Foghat - Folk! Hootenannysta protestiin 1964-66 - Foreign Bodies

FOGHAT

Foghat + Rock and Roll (1972 / 1973)

Energized + Rock and Roll Outlaws (1974)

Fool For the City + Night Shift (1975 / 1976)

Live + Stone Blue (1977 / 1978)

Boogie Motel + Tight Shoes (1979 / 1980)

Yhdessä Jere-sarjakuvastripissä nimihahmo ilmoittaa isälleen tehneensä tälle palveluksen raaputtamalla auton tuulilasista jään pois. Sitten isä närkästyy huomatessaan, että Jere on käyttänyt hänen Foghatin parhaat -CD-levyään jääskrapana ("nyt tätä ei varmaan voi enää edes kuunnella!"). Jere vain toteaa, että "sittenhän tein meille molemmille palveluksen".

Pyhpah, Jeren isällä on hyvä musiikkimaku. Poika ei vain tyhmyyttään osaa arvostaa sitä. Isä piti yhdessä stripissä Blues Magoos -paitaakin.

Valitettavasti Tight Shoesilla Foghat menetti otteensa ja teki jotain hirveänkarmeaa new wavea. Piti ostaa sekin, että sai bändin viimeisen hyvän levyn eli Boogie Motelin, huokaus sentään.

Eri Esittäjiä: FOLK! HOOTENANNYSTA PROTESTIIN 1964-66

Folk! (Hootenannysta protestiin 1964-66) (2006)

Muuten nautittava kokoelma, mutta Hootenanny Trion Esplanaadi on niin pirun masentava laulu, että minun on vaikea kuunnella sitä.

Suuri synti ja häpeä, ettei Guldkurkorna-yhtyeeltä jäänyt enempää äänitteitä.

FOREIGN BODIES

Voices / Arabia Felix (1981)

Going Bananas / Going Bananas Again (1983)


Miten yksi juttu voikaan johtaa toiseen... Tykästyin 90-luvun alkupuolella aivan hirveästi The Korgis -nimisen new wave -yhtyeen balladihittiin Everybody's Got to Learn Sometime. Olin jo valmis The Korgis -fani, kun kesällä 1996 löysin yhdestä matinkyläläisestä divarista bändin Dumb Waiters -levyn kasettina.

90-luvun lopulla sain kerätyksi kaikki kolme Korgis-LP:tä ja Best of -kokoelman. Siitä taas vuosia eteenpäin, ja tutkin netistä Korgis-miesten aiempia ja myöhempiä tekemisiä. Sain tietää, että James Warren ja Andy Davis soittivat ja lauloivat aiemmin sellaisessa brittibändissä kuin Stackridge, niinpä piti tuosta vain sika säkissä -tyyliin kerätä Stackridgen levytkin edes kuulematta mitään etukäteen. Siitä innostus siirtyi muihin Korgisissa soittaneisiin miehiin eli Stuart Gordoniin ja Phil Harrisoniin. He taas vaikuttivat ennen ja jälkeen Korgisin sellaisissa bändeissä kuin The Shortwaveband, Slow Twitch Fibres ja Foreign Bodies.

Foreign Bodies teki vain kaksi singleä, eivätkä Gordon ja Harrison olleet enää edes mukana jälkimmäisellä. Silti ihan uteliaisuudesta tilasin MusicStackin kautta tuon Going Bananas -singlenkin.

Voices on pirteä ja juuri riittävän mieleenpainuva syntsapoppibiisi. "Ray-o, hip-hooray-o" -intro on oikein kiva, ja Helsinkikin mainitaan. Arabia Felix on outo, kokeileva new wave -instrumentaali, oikein jännä. Mitään en tästä singlestä tai bändistä tiedä, paitsi että Harrisonin ja Gordonin lisäksi singlellä toimi vielä kolmantena tuottajana David Lord, joka tuotti myös Korgisin levyjä.

Going Bananas tehtiin siis ilman Harrisonin ja Gordonin panosta. Biisin kirjoittajiksi on kreditoitu Steve Rowland ja Richard Kulak. Rowland teki joitakin kevyitä poprock-levyjä The Family Dogg -yhtyeen kanssa 1970-72. Muuten Rowlandilla on vuodesta 1966 asti ollut hyvin sirpaleinen ja sekalainen ura monenmoisissa musiikkihommissa, eritoten tuottajana ja biisinkirjoittajana. The Herd, Dave Dee Dozy Beaky Mick & Tich, Rodriguez, Capability Brown, Jerry Lee Lewis, Snafu, Babe Ruth ja Sarah Brightman erottuvat kiinnostavimpina niminä Rowlandin tuottamien levyjen joukossa. Richard Kulak on uppo-outo nimi.

Going Bananasia ei vain voi nimittää omaksi biisiksi, se kun härskisti kopioi Banana Boat Songia. Sanat vain on muutettu normaalin nykyaikaisen tehdastyöläisen tuntoja vastaaviksi. Sovituksessa hyödynnetään sekalaisia syntetisaattoreiden suhinoita ja mouruamisia, sekä pseudo-karibialaistyylistä naislaulua. Koko homma tuntuu tehdyn aika kieli poskessa. B-puolella on vaihtoehtoinen versio samasta kappaleesta. En osaa arvata mitä tässä on oikein ajateltu. Mutta kyllä Going Bananas menee minulla läpi novelty-palana.