Graham Parker and the Rumour - Grand Funk (Railroad) - Grandmaster Flash and the Furious Five

GRAHAM PARKER AND THE RUMOUR



Howlin' Wind (1976)

Heat Treatment (1976)


Artikkeliskannaukset:

https://drive.google.com/open?id=15pW85qWezZ84yf8m_MTol9JtIeHjzcGs



GRAND FUNK (RAILROAD)






We're an American Band (1973)

Shinin' On (1974)

All the Girls in the World Beware!!! (1974)

Born to Die (1975)

Good Singin' Good Playin' (1976)

Pidän juuri tästä kaudesta Grank Funk (Railroad)in uralla. Toki myös vuoden 1970 livelevy ja Survival ovat mainioita, ja minulla onkin vielä niistä mp3:t koneella.






We're an American Band on aika tasainen levy. Toki nimikappale on se kuningasbiisi, mutta The Railroad kuulostaa silti mahtavimmalta. Sitä voisi jopa sanoa eeppiseksi. Todd Rundgren oli hyvä tuottaja tälle(kin) bändille. Hän ei täyttänyt soundimaailmaa kaikenlaisilla ihmeellisyyksillä, vaan antoi bändin soittaa ja piti huolen vain siltä, että levyt kuulostavat isoilta.





Shinin' On kuuluu suosikkibiiseihini tältä bändiltä. Toinen kohokohta on jännän prosessoitu Carry Me Through, joka on tosi dramaattinen ja vaikuttava. The Loco-Motion -cover haisee vähän epätoivoiselta hitinhaulta, mutta ihan kiva versio hyvästä klassikosta. Ehkä Mr. Pretty Boy ei hitaana ja bluesahtavana oikein sovi Grand Funkin silloiselle soundille ja Rundgrenin tuottamistyylille, jotenkin biisi tuntuu neliskanttiselta palalta pyöreässä reiässä. Kokonaisuutena silti mainio levy tämäkin, ja olen soittanut sitä usein.






All the Girls... -albumilla hommat alkoivat luistaa hieman pieleen. Grand Funk olisi halunnut taas kolmannen kerran Rundgrenin tuottajakseen, mutta hänellä oli kiire oman levytysuransa kanssa, ja uudeksi tuottajakamuksi valikoitui Jimmy Ienner. Bändi oli The Loco-Motion -coverinsa myötä jo vihjaillut aiempaa popahtavammasta linjasta, ja jatkohitiksi kaavailtu ja sellaiseksi myös noussut Some Kind of Wonderful -cover sinetöi tämän linjan. Toinenkin cover levyltä löytyi: Look At Granny Run Run, jonka ensimmäisenä levytti Howard Tate vuonna 1966. Levyä leimasivat myös Grand Funkin soul- ja R&B-diggailu (sitähän nuo cover-valinnatkin ilmensivät) sekä laulusolisti Mark Farnerin äskettäinen avioero, mikä sai hänet kirjoittamaan sellaisia lauluja kuin Bad Time ja Memories.

All the Girls... ei vain eri osiltaan natsaa yhteen. Liikaa mauttomia ratkaisuja, etenkin tuo kauhea kansi, jossa bändin jäsenten päät on liitetty Arnold Schwarzeneggerin ja Franco Columbun vartaloihin. Nimikappale on mauton sekasotku, Good and Evil rasittava ja ylipitkä, eivätkä nuo levyn päättävät poppikappaleet ole saaneet minulta varauksetonta hyväksyntää vaikka hittejä olivatkin.

Seuraava studiolevy oli selkeä osoitus siitä, ettei kaikki ollut kunnossa Grand Funkin leirissä. Bändi oli julkaissut kahdeksan albumia. Kymmenen levyn sopimus Capitol Recordsin kanssa vaati vielä kaksi älpeetä. Grand Funkin kaverukset olivat äänittäneet tuplaliven Caught in the Act, siinä toivossa että Capitol suostuisi pitämään sitä samanaikaisesti 9. ja 10. levynä, ja että kontrahdin vaatimukset olisi niin muodoin täytetty. Vaan Capitol ei antanut niin helpolla periksi, etenkään kun tuolla livetuplalla ei ollut yhtään aiemmin levyttämätöntä kappaletta. Levy-yhtiö suostui laskemaan Caught in the Actin yhdeksi albumiksi sillä ehdolla että yhtye tekisi vielä yhden studioalbumin.






Bändi oli henkisesti kurjassa jamassa ja sisäiset ristiriidat alkoivat painaa, eikä intoa vielä yhden älpeen tekemiseen riittänyt paljoa. Farnerin serkku oli äskettäin kuollut moottoripyöräonnettomuudessa, ja tapaturmaa seuraavana aamuna Farner kirjoitti biisin josta oli tuleva seuraavan levyn nimikappale. LP:n titteli, Born to Die, ja sen kummallinen ja kovin epäsopiva kansiratkaisu, yhdistettynä siihen, ettei levyltä löytynyt selkeää hittiä (Take Me ja Sally olivat singlelohkaisuja, mutta kumpikaan ei yltänyt edes Top 50:iin) johtivat sen floppaamiseen. Sopii myös miettiä, osoittiko Don Brewer oman Love Is Dyin' -biisinsä jollekulle hänet pettäneelle naiselle, vaiko Mark Farnerille, jota Don piti syypäänä bändin huonoon tilaan. Ainakin kansivihon teksti jättää tilaa kummallekin tulkinnalle.

Tarkemmin kuunneltuna ei Born to Die nyt niin kurja levy ole. Onhan se melkoisen alavireinen, mutta jotenkin sen alavireisyydessä on jotain oudolla tavalla minuun vetoavaa. Avauksena toimiva nimikappale, joka hyvin suoraan ja kiertelemättä kertoo Farnerin serkun kuolemaan johtaneesta turmasta, on itseasiassa aika kaunis. Dues ja Talk to the People omaavat myös aika hyvät melodiat, Genevieve ei ole hassumpi instrumentaali ja Politicianissa on sanomaa. Ei Born to Die pärjää millekään Grand Funkin aiemmalle levylle, mutta en voi olla jossain määrin pitämättä siitä.






Jostain Grand Funk löysi virtaa tehdä MCA:lle vielä yksi levy vuonna 1976. Itse asiassa heillä taisi olla unelmana tehdä joskus Frank Zappan tuottama levy, ja Good Singin' Good Playin' toteutti tämän haaveen. Can You Do It ja Pass it Around nousevat huippukohdiksi, mutta koko levy on pirteä ja suorastaan hupaisa. Miinusta tulee vain avauskappalevalinnasta - miten albumin voikin aloittaa niin vaisusti? Bonukseksi isketty ennenjulkaisematon Rubberneck on hauska laulu Jamaikan-matkasta - jamaikalaiset kuulemma kutsuvat turisteja kumikauloiksi, koska heidän päänsä kääntyilevät koko ajan kun he katselevat maisemia ja kaupunkeja.






GRANDMASTER FLASH AND THE FURIOUS FIVE




Vanha suosikki tämä Wheels of Steel, nauhoitin sen radiosta c-kasetille jo vuoden 1984 lopulla. Isänikin tykkäsi. Kuunneltuani tarpeeksi monta kertaa CD-R:lle polttamaani kopiota päätin hankkia oikean levyn MusicStackin kautta USA:sta viime vuoden maaliskuussa.










Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Kuva
CINEMA Cinema (1984) Roope / Suurten lasten yö (1986) FinnArctic-esittely: "It's silly to do an introduction to an album / group you can't find any info on. Cinema was a duo which consisted of two unknowns, Risto "Rise" Horttanainen and Juhani Syrjälä. Their only album has a cover which would make you think this is cheesy mid-80's synth. Not exactly. There are synths here, but they're used in a rather conventional way and the music sticks to the basic pop/rock format. It's the lyrics that make you raise an eyebrow or two. The opening track "Kuuhullu" (Moon Mad) really seems to have been written during a fit of moon madness, as it makes absolutely no sense. The rest of the songs are more comprehensible, but Syrjälä avoids all clichés in his lyrics and displays an original way of expressing what he wants to say. "Lue Matti lue" tells about a noble schoolboy who struggles the best he can with his homework, wanting to...
Lue lisää

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Kuva
THAI STICKS Saalistaja / Ennustus (1984) Paha tyttö / Peluri (1985) Vuonna 1985 nauhoitin radion Nuorten Sävellahja 22001:stä kasetille Paha tyttö -biisin. Joulukuussa 2010 muistelin taas sitä biisiä melko neutraalein fiiliksin ja mietin, että jospa nyt hankkisin singlen kun se näyttää olevan Divari Kankaalla myynnissä. Tein tilauksen, odottamatta kuitenkaan liikoja. Single vastasi odotuksiani, ei nyt mitään ihmeellistä, mutta aivan kuunneltava. Lokakuussa 2016 huomasin Saalistajankin Black and Whitessa, ja otin mukaani. Se on kutakuinkin samaa tasoa. Thai Sticks ei ollut mikään huippulupaava rock-yhtye, mutta heillä oli rahkeita kahteen aivan kelpoon sinkkuun. Eri Esittäjiä: THANK GOD IT'S FRIDAY Various Artists: Thank God It's Friday (The Original Motion Picture Soundtrack) (1978) Onhan ollut Discogsissa vääntöä meikäläisellä tämän levyn oikeasta painoksesta. Yhdenkään version matriisimerkinnät eivät ole täsmänneet täysin, j...
Lue lisää

Sleepy Sleepers

Kuva
SLEEPY SLEEPERS Sinulle äiti (1975) Livet i bordell (1976) Takaisin Karjalaan (1977) Holiday in New York '59 (1978) The Mopott Show (1979) Metsäratio (1980) Levyraati (1981) In the Rio - 25th Anniversary Edition (1982) Chinese Nights (1983) Sakke & Mato: Tohtori Pöhön aerobix! (1984) Sliippareiden biisinnimille tuli naureskeltua jo 90-luvun alussa Esko Lehtosen Suomalaisen rockin tietosanakirjaa kirjastossa tavatessa, ja silloin jo syttyi ajatus, että haluaisinpa kuulla nuo levyt. Jo 80-luvulla olin huomannut Hevi tappaa-, Järkee vai ei- ja Kesämopo-hitit, ja 90-luvun alkupuoliskolla nauhoitin radiosta ainakin Murhan, Haloo Warsowan ja Keskiyön aikaan (ja Kuka mitä hähin syksyllä 1994), ja ajattelin ettei tämä niin pahalta kuulosta. Päätin lopulta kokeilla Holiday in New York '59 -CD:llä, koska halusin kuulla Syö lanttuva -hitin. Tulikin valittua levy, jolla on muutama klassinen Sleepy Sleepers -biisi ja loput täytettä. Nauhoitin silti koko le...
Lue lisää