani. Taisi olla liian kallis kukkarolleni. Siinä vaiheessa kun blogini oli jo historiaa, googlasin vähän ja löysin Flu-Bandille omistetun nettisivun - perustajana taisi olla yksi bändin jäsenistä - jolla oli tarjolla bändin albumi ja julkaisemattomia liveäänityksiä mp3:sina. Imuroin itselleni koko höskän ja poltin CD-R:lle. Jouduin toteamaan, että musiikki on pitkäveteistä enkä viitsinyt montaa kertaa kuunnella polttamaani levyä.

Nyt kun ymmärrän jazzin päälle enemmän, voin todeta, että LP on itse asiassa aika mukavaa kevytfuusiota. Ainoastaan ne livenä äänitetyt biisit - Closed Doors, Notes, Remember Me, Sunflower, Tonale, Uno ja Yards - ovat tylsää perusjazzia. Niistä puuttuvat ne fuusiosävyt jotka värittävät albumia.

Kiva kun löysin LP:n vihdoin 2017 itsenäisyyspäivän jälkeen Kaapelitehtaalla pidetyiltä levymessuilta.