Good Evening Manchester - Graduate

GOOD EVENING MANCHESTER

Learning to Sing (1988)

Good Evening Manchester (1991)

Diana (1993)

Sisarpuolellani Jonnalla oli GEM:n keskimmäinen albumi kasettina. Kappas, kuunteli hän sentään jotain hyvääkin musiikkia kaikkien carolahäggkvistien, pernillawahlgrenien ja newkidsontheblockien lisäksi. 90-luvun alussa tiesin bändin ahvenanmaalaiseksi, mutten mitään muuta. Tuskin edes kuulin heidän musiikkiaan. Vasta 90-luvun loppupuolella lainasin heidän levynsä kirjastoista. Lopulta vuosia myöhemmin lainasin ne uudestaan ja poltin CD-R-levyille. Joitakin vuosia sitten poimin kaikki kolme CD:tä yksitellen Fennica Recordsista sitä mukaa kun niitä käytettyjen kotimaisten CD:itten laarista löytyi.

Olen lämmennyt GEM:lle hitaasti ja aika vähäisesti, mutta todennut levyt lopulta hyviksi. En fanita bändiä, mutta kyllä näitä ihan mielikseen kuuntelen. Tosin ensilevy Learning to Sing on kyllä nimensä mukainen. Pönäkkä Patrik Dahlblom ei ole hirveän hyvä laulaja. Ääni on liian käheä ja voimaton. Irlantilaismies Ciaran O'Reillyn tulo teki bändin musiikille terää.

GRADUATE

Acting My Age (1980)

Graduaten paikka musiikkihistoriassa on, että siinä aloittivat uransa Roland Orzabal ja Curt Smith, joista myöhemmin tuli Tears For Fears. Löysin tämän bändin kun päätin haeskella lisää ennenkuulemattomia new wave -bändejä joihin voisin tutustua. Menin RateYourMusiciin, klikkasin jonkin new wave -levyn kohdalla genretagia ja rupesin tutkimaan eteeni ilmestynyttä monimonisivuista, kronologista luetteloa kaikista levyistä jotka oli RYM:ssä merkattu new waveksi. Sitten haeskelin netistä latauslinkkejä niistä uuden aallon levyistä joita en ollut aiemmin kuullut.

Graduaten Acting My Age kolahti niin, että tein Amazonissa tilauksen CD:stä. Pidän bändistä, mutta isolla varauksella...

CD sisältää myös viimeisen LP:n jälkeen julkaistun singlen "Ambition / I See Through You" sekä kaiken nauhoitetun materiaalin julkaisematta jääneeltä kakkosalbumilta, jonka nimeksi piti myös tulla Ambition. Ikävä kyllä tuon aiotun kakkoslevyn seitsemällä valmistuneella biisillä oli hukattu kaikki mikä teki esikoisalbumista hyvän. Balladit ovat pitkäveteisiä ja ylipitkiä, nopeammat kappaleet ovat valjuja eivätkä jää mieleen. Mistään ei jääty paitsi. CD:tä kuunnellessani lopetan kuuntelun aina Ambition-kappaleeseen, ettei 11 tarttuvan ja viihdyttävän raidan jälkeen hyvä fiilikseni latistuisi.

Bändi sai muuten nimensä siitä, että aloittivat alkuvaiheessa keikkansa Simon & Garfunkelin Mrs. Robinson -hitillä. Poimivat sitten nimensä elokuvasta, jolla tuo laulu alunperin kuultiin.

Graduaten ensimmäinen single oli pienen profiilin julkaisu Mad One / Somebody Put Out the Fire, josta Orzabal on sanonut, että hän pyrkii tuhoamaan kaikki näköpiiriinsä sattuvat kopiot tuosta singlestä. Biisi oli omistettu eräälle miehelle joka olisi halunnut Graduaten manageriksi, mutta hänellä ei ollut mitään yhteyksiä musiikkimaailmaan eikä siis resursseja ryhtyä kenenkään manageriksi. Hänellä oli kuitenkin oma menestyksekäs autojen rekisterikilpiä valmistanut firma, ja omassa autossaan oli rekkari MAD-1 - siitä tuo Mad One -biisi sai alkunsa.

Obskyyrin Mad One -singlen jälkeen ensimmäinen isompi sinkkujulkaisu oli maaliskuussa 1980 päivänvalon nähnyt "Elvis Should Play Ska", josta aiheutui kaksikin väärinkäsitystä. Teddyt ensinnäkin raivostuivat, koska luulivat laulun kertovan Elvis Presleystä. Tosiasiassa kyse oli Elvis Costellosta, jonka Orzabal oli kuullut yhdessä haastattelussa haukkuvan The Specialsin ja Madnessin kaltaisia 2-Tone / ska-bändejä yhden hitin ihmeiksi. Orzabal piti Costellon puheita katkeran miehen vuodatuksina, koska hänen sinkkunsa eivät menestyneet listoilla yhtä hyvin kuin niiden ska-bändien. Että pidä mölysi mahassa, Costello, ja levytä jokin ska-biisi jos kerran haluat listahittejä. Toinen väärinkäsitys oli sitten se, että tuon singlen seurauksena Graduatea alettiin pitää ska-bändinä, vaikkei heillä ollut muita sentyylisiä lauluja ohjelmistossaan. Kohta heille sitten ruvettiin pukemaan tummanvihreitä, Beatles-tyylisiä zoot suit -pukuja päälle, sellaisia kuin Acting My Age -albumin kannessakin näkee...

Elvis Should Play Ska -single ja Acting My Age -LP menestyivät listoilla kohtalaisesti, mutta seuraava single "Ever Met a Day" floppasi, ja vielä heikommin meni kun sinkku käännettiin ympäri Shut Up -biisin hyväksi. Kakkosalbumi jätettiin kesken.

Muutama välivaihe vielä ennen kuin Orzabalin ja Smithin keskinäinen yhtye Tears For Fears sai tuulta siipien alle. 1979 Bathissa oli perustettu bändi nimeltä Neon, joka oli julkaissut pari singleä vuosina 1980-81. Sinkkujen julkaisun jälkeen Orzabal ja Smith soittivat jonkin aikaa Neonissa vierailevina muusikoina, eivät virallisina jäseninä. Tears For Fears oli tässä vaiheessa jo alkanut pikkuhiljaa muotoutua, ensimmäinen TFF-single Suffer the Children oli äänitetty jo vuoden 1981 helmikuussa, tosin bändinimellä White Papers.

Graduate-CD:ni on ollut kohtalaisen kovaa valuuttaa SoulSeekissä ja muutenkin. Minulta on pyydetty häviötöntä FLAC-rippausta joko RateYourMusicissa tai Discogsissa, ja olen vastannut pyyntöön. SoulSeekissä Graduaten levyä imuroitiin paljon. Kiva juttu, että bändiä nykyään arvostetaan.