J. Karjalainen ja Mustat Lasit - Joe Davidow - Joe Meek

J. KARJALAINEN JA MUSTAT LASIT

J. Karjalainen ja Mustat Lasit (1981)

Yö kun saapuu Helsinkiin (1982)

Tatsum Tisal (1983)

Tunnussävel (1983)

Ensimmäisen levyn kansi kertoo kuinka sitä tulee kuunnella: coolisti mustat lasit silmillä, tuolilla istuen, rentoutuneesti ja hiljentyneesti musiikkiin keskittyen. Tästä kokonaisuudesta en pysty poimimaan suosikkeja, kaikki laulut ovat yhtä ihania ja yhdessä ne muodostavat saumattoman kokonaisuuden. Vain Brando soitti congarumpuja -laulusta semmoinen nillitys, että James Dean ei voinut filmata 1955 valmistunutta Nuorta kapinallista samaan aikaan kun Brando filmasi 1960 valmistunutta Käärmeennahkatakkia.

Bluesahtavampi Yö kun saapuu Helsinkiin ei yllä esikoisen rinnalle charmikkuudessa, mutta se onkin pykälää "isompi" ja vaihtelevampi levy. Rock'n'roll tänään -kappaleen intro on hieno, ja ovathan tässä Ankkurinappi ja Sankarit.

Tatsum Tisal on näistä kuitenkin suosikkini, parasta Suomi-soulia. Neljä ensimmäistä kappaletta varsinkin. Fiilis kulminoituu Sinisten tähtien alla -biisissä, vaikka tökeröt kaikuefektit loppupuolella ovat jo vähän liikaa. Ehkei olisi kannattanut päästää bändiä sekoilemaan miksauspöydän kanssa.

Livelevy Tunnussävel harvoin on se, jonka pistän soimaan kun haluan kuunnella J. Karjalaista. Ei siinä mitään varsinaista vikaa ole, ei vain oikein kiinnosta kuunnella sitä. Ehkä pääsyyt ovat, etten kauheasti välitä livelevyistä, ja että pari tylsää studiobiisiä keskellä albumia rikkoo kokonaisuutta.


Artikkeliskannaukset:

https://drive.google.com/open?id=1jW5O7gvHluKL8VYvgEZyP9h-sp7kwi8t

JOE DAVIDOW

Continuity (1979)

Kuulostaa todella oudolta, kun Davidow on hidastanut omaa lauluraitaansa. Tuo matala moukuaminen huvittaa. Lisäksi albumi on 34- ja puoliminuuttisena pikkuisen lyhyt, kun tarjolla on näin fantastista taidetta. Muuten ei mitään valittamista.

JOE MEEK

I Hear a New World (1960)

Aukitaitettava paperi, joka löytyy tämän digipakin sisältä, kertoo Joe Meekin ja tämän julkaisematta jääneen mestariteoksen tarinan. Meek oli nero, ja tämän 1960 äänitetyn avaruuspsykedeelisen, varhaisavantgardistisen albumin sisältä löytyvät soundit totta vieköön todistavat sen. Meek kuuli toisen maailman siellä jossain kaukana, ja onnistui vangitsemaan sen alkeellisessa pikku kotistudiossaan käyttämällä apunaan aivan tavallisia joka kodin välineitä.

CD:llä on bonuksena vielä hieman yli puoli tuntia kestävä monologi, jossa Meek kertoo mm. äänitys- ja tuottamistekniikastaan. Korvaamatonta tietoa niille, jotka jaksavat kuunnella.