KISS

KISS

Kiss (1974)

Hotter Than Hell (1974)

Dressed to Kill (1975)

Destroyer (LP) (1976)

Destroyer (CD) (1976)

Rock and Roll Over (1976)

Love Gun (1977)

Ace Frehley: Ace Frehley (LP) (1978)

Ace Frehley (CD) (1978)

Gene Simmons: Gene Simmons (1978)

Kiss: Dynasty (1979)

Unmasked (1980)

(Music From) The Elder (USA-CD) (1981)

(Music From) The Elder (Remasteroitu Eurooppa-CD) (1981)

Kiss, vähän vakavampi pellebändi. Ei minulla ole mitään fanisuhdetta, mutta kehitin bändin 1974-1981 tekemiä levyjä kohtaan tarpeeksi syvää kiinnostusta, jotta viitsin kerätä ne vuosituhannen vaihteessa. Kirjastosta ensin lainasin joitakin, ja sitten olin valmis ostamaankin ne. Jätin kuitenkin ne legendaariset livelevyt väliin, kun en ole livelevyjen varsinainen ystävä, eikä Kiss ole minulle niin tärkeä bändi, että viitsisin heidän kohdallaan tehdä poikkeusta.

Olisiko ihan ensimmäinen ostamani levy ollut The Elder, se usalainen CD-versio, joka ei ole remasteroitu, ja jossa on biisit väärässä järjestyksessä? Sitten keräsin muut studiolevyt, ja Gene Simmonsin soolon. Simmonsin soolo taisi olla ainoa jota en saanut kirjastosta lainatuksi, siksi ostin että saisin kuulla sen. USA-CD-versio The Elderistä ei ilmoittanut biisintekijäkrediittejä, eikä takakannen sisäpuolella, itse CD-kiekon alla ollut sitä juoksevaa jatkokertomusta joka on pistetty mukaan remasteroiduille CD:ille. Niinpä hommasin itselleni remasteroidun eurooppalaisen CD:n, jotta sain biisintekokrediitit tietooni ja vähän taustatietoakin tästä Kissin diskografian erikoisimmasta ja kiehtovimmasta albumista.

Ensimäisellä levyllä Strutter ja Nothin' to Lose ovat aika hyviä hittejä, Kissin' Timella on mainiot raskaat rummut jotka tuntuvat munissa asti. Kappas, nyt vasta huomaan, että Kissin' Time ei ole mukana levyn ensimmäisissä painoksissa, se lisättiin vasta vähän myöhemmin samana vuonna.

Hotter Than Hell on debyyttiä ehkä vähän raskaampi levy, monipuolisempikin, mutta myös epätasaisempi. Sellaisten jyräbiisien kuin Parasite ja Watchin' You vastapainoksi on hidas ja tuskainen Goin' Blind ja popahtava Mainline. All the Way on onnistunut biisi, Mainline miellyttää minua myös kaikessa helppoudessaan, muuten tämä albumi vain menettelee.

Dressed to Kill on heikko levy. Jo kansi antaa selvää osviittaa siitä, että nyt eivät ole asiat kohdallaan, ja sisältö paljastaa karun totuuden. Soundit ovat lepsut. Avauskappale Room Service on rutiinisuoritus. Two Timer on raivostuttavan jankkaavaa kahden sanan hokemista. Rock Bottomin akustinen kitaraintro on täysin ristiriidassa muun biisin kanssa eikä kuulu sen kanssa yhteen mitenkään. Monet biisit kuulostavat vähän puolitekoisilta, kuin niistä puuttuisi jokin soolo tai kunnon lopetus. Viimeisenä kuullaan ainoa hyvä kappale, Rock and Roll All Nite, mutta se ei ole läheskään tarpeeksi.

Onneksi tuli Destroyer. Ja sääli, ettei Kiss viitsinyt tehdä toista sen kaltaista levyä. Tämä on nimittäin sataprosenttista rautaa. Okei, Crissin laulama Beth on kyllä tullut kuunneltua jo tarpeeksi monta kertaa, enää se ei jaksa saada minussa mitään aikaiseksi. Loppuun lisätty äänikuva on ihmeellinen, jotain keikalla äänitettyä mökää kenties? Great Expectations siinä kuuluu kummittelevan. Triviaa: Beth oli alunperin Crissin varhaisen bändin, Chelsean, aikoihin vuonna 1970 tehty demobiisi Beck.

Destroyeriin verrattuna Rock and Roll Over on aikamoista matalalentoa, mutta Calling Dr. Love ja Mr. Speed ovat metkoja, See You in Your Dreams on hyvä biisi (ja vielä paremmaksi se tuli Gene Simmonsin soololla), Makin' Love on vauhdikas ja Hard Luck Woman on erinomainen Rod Stewart -pastissi.

Sitten Love Gun. Hyvin samanlainen levy kuin Rock and Roll Over. Christine Sixteen on selkeä hitti ja tyypillistä Geneä. Nimikappale ja Tomorrow and Tonight erottuvat myös. Paholaismainen Almost Human on kohokohta. Plaster Caster kertoo ihan oikeasta bändäristä, jolla oli tapana valaa rokkareiden peniksiä kipsiin ja tehdä niistä jäljennöksiä. Then She Kissed Me on turha cover. Crissin Hooligan on toivoton räpellys, joka yrittää pyristellä ilmoille poimimalla kitarasoolon Firehousesta, mutta turha vaiva, ei riitä edes lähtökiihdytykseen.

Gene Simmonsin soololevy on suosikkini neljän soolon ryppäästä. Yllättävä ja vaihteleva albumi. Avauskappale Radioactive lupaa tosi heviä levyä, mutta jatkossa saadaankin aikamoinen voileipäpöytä täynnä ideoita ja väriä. See You Tonite on mukava melodinen biisi. True Confessionsin soulaavat taustavokaalit ovat kivoja. Always Near You / Nowhere to Hide kasvaa komeasti. See You in Your Dreams hoituu paremmin kuin Kissiltä alunperin. Genellä on juuri ja juuri ääntä, jotta When You Wish Upon a Star hoituu jotenkuten läpi, mutta hupaisa idea oikeastaan tämän tekeminen sellaiselta kovan luokan rokkarilta. Huumorilla, huumorilla. Muut kappaleet ovat hyvää peruskamaa.

Simmonsin soolo sai kunnian olla 50. levy, josta olen tämän kuunteluprojektin aikana merkannut jonkin toisen version Discogsissa.

Ajattelin tyytyä soololevyistä ensin vain Simmonsiin, mutta Frehleyn suorituksesta jäi kirjastosta lainaamisen jälkeen ihan positiivinen jälkimaku, joten ostin senkin sitten lopulta. Hyvä tämäkin, tasaisen varma kokonaisuus. Ace teki oivaa työtä. Stanleyn soolo on ikävän lässyä poppia, Crissin soolo aivan säälittävä kamalilla biiseillä.

I Was Made For Lovin' You -hitin noteerasin hyvin jo pikkupoikana äidin itse radiosta nauhoittamien kasettien ansiosta. Sure Know Something on toinen hyvä pop-hitti, ja Ace laulaa hyvän coverin Rollareiden 2,000 Manista. Mutta alamäkeähän tällä Dynasty-levyllähän jo mentiin. Crissin oma henkilökohtainen tilitys Dirty Livin' on ainoa biisi jossa Peter soitti rumpuja, muualla häntä paikkasi Anton Fig, joka oli soittanut Acen soololevyllä. Rock-elämä oli kuluttanut Crissiä pahasti, hänen asenteensa bändiä kohtaan oli mennyt huonompaan suuntaan, rummuttelunsa ei jaksanut pysyä enää tahdissa ja keikoilla hän lauloi Bethin säännöllisesti pieleen. Koko Dynasty-albumia leimasi hiipivä diskopop-soundi ja keskinäiset skismat tuottivat hajanaisen albumikokonaisuuden.

Unmasked oli alkujaan levy, joka eniten kiinnosti kuulla. Sitä ei löytynyt kirjastoista - kaikki kappaleet oli kai pöllitty tai jotain. Levyn pariin minut houkutteli niinkin yllättävä biisi kuin Shandi, jonka olin kuullut pari kertaa radiosta. Joltain äidin vielä tallessa olevalta kasetilta löytyi What Makes the World Go Round. Halusin kiihkeästi kuulla loputkin albumista. Oli jokseenkin tärkeää löytää tämä CD, mikä onnistui vasta muutaman vuoden jälkeen. Yllättävän hankala tapaus siis. No, eihän tämä mikään hyvä levy ole. Criss ei ole mukana millään biisillä, vaikka olikin vielä jäsenenä yhtyeessä kun äänitykset oli aloitettu. Hyvin nopeasti hänet kuitenkin potkittiin pois. Anton Fig rummutti kaikilla kappaleilla. Aikamoista poppiahan tämä on, mutta koska Kiss ei merkitse minulle mitään erityisempää, tämmöinenkin suoritus heiltä menee minulla läpi.

(Music From) The Elder sitten... Mielenkiintoista saada haltuun remasteroitu Eurooppa-painos, löytää biisien tekijätiedoista sellaisia nimiä kuin Bob Ezrin, Tony Powers ja Lewis Reed eli Lou Reed, ja huomata Ace Frehleyn lähes täydellinen puuttuminen. Ace suhtautui koko projektiin kielteisesti ja suostui kynäilemään vain Dark Light -biisin. Muu bändi jatkoi hommia ilman häntä. The Elderiltä en uskalla poimia yhtään biisiä varsinaisesti esille. Dark Light on aika hyvä, mutta onko se paras valinta levyltä? Escape From the Island on upea voimannäyttö uudelta rumpalilta, Eric Carrilta, mutta kuitenkin "vain" instrumentaali. Odyssey on komea, mutta ehkä ei kovin helposti lähestyttävä. I on rautainen rokkibiisi, mutta vähän epäilen sitäkin... A World Without Heroesia pidän lässynä. Mr. Blackwell on hauska inhoryöppy. Hmm, ehkä tämä levy on kuunneltava nimenomaan kokonaisuutena, vaikkei se osiaan suuremmaksi kohoakaan. CD:n lopussa oleva äänikuva on hyvä - keitäs siinä on? Toinen miehistä kuulostaa James Earl Jonesilta, mutta toinen...? Pistää miettimään, että jos The Elder olisi tehty leffaksi, millainenkohan se olisi ollut? Ainakin amatöörinäytelmäversio on tehty joskus 1990-luvulla, olen lukenut netistä.

Viime vuonna kuuntelin Spotifysta myöhemmätkin Kissin levyt, mutta aikamoista itkua ja hammastenkiristystä se oli.


Artikkeliskannaukset:

https://drive.google.com/open?id=13i1N3oxlVq36lYVqXsO7fzIGpyEQiti6