KOM-Teatteri

KOM-TEATTERI

Porvari nukkuu huonosti (1971)

Kansainvälinen (1972)

Torpedo (1973)

Kaikki muuttuu (1974)

Älä tuhlaa aikaa (1975)

Vapauden kaiho (1979)

KOM Quartet: Jazz-Liisa 4 (1975 / 2016)

Kom, kom. Jo Porvari nukkuu huonosti on aika raskas levy. Kuoro huutaa kovaa ja julistaa sanomaansa paatoksellisesti. Vaan Kansainvälinen onkin vielä pahempi. Kaikki itsestäänselvimmät työväenlaulut käydään läpi kovaa huutaen ja sävyttömästi läpi runnoen.

Hetkinen... 1973 julkaistusta Torpedo-albumista on vielä CD:istämättä Peräpohjolan poikien barrikadimarssi ja Raatajan kehtolaulu. Muut laulut ovat bonuksina Porvarin ja Kansainvälisen CD-versioissa. Samaa Porvarista tuttua menoa siinä on, ei erityistä kerrottavaa. Barrikadimarssi alkaa rauhallisesti, mutta yltyy sitten raskaaksi huutamiseksi ram-tarararam -rummuttelun tahdittamana. Raatajan kehtolaulu on nimensä mukaisesti rauhallinen pala, vaikka on siinä rummut taustalla.

Chile-aiheisen näytelmän soundtrack Kaikki muuttuu on sävykkäämpi ja hillitympi paketti ja siten minulle mieluisampi. Se, että tässä kerrotaan tarinaa vaihtelevin tunnelmin ja annetaan välillä musiikin tauota puheen hyväksi, tekee albumista jo kohtalaisen mielenkiintoisen kommarilevyn.

KOM-Kvartetin Jazz-Liisa -konsertti on tehty samalla kokoonpanolla kuin Älä tuhlaa aikaa, mutta monta kuukautta aiemmin. Levy yllätti minut, ei ainoastaan fuusiojazz-vaikutteiden vuoksi, vaan myös siksi, että laulu ja sanoitukset jäävät altavastaajiksi musisoinnin dominoidessa. Pitkät soolo-osuudet ovat tässä tärkeimmässä roolissa, ja sanat ja julistaminen on karsittu minimiin. Tässä ollaan niin jazz-bändiä, niin jazz-bändiä, ja vasemmistolaisen sanoman välittäminen on liki unohdettu. Varo niitä, Lapsi ja Älä tuhlaa aikaa päätyivät marraskuussa 1975 julkaistulle albumille. Älä tuhlaa aikaa löytyi vihdoin viime maaliskuussa Hakaniemen Äxästä, se on aivan samanlainen musiikkipainotteinen paketti kuin Liisankatu-live.

Väinämöisen soitosta on CD-R-kopio. Oikeaa levyä vielä haeskelen. Tässä musiikki ja laulu ovat mukavasti sopusoinnussa. Musiikissa on yhä jazz-fuusiovaikutteita, sanallinen anti ei ole vasemmistolaista, vaan Kalevalaa lauletaan ihan suoraan. Lienee suosikkini tämä.

Vuonna 1979 ei kukaan enää viitsinyt vasemmistolaismusiikkia, joten Vapauden kaiho nojaa enemmän eurooppalaiseen kabaree- / teatteriperinteeseen. Vaikka on tässä uudet versiot Köyhälistön marssista ja Partisaanivalssista kuin pakollisina paloina. Kurt Weillilta ja Bertolt Brechtilta poimitaan muutama kappale, kuten vanha tuttu Balladi Merirosvo-Jennystä. Menee tämä taustaviihteenä, mutta syvemmin en jaksa kuunnella. Mikähän on tehnyt CD:stä kolmenkympin arvoisen Discogsissa? Vinyylikään ei ole ihan yhtä arvokas.