Jimmy Castor Bunch - Jim Pembroke - J.J. Cale

JIMMY CASTOR BUNCH

It's Just Begun (1972)

E-Man Groovin' (1976)

Maximum Stimulation (1977)

Sitä, että niin monesta 70-luvun amerikkalaisesta soul- ja rock-levystä löytyy Suomesta yllinkyllin kappaleita, on kiittäminen tuonaikaisia suomalaisia levyjobbareita. He kiersivät USA:n levykauppoja ja tyhjensivät cutout-alelaarit kaikesta kiinnostavasta ja toivat saaliit suomalaisiin levykauppoihin. Monet - esimerkiksi harrastelijabändien jäsenet - kuulemma kolusivat määrätietoisesti suomalaisten levykauppojen alelaareja ja ostelivat muutamalla markalla kaikkea outoa mistä eivät olleet kuulleetkaan - ja saivat runsaasti vaikutteita omaan musiikkiinsa. Jimmy Castor Bunchin funk/soul -mestariteos It's Just Begun on varmasti yksi tätä kautta Suomeen isoina määrinä päätynyt levy.

Siitä on vaikea väitellä, etteikö It's Just Begun olisi ollut Jimmy Castorin paras suoritus. Tämä on se vahvin albumi hänen äärimmäisen epätasaisessa tuotannossaan. Vaikka Castor nyt vähän lipsuukin tekemällä oman version kappaleesta I Promise to Remember, jonka oli kirjoittanut Frankie Lymon & The Teenagersille vuonna 1956. Saa hän sen anteeksi, kun albumi muuten on silkkaa asiaa.

Kuitenkin löydän paljon hyvää myös noista kahdesta muusta LP:stä. 1976 elettiin jo diskon aikaa, mutta E-Man Groovin' on hyvää ja tuoreenkuuloista diskoa. Space Age kimaltelee mieleenpainuvien koukkujensa voimin, Dracula on hauska novelty-pala, ja Everything Is Beautiful to Me päättyy vitsikkäästi. Lopussa lipsutaan aika ikävästi. Super Love ei innosta. I Don't Want to Lose You esittelee Castorin helmasynnin: se on kauheaa siirappihempeilyä falsettikiekumisineen. Castorilla oli valitettavasti myös tätä viihdemaakarin vikaa, mutta hän ei ole edes Barry Manilow'n tasoa tällä osastolla. Instrumentaaliversio Draculasta maistuu täytteeltä.

Maximum Stimulationillakin on hetkensä, kuten Punk In Finland -foorumillakin joku muisteli. E-Man Par-tay on hyvää jatkoa E-Man Groovin' -kappaleelle, Maximum Stimulation on kuin OK jatko-osa Space Agelle, Equal Peoplella on sanomaa, Mind Power sykkii vastustamattomasti. The Return of Leroy on ties kuinka mones kerta, jolloin tämä Leroy -hahmo saa Castorin tuotannossa spottivalon päälleen. Ikävä kyllä tämäkin LP on osittain tärvelty karsealla viihdemoskalla, limbona instrumentaaliversio Manilow'n Mandysta. ÄÄRRRHHH, miksi???

Vuoden 1977 jälkeen Castor upposi taiteelliseen suohon. Luomisvoima ja ideat ehtyivät täysin, eikä mies saanut aikaiseksi oikeastaan muuta kuin Anyway Anywhere Anytime -biisin (1981). Albumeja tuli vielä neljä tai viisi (Remember Yesterday -levystä vuodelta 1981 en tiedä mitään), mutta ne ovat toinen toistaan surkeampia. Materiaalipulassa Castor sortui jopa kierrättämään vanhoja biisejään, kuten 1983 julkaistulla The Return of Leroy -lätyllä joka sisältää kaksi uutta kappaletta ja kolme vanhaa. Miehen usein käyttämä hitinhakutemppu - laulut tunnetuista populaarikulttuurin hirviöhahmoista kuten Godzilla ja Muumio - kaatuivat nokalleen vuonna 1980. Samaten Dimension III vuodelta 1973 - se mitä olen siltä levyltä onnistunut kuulemaan - tuntuu sisältävän lähinnä viihteellisiä covereita pop-hiteistä kuten Whiter Shade of Pale, Helpless ja Bridge Over Troubled Water.

Yksittäisistä biiseistä Bertha Butt Boogie (1974), King Kong (1975) ja A Groove Will Make You Move (1975) ovat hyviä, samoin kuin tuo mainittu Anyway Anywhere Anytime. Muuten ei kannata vaivautua noiden kolmen listaamani albumin ulkopuolelle.

JIM PEMBROKE

Hot Thumbs O'Riley: Wicked Ivory (1972)

Jim Pembroke: Pigworm (1974)

Corporal Cauliflower's Mental Function (1977)

Jim Pembroke Band: Flat Broke (1980)

Jim Pembroke: Party Upstairs (1981)

Artikkeliskannaukset:

https://drive.google.com/open?id=1jAFo3AWSXIEQvRd-5GK4gvjqF6fD0PPf

J.J. CALE

Naturally (1972)

Really (1972)

Okie (1974)

Troubadour (1976)

5 (1979)

Shades (1981)

Grasshopper (1982)

#8 (1984)

Cale-diggailuni alkoi aika tyypillisesti. 1993-1994 opiskellessani Porvoossa, nauhoitin radiosta kasetille Mama Don't -versioinnin, ja se maistui kerrassaan maukkaalta (se on edelleen yksi suosikeistani Calen tuotannossa). Sen ja Soundi-lehtien kaikkien kehuvien arvostelujen vuoksi päätin lainata kaikki vuosien 1972-84 Cale-levyt kirjastoista. Ei heti iskenyt kipinää, mutta varsinkin ajan mittaan alkoi tuntua siltä, että voisin tykätä kunhan kuuntelen levyjä lisää. Otin pikku riskin, lähdin kaupungille ja keräsin kerralla kaikki nämä kahdeksan CD:tä levykaupoista. Aloin nopeasti fanittaa Calea.