Hector

HECTOR

Nostalgia (1972)

Herra Mirandos (1973)

Hectorock I (1974)

Liisa pien (1975)

Hotelli Hannikainen (1976)

HEC (LP, 1977)

HEC (CD, 1977)

Kadonneet lapset (1978)

Ruusuportti (1979)

Linnut, linnut (1980)

Tilulilu / Bom-bau-bau (1981)

Eurooppa (1981)

Hyvää yötä Bambi (1982)

NOSTALGIA

Tapani Ripatti soitti 1985 Ocsidissa Heinäpellolla-kappaleen, ja muistan miten kummastelin Hectorin lapsekasta tulkintaa. Pidin silti, ja säilytin biisiä kasetilla jonkin aikaa. Yksinäinen tinasotamies ja Nostalgia soitettiin myös radiossa joskus. Varsinainen innostus Nostalgia-albumiin syntyi elokuussa 1994, kun olin Vaasassa sivarikoulutuksessa. Ostin paikallisesta marketista Hectorin kokoelmakasetin, joka koostui kolmen ensimmäisen albumin (Nostalgia, Herra Mirandos ja Hectorock I) biiseistä sekä muutamasta singleraidasta: Palkkasoturi, Suomi-neito, Suzanne ja Lapsuuden loppu. Kuuntelin kasettia Brennerinkujalla sijaitsevassa opiskelija-asuntolassa kämppikseni stereolaitteistolla. Ihastuin Nostalgialta poimittuihin biiseihin niin perusteellisesti, että halusin koko levyn itselleni.

Taalintehtaalla sivarityön lomassa (siivosin paikallisen sairaalan vuodeosastoa) kuuntelin turkulaista paikallisasemaa Meriradiota. Siellä pyöri joka ilta monituntinen ohjelma nimeltä Iltatuulen viesti, johon saattoi soittaa, jutella juontajien kanssa ja esittää kanavan musiikilliseen linjaan (vain suomalaista, lähinnä kevyttä musiikkia) sopivia levytoiveita. Soittelin välillä Iltatuulen viestiin toivoen jotain sopivaa kappaletta. Päätin ruveta toivomaan Nostalgian biisejä.

Aluksi halusin nimikappaleen molemmat osat peräkkäin kasetille, joten yhtenä iltana soitin ja toivoin Nostalgia osa 2:sta. Muistan vieläkin elävästi, miten naispuolinen juontaja kiljaisi innostuksesta, kun kuuli toiveeni, ja miten hämmennyin moisesta reaktiosta. Pelkäsin, että innostus saisi hänet vahingossa soittamaan ykkösosan, joka minulla oli jo nauhalla. Turha pelko, kakkososahan radiossa onneksi soi. Toisena päivänä päätin toivoa Sadepäivälaulua. Valitsin sen, koska se oli valittu Nostalgia-singlen b-puoleksi, ja ulkona sattui satamaan. Sadepäivälaulu osoittautui kuitenkin sen verran mitäänsanomattomaksi, että päätin lakata toivomasta Meriradiossa Nostalgia-LP:n biisejä ja jäädä kärsivällisesti odottamaan CD-versiota. No, Jake Nyman soitti Onnenpäivä-ohjelmassaan Neitoperhon, joten sain senkin talteen. Mutta Karnevaalit, Aamukahvit ja Poissaoloa olivat vielä kuulematta.

Warner Music Finland pukkasi CD:n ulos 1996, ja ostin sen heti. Ensimmäisen kerran taisin kuunnella CD:tä äidin ja isäpuolen luona Espoon Mäkkylässä. Se oli vähän ennen kuin sain ensimmäisen oman kämpän Etelä-Haagasta, mikä tapahtui syyskuussa. Olin jo opetellut 1994 ostamani kasetin Nostalgia-biisit sanasta sanaan ulkoa, ja nyt sain muutaman kappaleen lisää ulkoa opeteltavaksi.

HERRA MIRANDOS

Herra Mirandos oli tuttua kauraa minulle jo lapsena. Se oli lapsuudenkotini levyhyllyssä, ja sitä tuli kuultuakin. Luulisi, ettei moinen mystinen ufoilu ole lapsille tarkoitettua musiikkia, mutta minusta levy oli pahuksen jännittävä. Musiikki sai mielikuvitukseni laukkaamaan: Ekhnaton-prologissa Hector seisoo tyhjän, aavemaisen pääkadun varrella, on kylmä, ja yhtäkkiä hänen ympärillään alkavat pahat henget pyöriä. Sisämaan retkellä -kappaleessa Hector on yksin metsässä, kaukana kirkonkellot kumajavat ("sisämaan retkellä mietiskellä" -kohdassa). Olen hautausmaa -biisin lopun pelleilyt naurattivat. Atlantis oli tosi visuaalinen kappale. Koulussa katselin luokkamme tummanvihreää liitutaulua, josta opettaja oli juuri pyyhkinyt liitukirjoitukset pois, niin että taulu oli täynnä pyörremäisiä, vaaleita pyyhintäjälkiä. Niistä tuli heti mieleeni Meiran laulun intron pyörremäiset suhinat. Kansi pelotti ihan vähän - ihmettelin, mikä tuo iso, vaarallisen näköinen punainen pallo on.

HECTOROCK I

Hectorock I:n ensimmäisestä puolikkaasta en vieläkään varauksettomasti pidä - on meinaan vähän raskasta. Jälkimmäisellä puolikkaalla Laura (sua kauheesti kaipaan) on alkukielisenäkin vähän rasittava nyyhkytarina. Mutta melkein puolet on nautittavaa. Hectorin Pop eilen toissapäivänä -ohjelmaa kuuntelin joskus YLE Areenasta, jos siinä oli soinut jotain kiinnostavaa, ja joskus ihan muuten vain. Välillä kyllä tuntui ettei sieltä paljoa muuta saanut kuulla kuin rautalankaa. Hectorockissakin on yksi Shadows-vaikutteinen instrumentaali. No joo, ihan hyvin tehty sellainen. Sarjakuvarockin nimen pitäisi olla Ankkalinna-rock. Vaikka kyllä siellä vilahtavat myös Jaska Jokunen, Ressu ja Mustanaamiokin.

LIISA PIEN

Liisa pien se vasta raskas pala nieltäväksi onkin. Ylipateettinen levy, mutta sosiaalisena kannanottona toki kunnioitettava suoritus.

HOTELLI HANNIKAINEN

Hotelli Hannikainen löytyi Mirandoksen tavoin lapsuuteni levyhyllystä, ja se on niin muodoin erityisen läheinen Hector-levy. Hiljaa esiin hiipivä Kun tein suurteoksein -kappaleen intro on hieno hetki. Tosin lapsena en pitänyt kappaleista jotka kuulostivat mielestäni surullisilta ja tuskaisilta, ja Snadi kundi stadista oli sellainen - samoin kuin At Your Door.

"Hannikaisen baarin" osasin sanasta sanaan ulkoa pikkupoikana. Lauloin sen kerran ääneen kaverilleni Jepelle, kun olimme leikkimässä kahdestaan. Onneksi lähistöllä ei ollut muita ihmisiä. Kuulosti varmasti oudolta, kun pikkukakara hoilasi "kuulkaas hovimestari, olen kaljatestari / eikä tämä boree laisingan / on tämä omelettikin kuin silhuetti paperin / liekö siinä eguu ollengan?"

HEC

HEC-levystä kirjoitin tyhjentävän arvostelun RateYourMusiciin:

"In 1977, Hector was tired of being a solo artist. He had made three ambitious, artistically successful albums in a row ("Herra Mirandos", "Hectorock I" and "Liisa pien"), and let the light, slightly countryish do-it-quick feel-good album "Hotelli Hannikainen" shake the heavy performance pressure off his shoulders. Now he felt relieved to do anything he liked, so why not form a group where he was just one of the members? Not THE star, but rather one of many stars.

Heimo Holopainen on bass, Antero Jakoila on guitar, Kaj Westerlund on keyboards and guitar, and Pekka "Wando" Suvanto on drums, that was the rest of the lineup. Holopainen had been in Topmost, Apollo and Hullujussi, and the other three had achieved fame as experienced session and touring men in various backing bands. For a short while HEC also included guitarist Eeki Mantere from Hullujussi, but he was booted out of the band after disappearing to Europe for a long holiday without telling anybody about it.

HEC proved to be a brilliant touring unit who played very varying material. Seemingly all the members brought their own distinctive choices of material into the setlist - even a few Hullujussi songs were played at gigs.

"HEC" the album was cut in October 1977, at which point the band was practically finished. All gigs booked for later dates were cancelled.

The album is a bewildering post scriptum, a grab bag of material ranging from covers (Dr. Feelgood's "Roxette", Hoyt Axton's "Never Been to Spain", Steely Dan's "Change of the Guard") to original material, from fun comic stuff (Hullujussi's "Rope ja Kake") to serious social commentary: "Soudan pois" tells about the then-current situation of unemployed Finnish people. In those days many had to leave for Sweden to find work, and leaving your home country in order to earn some bread for yourself and your family (who stayed at home) was naturally very hard.

Hector wallowed in his David Bowie admiration more than ever, translating "TVC 15" to Finnish and not bothering to translate "The Prettiest Star" at all, performing it in English instead! Dr. Hook's "Marie Laveaux" had to be removed from the later vinyl reissue because Shel Silverstein didn't allow anyone to cover his songs. It's not on the CD version either. "Monofilharmoonikko" (Harry Chapin's "Six String Orchestra") is a much more enjoyable humoresque than the over-the-top gay couple mockery "Rope ja Kake 77". The anthemic "MacArthur Park" which closes the album is more ambitious than the rest of the album put together, which only serves to bewilder the listener even more.

In the Finnish language there's the expression "punainen lanka", red thread, which means cohesive thinking, a certain idea or theme that's being followed during the entire course of something. A record, for example. Well, there's absolutely nothing like that in "HEC". There's nothing that combines these songs to make them flow together seamlessly. The album is just as hodgey-podgey as HEC's gigs must have been, but without the live sound, the feeling of being there, the mutual communication between the audience and the band performing, the album is hard to get a proper grip on. You'll feel like you're getting short samples of at least four distinctively different albums which might prove great if you heard all the songs on them."

KADONNEET LAPSET

Kadonneiden lapsien kanssa minulla on sama ongelma kuin Liisa-pikkuisenkin. Mutta tällä on joitakin hienoja kappaleita, kuten Ei mittään, Kissojen yö ja Kerro vaan. Tuulisina öinä ei myöskään ylitä pateettisuuden rajaa, ja Hasse Wallin kitarasoolo on mestarillinen.

RUUSUPORTTI

Ruusuportin kuuntelin ensimmäistä kertaa Taalintehtaan kirjastossa huhtikuussa 1995 sivariaikanani. Marssin kirjaston vinyylihyllylle, poimin LP:n käteeni ja pyysin virkailijaa laittamaan sen soimaan. Sitten viihdyin 40 minuuttia levyn parissa.

Meriradion monituntisessa iltaohjelmassa, Iltatuulen viestissä, jonne sai soittaa, ja jossa sai jutella juontajien kanssa ja esittää levytoiveita, soitettiin aika usein Luossan kerjäläinen. Se oli varmaan jonkun vakiokuuntelijan vakiotoive.

Kun kuuntelin Ruusuporttia, kiinnitin erityistä huomiota loppupuolella olevaan Soittajaan. Se tuntui jotenkin tutulta, kuin olisin kuullut sen joskus vuosia aiemmin radiosta. Päätin toivoa sitä vielä samana iltana Meriradiossa. Näin myös tein, ja sain sen kasetille. Sinä iltana Iltatuulen viestiä oli vietetty vähän masentavissa tunnelmissa, ja loppuvaiheissa kuuntelijoita pyydettiin toivomaan ihan vain hilpeää musiikkia, että tunnelma piristyisi. No, Hectorin Soittaja, joka soitettiin illan viimeisenä tai melkein viimeisenä biisinä, ei ollut kyllä mitenkään erityisen hilpeä. On siinä melankoliaakin mukana.

LINNUT, LINNUT

Linnut, linnut -levyn lainasin Leppävaaran kirjastosta joskus 1990-luvun puolessavälissä ja kuuntelin Mäkkylässä. Olin lukenut Suomalaisen rockin tietosanakirjasta Esko Lehtosen nimikappaleelle osoittaman kehun ("Albumin merkittävin raita on kuitenkin ehdottomasti sen nimikappale, joka edustaa Hectorin tuotannon parhaimmistoa kautta aikojen") ja päätin tsekata. Upeahan se onkin.

Valitettavasti kovin paljon muuta tuolta albumilta ei löydy - Viikonloppusammakko on hauska suomennos Holiday Frogista, jonka tunnen myös Alberto Y Lost Trios Paranoiasin esittämänä. Koko hela maailma on kolmas hyvä laulu, ja sen kustannuksella on hauska hieman pilailla tyyliin "en osaa paistaa puuroa / en osaa keittää torttuja / en hammasharjan salaisuutta / oppinut oo, monta muuta arvoitusta ilmestyy / nään puhelimen häipyneen...". Ensimmäinen CD-versio on häväistys, koska Timo Mäkelän hieno alkuperäiskansi vaihdettiin joksikin viidessä minuutissa roiskaistuksi epäkelvoksi.


Tilulilu-singleä on aika kiusallista kuunnella, varsinkin b-puolta. Hectorilla oli vielä jokin piru päässään kun tuollaisen roiskaisi. Omalla sinkullani on valkoiset etiketit, eikä kellertävät kuten Discogsin kuvissa. Pitäisi lisätä tuo valkoetikettinen versio sinne.

EUROOPPA

Eurooppa on komea kokonaisuus, vaikka muistan vieläkin miten tuskailin muutamaan otteeseen sanoitusten kanssa, kun yritin kääntää ne englanniksi FinnArctic-postaustani varten. En ymmärtänyt Uni 8? -biisistä mitään.

Niin, minähän tosiaan käänsin blogini alkuaikoina kaikki suomenkieliset sanoitukset englanniksi, koska halusin ulkomaisten lukijoiden tietävän mitä lauluissa laulettiin. Liitin käännökseni Notepad-tiedostomuodossa mukaan musiikkipostauksiini, RAR-paketteihin, jotka sisälsivät myös mp3:t ja levynkansiskannaukset. Jossain vaiheessa totesin etten jaksa enää kääntää sanoituksia englanniksi. Postaustahtini alkoi uhkaavasti hidastua, joten lopetin kääntämishommat.

HYVÄÄ YÖTÄ BAMBI

Hyvää yötä Bambista tuli Hectorille ulkokohtainen levy. Hän on myöntänyt ettei löydä siitä itseään. Minä kuitenkin pidän, vaikkei se nyt suosikkeihini kuulukaan. My Life on turha, ja Valtiaat muistuttaa melodialtaan paikoin Dschingis Khanin Moskauta (mikä on siis minusta huono juttu). Mistä kymysys -biisin perkussiovoittoinen sovitus on mielenkiintoinen, Tuli kaapista karhu on juuri sopivan dramaattinen ja paisutteleva ollakseen hyvä ja mieleenpainuva. Kultainen noutaja on mukavan pakoton ja rento pikku välipala. On se Piironkinjalkakin OK.

Hectorin myöhemmästä tuotannosta ei montaa minua miellyttävää valopilkkua löydy. Meni turvalliseksi aikuisrockiksi, keski-ikäiseksi hymistelyksi. Sinkkubiisi Kaikki tahtoo rakastaa on hieno vaikka menee venytetyn hokemisen puolelle, sen singlen b-puoli Jouluemankenkuli on komea kitarainstrumentaali. Muuten epäonnistuneella Hectorock II:lla on kaksi pikkuhelmeä, Lunta kiikarissa ja Ylitse yön. Kovasti ylistettyä Varjot ja lakanat -albumia en jaksa oikein ymmärtää, se on minun makuuni liian seesteinen ja keski-ikäinen. Kahdesta kappaleesta pidän: Ota yhteyttä apinaan ja Uushiljaisuus.


Artikkeliskannaukset:

https://drive.google.com/open?id=1BoyrsXIu7iijbB8ol-STvaKCneguqBoJ