Kool and the Gang

KOOL AND THE GANG

Kool and the Gang (1970)

Live At the Sex Machine (1971)

Live At P.J.'s (1971)

Music Is the Message (1972)

Good Times (1972)

Wild and Peaceful (1973)

Light of Worlds (1974)

Spirit of the Boogie (1975)

Love & Understanding (1976)

Open Sesame (1976)

The Force (1977)

Everybody's Dancin' (1978)

Saturday Night Feverin soundtrack -albumilta, joka kuului lapsuudenkotini levyhyllyyn, sain pienen maistiaisen Kool and the Gangin soundista ennen Ladies Nightia ja diskopophittien aikakautta. Siinä kun oli Open Sesame.

Kuultuani 80-luvun hittejä tarpeeksi, päätin pian omaan kämppään muutettuani 1996-1997 ottaa selvää, miltä varhaiset levyt kuulostavat. Kirjastosta lainasin Spirit of the Boogien ja nauhoitin uskomattoman hienon nimikappaleen kasetille. Myöhemmin tuli lainattua ensimmäinen levy, Sex Machine, Music Is the Message, Good Times ja Wild and Peaceful. Divareista ostin Light of Worldsin, Love & Understandingin ja The Forcen. Spirit of the Boogie löytyi vielä joskus myöhemmin divarista. Vuosien 1974-1977 tuotanto kolahti, mutta varhaisemmat levyt jättivät alkuun kylmäksi. Ajan kuluttua lainasin ne kuitenkin uudestaan, nauhoitin ne kasetille, ja kuunneltuani tarpeeksi ja opittuani tykkäämään levyistä, aloin kerätä niitäkin. Open Sesame ja Everybody's Dancin' piti haalia itselle MusicStackin kautta kesäkuussa 2006, kun eivät muuten löytyneet. Osapuilleen näin homma eteni, mutta muistikuvissani voi olla virheitä.

Kool and the Gang vuosimallia 1970 soitti vielä aineksiltaan vähäistä souljazzia, mutta rentona taustamusiikkina tuo ensimmäinen levy ja sitä seuranneet livet menevät kyllä mainiosti. Minua haittaa vain se, että ainakin ensimmäinen livelevy (Live At the Sex Machine) on ilmiselvästi feikki tai ainakin rajusti käsitelty. Kun tarkkaan kuuntelee, huomaa, että yleisön hälinä pyörii luupeissa. Monessa kohtaa samat kiljahdukset toistuvat muutaman sekunnin välein, mikä ärsyttää. Kool and the Gang saattaa soittaa livenä ihan oikeasti, mutta yleisön äänet eivät ole sataprosenttisen luonnollisia, ja tämä syö kuunteluiloa.

Bändin nimeen sopivan coolin kannen saanut Music Is the Message esittelee uusiutuneen yhtyeen. Nyt laulu on vahvasti mukana ja sävellyspuoli on työstetympää ja selkeämpää. Nimikappale herättää huomiota lievällä hittipotentiaalillaan sekä upealla harpunsoitolla. Kaksiosainen Electric Frog tarjoaa metkaa, sähköistä syntetisaattorin kurnutusta. Funky Granny melkein kärsii novelty-levytyksen tunnusomaisesta viasta, eli siitä, ettei sitä jaksa pitemmän päälle kuunnella kun se on naurettu loppuun. Mutta vain melkein, kyllä minä vielä jaksan sen kanssa.

Mielessä käy, että onko bändi selkeästi narkkarin puolella tsempaten häntä kappaleessa Country Junky, mutta köpelöstihän lopussa käy kuitenkin. Urut ja syntetisaattori luovat hyvin tunnelmaa Rated X:ssä ja Rick Westin North South East Westissä, vaikka jälkimmäinen on sävellyksenä mitätön. Father, Father on ihanan herkkä, nätti ja vilpitön balladi.

Wild and Peaceful on melkein pelkkää huippubiisien putkea. Jungle Boogie on monille kokoelmille valittu klassikko. Don Boycen mörinää ei unohda. Vain nimikappale on ylipitkä, yli yhdeksänminuuttisena liian pitkä aineksiinsa nähden.

Heaven At Once on hyvä maailmanparannuslaulu. "We need peace... we need uni-tee. We cannot see the cweatow of the twee, the cweatow of a bee, the cweatow of you and me. We need that light to find peace and uni-tee, because thewe's so much illuzion, and confuzion, so much destwuction, so much cowwuption. You must continue to stwive and bring this peace and uni-tee, because this only way we can find heaven is thwough peace and uni-tee."

Light of Worldsilla Kool and the Gang otti taas askeleen kohti puhdasta funk-bändiä, ja lopputulos maistuu jos mahdollista vieläkin paremmalta. Hienosti sävelletty instrumentaali Whiting H. & G. on minulle kohokohta, Summer Madness mieleenpainuvine syntetisaattoriosuuksineen on hieno tunnelmapala. Here After on maaginen lopetus. Kun muutkin kappaleet ovat oivia, niin minähän rakastan tätä albumia.

Spirit of the Boogie, nimikappale ja Don Boycen mörinä. Siinä on boogien sielu ja henki.

Levyä varten äänitettiin myös biisi nimeltä Cosmic Energy, mutta se oli niin funky, ettei se sopinut albumikokonaisuuteen. Pehmeä Sunshine and Love korvasi sen. Levyn kansia ei kuitenkaan ehditty tehdä uudestaan, joten ykköspainoksen etu- ja sisäkannessa lukee Cosmic Energy aanelosena.

Love & Understandingista piti tulla livelevy, mutta bändi teki innokkaasti lisää biisimateriaalia ja sitä haluttiin saada levylle. Niinpä lopputulos on kompromissi: A-puolella studioäänitteitä, b-puolella enimmäkseen liveä. No, kun tutkii tarkkaan biisivalikoimaa, niin ei sitä uutta materiaalia tässä nyt hirveästi ole. Nimikappale Love & Understanding kuullaan levyllä kahteen kertaan, ensimmäisenä ja viimeisenä (Come Together on sen lyhyempi versio). Muut uudet kappaleet ovat Sugar ja Do It Right Now. Eli vain kolme uutta kappaletta tarvitsi tehdä tätä levyä varten. Cosmic Energy on se Spirit of the Boogie -LP:ltä poisjätetty kappale. Livebiiseistä Summer Madness ja Hollywood Swinging ovat tuttuja aiemmilta levyiltä, Universal Soundia taas soitettiin keikoilla vuoden ajan ennen kuin se päätyi tälle albumille.

Lopputulos on siis hyvin hajanainen, mutta nautittava. Varsinkin ihana Sugar ja huikea Cosmic Energy. Livebiisit äänitettiin Englannissa, ensinnäkin koska bändi ei halunnut levylle liikaa yleisön meteliä kilpailemaan voimakkuudellaan soiton kanssa, ja brittiyleisö oli luonteeltaan amerikkalaista hillitympi. Näin levyllä voi kuulla mainiosti mitä bändi soittaa. Toiseksi, Kool and the Gangin levyt olivat alkaneet myydä hyvin myös ulkomailla. Summer Madness on aika erilainen kuin studioversio, mutta yhtä hyvä. Kun Universal Soundkin on hieno tunnelman nostatusbiisi, niin tässähän tekee ihan mieli päästä kokemaan tuo Lontoon Rainbow Theatren keikka paikan päällä.

Open Sesamella alettiin lipsua. Nimikappale on ihan hyvää muka-arabialaista funk-tyylittelyä, muttei aiempien levyjen tasolla. Little Children on äitelä siirappiballadi, Whisper Softlyn loppupuoliskolla oleva pitkä miehen ja naisen kuhertelutuokio menee sietokykyni yli. Silloinkin kun ollaan menopäällä, ei ylletä aiemman tuotannon riehakkuuteen ja luovuuteen, vaan vedetään rutiinilla. Laulupuolen hoitava naisryhmä Something Sweet pehmentää kokonaisuutta vielä lisää.

The Force vedettiin alta riman. Levy kärsii luovuuden ja ideoiden puutteesta sekä tyhjistä biiseistä. Muutama kappale, kuten Just Be True, Oasis ja Earth Wind & Fire -tyyliset kuorot omaava Mighty Mighty High, erottuu selkeänä sävellyksenä, muuten tunnutaan funkkaavan silkan tyhjän päällä. Kun kellään ei ole ollut inspiraatiota biisejä väsätessään, ei pirteälläkään soitolla kyetä tyhjyyttä täyttämään.

Everybody's Dancin' -levyllä otettiin askel kohti selvää diskoa, mutta edelleen on biisit unohdettu tehdä. Albumi menee ehkä paremman puutteessa käyttödiskona, bulkkikamana tanssiklubeilla, mutta ei muuten. Seuraavalla levyllä Ladies' Night otettiin siis isompi askel kuin uskoisikaan, sillä tuon hittilevyn linjaa ja soundia ei Everybody's Dancin' ennakoi mitenkään. Pakko haukkua vielä levyn kannen typografiaa. Tökerö, suorastaan epäonnistunut. En ymmärrä levyn tittelin käyrää asettelua, eikä tekstejä ole keskitetty. Tekstit olisi pitänyt myös siirtää hiukkasen ylemmäs.