Just Divorced - Justin Hayward (& John Lodge) - Juva - Jääkaappi

JUST DIVORCED

Japanese Garden / Best of Both Worlds (1983)

Läntinen lupaus / Ranta (1985)

Läntinen lupaus (1985)

Läntinen lupaus -albumi tuntui ensikuuntelulla hyvältä 80-luvun puolivälin myöhäis-new wave -rokilta. Useampi kuuntelukerta paljasti kuitenkin, että musiikki on uhkaavan lähellä Puolikuuta, bändiä jossa Kari Pesonen ja rumpali Arto Häkkänen myöhemmin vaikuttivat. Eli kevyttä, popahtavaa radiokamaa ilman syvyyttä. Just Divorcedin albumin ainekset eivät pysyneet kauaa tuoreina. Mutta muutama kappale on kyllä ihan maukas. Lumottuna, albumiversio Läntisestä lupauksesta ja Pieniä nuolia kannattelevat levyä jonkin matkaa, ja Sinfonia piristää loppupuolta.

Twiggy Oliverin eli Mauno Paajasen tuottama single on tunkkaisempi kuin mikään muu mitä olen kuullut. Taustalta on eliminoitu kaiku täysin, rummut on miksattu raskaiksi nyrkiniskuiksi, ja taustaääntä kuullaan vain sen verran kuin on ollut välttämätöntä, jotta kertosäkeen erottaisi. B-puoli Ranta suhahtaa pään läpi jälkiä jättämättä. Koska kuitenkin kerään Paajasta, päätin noukkia tämän sinkun mukaani Keltaisesta Jäänsärkijästä kun se sattui siellä vastaan - tosin vasta toisella singlenhakukäynnillä.

Japanese Garden -sinkku on oikeastaan aika hyvä. A-puolen japanilaisvaikutteinen new wave ei sujunut hassummin. B-puoli ei ole mikään ihmeellinen, mutta kelpaa täytteenä.

JUSTIN HAYWARD

Songwriter (1977)

Kuten John Lodgen soolon kohdalla kerroin, jotkut levyt / bändit ovat minulle nimenomaan vinyylinä kerättäviä. Kuten Moodies-soolot. Haywardin Songwriterin löysin ensin CD:nä muistaakseni Asematunnelin Anttilasta, mutta kun Tavastian levymessuilla tuli vinyyli vastaan, sai CD huutia.

Moody Blues -miesten omista levyistä Songwriterin rankkaan parhaaksi. Koko a-puoli lumoaa minut, Haywardilla oli nippu ihania biisejä, jotka on sovitettu ja tuotettu hienosti. Myös One Lonely Roomin sentimentaalisuudesta opin nauttimaan. Kakkospuolella Lay It on Me vielä viehättää, mutta sitten tasaantuu. Levy pysyy kuitenkin loppuun saakka ihan tasokkaana progressiivisen Nostradamusin, sekä Stage Doorin kiinnostavan sovituksen (taustapuhetta ja lapsikuoroa) ja hyvin kerrotun teatteriaiheen ansiosta. Vain Raised on Love ja Doin' Time eivät suuremmin värähdytä mitään minussa.

Haywardin toinen oma levy Night Flight (1980) taas... osasin kyllä pelätä, ettei se yltäisi Songwriterin tasolle, mutta en osannut aavistaa, että siinä ei olisi mitään. Siis ei yhtään mitään. Täysin tyhjää poppimössöä.

JUSTIN HAYWARD & JOHN LODGE

Justin Hayward & John Lodge: Blue Jays (1975)

Kovasti kehuttu Blue Jays -levy ei resonoi sisimpäni kanssa. Se on liian raskas jousimassoineen. Biisejä on kahdenlaisia: kävelytempoisia, tunteellisia kitarakappaleita ja mahtipontisia balladeja. Albumin kuunteleminen on aikamoista tarpomista. Siksi en olekaan kuunnellut sitä kuin muutaman, ehkä pari-kolme kertaa. Reipas Saved By the Music ja rauhallinen Who Are You Now ovat ainoat kappaleet, jotka haluan nostaa esiin. Levyn aiempi omistaja on selvästi tykännyt, sillä rahina on kuuluvaa.

JUVA

Rocksielu (1974)

Ei tästä nyt kovin paljoa tullut. Discolintu, Catacombi rock ja Tyttö maasta taigan ovat täysin aivokuollutta rokkia. Muut biisit ylittävät riman sitä hipoen. Juvan sanoitukset ovat parhaimmillaankin keskinkertaisia, Jari Nenosen sanoitukset taas aivan kamalia. Sanomalaulu Hiilenpuhaltajat sortuu saarnaavuuteen.

JÄÄKAAPPI

Ihminen väkivaltainen / Äiti maa itkee (1982)

Mikä linkki yhdistää Atlantis-LP:n tehneen progebändi Novan ja Jarno & Juha -huumoriduon? Ei uskoisi että mikään, mutta niin vaan laulava kosketinsoittaja Antti Ortamo ja rumpali Jukka Marjala valitsivat soittokavereikseen Jarno Patalan ja Juha Paunosen. Tuloksena oli väkevää, uruilla maustettua hard rockin ja new waven sekoitusta. Vaikuttavaa suorastaan. Harmi ettei aikanaan tullut enempää levyjä, mutta vajaat viisi vuotta sitten tuli sentään CD-R Sähköliha.