Jaakko Kangosjärvi - The Jackson 5 - The Jags

JAAKKO KANGOSJÄRVI

Ihmeellinen luonto (1981)

THE JACKSON 5

Skywriter / Get It Together (1973 / 1974)

Dancing Machine (1974)

Moving Violation (1975)

The Jackson 5:n taiteellinen huippukausi on tässä. Aiemmat levyt ovat vähän lastenmusiikkia, myöhemmät diskolevyt ovat - no, vain diskoa, tai sitten oltiin musiikillisesti latteita.

Skywriterilla näkee jo musiikillista kunnianhimoa. Nimikappaleessa käytetään runsaasti phasing-efektiä. Corner of the Sky on peräisin vuonna 1972 ensi-iltansa saaneesta Pippin-musikaalista, jonka ohjasi itse Bob Fosse. Corner of the Sky sai Jacksoneilta erityisen tenhoavan tulkinnan. Hallelujah Day, The Boogie Man, I Can't Quit Your Love ja nimibiisi ovat ne selkeät hittiehdokkaat, World of Sunshine vetoaa hyväntuulisuudellaan ja You Made Me What I Am päättää albumin vauhdikkaasti.

Onhan levyllä heikotkin kohtansa. Touch on yli-imelä lällätys eikä Ooh, I'd Love to Be With You myöskään innosta. Lisäksi, koska Michael oli ryhmän ainoa oikeasti lahjakas jäsen, Jackson 5:a on vähän vaivaannuttavaa kuunnella silloin kun joku muu laulaa leadiä. Erityisen heikoksi lenkiksi osoittautuu vanhin veljes Tito, joka hoiti ne möreät äänet. Ei hän ollut mikään laulaja, eikä hän paljoa äänessä ollutkaan.

Hankin tuon Skywriter / Get It Together -kaksikon Amazonista jo joulukuussa 2005, eli Amazon-käyttäjäurani alkuaikoina. Hinta oli $29,99, ei ihan halvalla irronnut. Skywriterin olin kuullut jo joitakin vuosia aiemmin, koska lainasin LP:n Töölön kirjastosta. Totesin albumin jo silloin hyväksi, mutta useampi kuuntelukerta sai minut oikein ihastumaan.

Get It Togetherilla musiikillinen kunnianhimo oli huipussaan. Kahdeksan ja puoli minuuttia kestävä Barrett Strong - Norman Whitfield -funk-orgia Hum Along and Dance on jo ihan progea, ja sen tahdissa voi pistää kunnon tanssit pystyyn ja antautua euforian valtaan. Nimikappale on vietävän tuhtia funkia, harmi että CD:ssäni on tuon kappaleen kohdalla jokin masterointivirhe tai mikä lie. Sama muutaman sekunnin pätkä kuullaan kahdesti putkeen, ja yksi samanmittainen pätkä puuttuu sen sijaan täysin.

Reflections-coverissa käytetään kivoja myöhäispsykedeelisiä syntetisaattoriefektejä. Samoja efektejä kuullaan myöhemmin parin muun kappaleen lopussa.

Mama I Gotta Brand New Thing Don't Say No on parhaita Whitfieldin biisejä. Siitä löytyykin cover-versioita yllin kyllin, vaikka cover-versioiden runsaus taitaa johtua lähinnä siitä, että Whitfield kierrätti 70-luvulla samoja omia biisejään kaikilla levyillä joita tuotti. Get It Togetherilla ei Whitfieldillä kuitenkaan ollut näppejään pelissä. Joka tapauksessa, Mama I Gotta... kertoo mainion tarinan nuoresta kitaristialusta, jonka äiti ei ymmärrä poikansa palavaa halua päästä New Yorkiin ja tulla tähdeksi, vaan jankuttaa vain koulunkäynnin ja kotitöiden tärkeydestä.

Pidän kovasti myös biisistä It's Too Late to Change the Time. Aihe, sanoituksen maalaamat fiilikset, Michaelin tunteellinen tulkinta, mieleenpainuva melodia, kaikki on tässä onnistunut.

Ja lopuksi kuullaan vielä isoksi hitiksi noussut Dancing Machine, todellinen Jackson 5 -klassikko. Eli Get It Together on nimensä mukainen kokonaisuus.

Dancing Machine oli sen verran iso hitti, että se kierrätettiin seuraavalla albumilla, jolle annettiin vielä sen nimikin. No, annettakoon tämä anteeksi, sillä albumi on lähes yhtä upea kuin Get It Together.

Avauskappale I Am Love yllättää. Harvoinpa kukaan kehtaa aloittaa albumia herkällä, vaimealla balladilla. Siitä pitäisi jo arvata, että jollakulla on metkut mielessä. Tasan puolessavälissä biisi muuttuukin rajujen sähkökitaroiden myötä tuliseksi diskoksi.

Kuten sanottu, ei Dancing Machine ole yhtä äärimmilleen viety soul/funk-bilelevy kuin Get It Together, mutta She's a Rhythm Child, The Life of the Party, What You Don't Know ja The Mirrors of My Mind ovat hienoja vauhtipaloja, ja ne kannattelevat kokonaisuutta hyvin jo mainittujen ohella. Heikoiksi lenkeiksi rankkaan vain kakkospuolen kaksi balladia.

Moving Violation on tasavahva paketti, jolta en viitsi nostaa mitään biisiä erityisesti ylitse muiden. Kuuntelen vain tarjontaa kyllästymättä. Vieläkään en ymmärrä, miten Green Grass Recordsista halvalla ostamaani Hollanti-painosta on Discogsissa myyty 55 eurolla, ja tällä hetkellä myynnissä olevien hyväkuntoisten yksilöiden hintapyynnöt ovat 15 - 46,90 euroa. Espanjalaisesta originaalistakin pyydetään parhaimmillaan viittäkymppiä (85 euroakin on pyydetty), ja ranskalainen CD on 35 euron arvoinen.

THE JAGS

Back of My Hand EP (1979)

Evening Standards (1980)

Woman's World / Dumb Blonde (1980)

I Never Was a Beach Boy / Tune Into Heaven (1980)

No Tie Like a Present (1981)

 

The Jags sai kuulla vertailuja Elvis Costelloon siitä lähtien kun tekivät ensisinglensä Back of My Hand (I've Got Your Number). Ei Evening Standards minusta kuitenkaan ole liiaksi Costelloa, kyllä oma ääni erottuu hyvin. Bändillä oli oma, cool soundi ja siihen sopiva stemmalaulutyyli, ja näistä ominaisuuksista pidettiin kiinni koko LP:n mitalla. Kakkoslevyllä No Tie Like a Present yritettiin vähän pyristellä Costellomaisuudesta irti, mutta heikoin tuloksin. Levystä tuli valjumpi kuin Evening Standardsista.

Back of My Hand oli mukana yhdellä new wave -kokoelmalla jonka lainasin kirjastosta vuonna 2001, ja olin sen myötä kiinnostunut kuulemaan lisää Jagsia. Kiitos Power Pop Lovers -blogille kummankin albumin ja neljän biisin Back of My Hand -EP:n jakamisesta mp3-muodossa muutama vuosi myöhemmin. Tarkoitus oli hankkia Jagsien levyt MusicStackin kautta jo 2009-2012, mutta tekemättä jäi. Black and Whitesta ja Keltaisesta Jäänsärkijästä löytyivät sentään Evening Standards -LP ja I Never Was a Beach Boy -sinkku vuonna 2017. Loput levyt hommasin MusicStackin kautta viime vuoden huhtikuussa.