Kristian / Bengt Huhta - Kumma Heppu ja Lopunajan Voidellut

KRISTIAN

Kristian (1972) / Bengt Huhta: Indian Girl (1977)

Kristianin ensisoolo taisi olla ensimmäinen vinyylirippaus, jota piti jaella FinnArcticissa, kun sitä joku pyysi. Sen rupuisen vinyylisoittimen avustuksella. Kamalahan se vinyylisiirron laatu oli. Anteeksi.

Indian Girliä jaellessani minulla oli jo USB-vinyylilevari, ja sillä sain aikaiseksi tasokkaan rippauksen. Lainasin sen(kin) LP:n Tikkurilan kirjastosta, ja yllätyin hieman löytäessäni kotelon sisältä ihan oikean mustavalkoisen valokuvan Huhdasta. Skannasin LP:n, ja kun koostin skannauksistani CD-kannet CD-R-kotelon sisään sujautettaviksi, käytin tuota fotoa kuvamateriaalina:

Kristian-levy on tasokasta hippipoppia. Hupaisaa kuunnella joitakin antimaterialistisia asenteita ja mielipiteitä joita Huhta tuossa julki vuodattaa. Se oli sitä aikaa se.

"Here's the late sequel to my early Kristian post. "Indian Girl" pretty much picks up where "Kristian" (1972) left off, as side A follows the same hippy pop vein. Only this time the music is more mature and polished. On side B Huhta does some rockier material, which adds a welcome edge to this record.

Strong support provided by Ronnie Österberg and Aikka Hakala (drums), Heikki Virtanen (bass), Antero Jakoila, Nono Söderberg and Hasse Walli (guitar), Hillel Tokazier (piano), Sakari Kukko (Indian flute), Tapani "Nappi" Ikonen (percussion) et. al. In fact, having a different set of musicians on every song shows how much effort Huhta put to this record. Sadly, commercially speaking, it was all to nowt. "Indian Girl" was met with poor sales. Today it's sold for approx. 75 Euros, which is outrageous. No record is worth all that money."

Indian Girl on selkeästi kaksijakoinen levy. Jos jaksaa kahlata läpi pehmeän, hillityn a-puolen, niin b-puolella Huhta pistää parastaan rokkarina ja käyttää äänivarojaan enemmän. Pidän silti kummastakin puolesta suunnilleen yhtä paljon. Levyn lopetus on upea, siinä palataan viimeisiksi sekunneiksi ykköspuolen tunnelmiin. Kuulostaa komealta kaikkine studioefekteineen.

Artikkeliskannaukset:

https://drive.google.com/open?id=1xDap455w8JLfUewsdZvIxOkyu1r7fdgN

KUMMA HEPPU JA LOPUNAJAN VOIDELLUT

Kumma heppu ja lopunajan voidellut (1981)

Taivas ja maa (1982)

Murheellisen hahmon ritari (1987)

Oranssi (1988)

Kunnon ihmiset (1991)



FinnArctic-esittely:

Kumma Heppu ja Lopunajan Voidellut has one of the most peculiar names for a Finnish band ever. And that's saying a lot in a country where every other pop outfit seems to have had the strangest name you could come up with. How should this one be translated? Strange Fellow and the Greased Ones of the Last Time? Or "...The Anointed Ones..."? Aargh, forget about the name and just listen to the music.

The band bewildered Finns with a concoction of new wave pop with lots of melancholia, a pinch of jazz, and lots of singer-songwriter mentality. Kumma Heppu's music is serious, intellectual, but at the same time warm. It seems to live in a world of its own, and all it requires is for you to forget everything else and hop on a ride to where the band wants to take you. The ride won't be wild, because Kumma Heppu don't rock. They present the songs - all penned by head man Ari Närhi - in a laid-back style which requires attentive listening.

Närhi was born in a small place called Vesanto, lived for ten years in Lapinlahti, then ten more years in Kajaani. Here he formed the band with drummer Mikko Lappalainen, second guitarist Jukka Lappalainen, and a bassist, who was eventually replaced after being unable to attend to a gig. New man Mika Jankko had played all kinds of music, even jazz. He became a guitarist, Lappalainen switched to bass, and KH&LV had become a working unit.

The early gigs were rather insecure, musically hit-and-miss. The songs were there, but they hadn't been arranged until the boys arrived to the Finnvox studio to cut their first, eponymous LP. Only then did Närhi's songs find their final form.

The cover was drawn by cartoonist Pauli Heikkilä, who had played with Närhi in a pre-KH&LV group called Kaukanapoissa (=Faraway). The third member was Jukka Mikkola (Vaaralliset Lelut). Kaukanapoissa recorded a modified remake of Jonathan Richman's "Egyptian Reggae" on the legendary "HilseLP" punk rock compilation in 1979: "Kalkki jäi mainitsematta". This was followed by the ultra-rare single "Yökerho / Päivä kaupungissa" (1982). Try to find the a-side somewhere, it's available on CD and it's one of the best songs ever produced in this country.

Well, back to Kumma Heppu... Of the songs on the debut album, "Meritähti" became a radio hit, "Ontto mies autiomaassa" was taken from the already-released first single along with its b-side, and seven more songs rounded out a solid debut album that didn't sell a great deal. With the style they had, Kumma Heppu was destined to become a cult band. The boys had absolutely no stage show to speak of, preferring to stand immobile and playing at a low volume. No wonder they had difficulties in attracting any people to their gigs. In Kemijärvi, 1982, the perplexed band was greeted with an audience of zero!

The second LP "Taivas ja maa" (1982) was heavier than the debut. That's heavy as in "serious and melancholic". The a-side dealed with the same subject matters as the first LP, but the b-side was filled with political, anti-war songs. The record has become a slightly problematic one for me, personally. I myself prefer the lighter touch of the debut - and the later records. No singles were cut from "Taivas ja maa", but one song, "Kuvat", had previously appeared as the b-side of the gorgeous single "Minä ja hän". This song is, in my opinion, one of the finest moments in Finnish pop music. "Minä ja hän" eases the blues and makes the greyest day seem bright and sunny.

A similar crown jewel can be found on the third LP "Murheellisen hahmon ritari" (1987). "Kesä" is a lovely ode to summer, with an exceptionally well crafted and pretty melody and lyrics depicting a warm summer day in the lakeside out in the country.

The reason why the third LP had to wait for five years was because the record company, Johanna, went bankrupt in 1984, and the tapes for the finished third album, "Seuraavana aamuna", had to remain in the vaults as security for the company's debts. KH&LV had become so frustrated as a result of all the aforementioned setbacks, that they decided a long pause was in order.

Of the nine songs recorded for "Seuraavana aamuna", three were re-recorded for "Murheellisen hahmon ritari", four more for "Oranssi" (1988), one for "Kunnon ihmiset" (1991), and "Syyskuu" had appeared as the b-side of the 1983 single "Älä itke". These later records were more laid-back than the early ones - easy to listen to. KH&LV had matured, you could say. Their ever-growing cult reputation ensures that the CD's, whenever new ones appear, will always find buyers.

Buy their new CD, "Japaniin", if you haven't already!

FinnArctic-aikoinani muutkin kuin minä rupesivat jakelemaan suomalaista musiikkia - mihin koko ajan vähän yllytinkin ihmisiä. En halunnut olla ainoa suomalainen, suomalaista musiikkia laittomasti jaellut bloggari. Pirate Bayn puolella töitä teki nimimerkki Melodika, joka myös seurasi minun blogiani. Häneltä sain myös luvan jaella FinnArcticissa samoja vinyylisiirtoja joita hän jakeli PB:ssä. Näin myös tein, esim. Kummaa heppua. Oranssi ja Kunnon ihmiset olivat minun kopioimiani, aiemmat levyt olivat Melodikan vinyylirippauksia.

Ensimmäinen albumi sisältää pari todellista kohokohtaa, Meritähti ja Esmeralda. Myös Pankkiryöstö on mainio, oudosti loppuva tarina. Levy on muutenkin vahva kokonaisuus, josta pidän paljon.

Taivas ja maa -albumin kanssa minulla oli pitkään vaikeuksia. Ykköspuolen kappaleet eivät tuntuneet ihan esikoisen tasoisilta, kakkospuoli oli liian raskas, vaikea, luotaantyöntävä. Ajan myötä olen oppinut arvostamaan kakkospuolen sodanvastaisia lauluja. Bändi kokeili rajojaan, teki kunnianhimoisen kokonaisuuden. Kuvaukset vankileiristä ja sodan runtelemasta, autioituneesta maasta ovat järkyttäviä, mutta niiden kuuluu sitä ollakin. Niiden ei pidä päästää kuulijaa helpolla. Ei sitä tee myöskään ykköspuolella oleva laulu lääkkeillä itsarin tehneestä tyttöystävästä ("Sirpaleet"). En ehkä koskaan tiedä, kuinka korkealle haluan Taivas ja maa -albumia nostaa Kumman hepun diskografiassa, mutta osaan nyt vihdoinkin arvostaa sitä taiteellisena suorituksena ja kannanottona.

1982 tuli vielä single Minä ja hän, josta pidän aivan mielettömän paljon. Se on täydellinen pop-helmi. Jo lapsena kiinnitin lauluun huomiota, kun se oli yhdellä äidin nauhoittamalla kasetilla, ja vuodet ovat vain lisänneet kiintymystäni siihen. B-puolella on toinen versio Taivas ja maa -albumilla olevasta Kuvat-laulusta. Se ei poikkea albumiversiosta muuten kuin vähän erilaisten huutojen osalta.

1983 tuli single "Älä itke / Syyskuu". A-puoli on epäonnistunut käännös Neil Youngin kappaleesta Don't Cry No Tears. KHJLV ei tuntunut olevan täysin biisin takana, aivan kuin joku ulkopuolinen olisi sysännyt tuon heille käännettäväksi ja levytettäväksi vastoin yhtyeen omaa tahtoa. Onneksi b-puolen balladi on nappisuoritus, vahvatunnelmainen balladi. Sen vuoksi sinkkua kannattaa etsiskellä.

1984 piti tulla kolmas albumi "Seuraavana aamuna", mutta julkaisematta jäi. Seuraavana aamuna, Sateinen rautatieasema, Paratiisi, Eksyksissä, Syyskuu, Vihdoinkin kahden, Lähtösi jälkeen, Kulkuri, Luopuja - siinä biisilista. Syyskuuta lukuunottamatta nuo kuultiin kolmella seuraavalla albumilla, mutta eri versioina. Kiinnostaisi kuulla vertailun vuoksi vuoden 1984 versiotkin, jos ne äänitettiin.

Bändi piti taukoa ja julkaisi 1987 virallisen kolmannen albuminsa Murheellisen hahmon ritari. Se on oma suosikkini. Levy on sydäntälämmittävä, kaunis, herkkä, alusta loppuun. Kesä on sävellystä myöten täydellinen oodi parhaalle vuodenajalle. Sateinen rautatieasema on pakahduttavan romanttinen. Eikä muissakaan kappaleissa ole pienintäkään vikaa. Mestariteos koko levy.

Oranssi ja Kunnon ihmiset eivät yllä samalle tasolle kuin Ritari, mutta kevyenä rentoutusmusiikkina ne ovat parasta. Hieman ihmettelen mitä Ari Närhi oikein meinasi Kunnon ihmisten nimibiisissä, sanoitus ei tunnu kertovan kunnon ihmisistä vaan itsesuojeluvaistonsa hukanneista idiooteista. Muutenkin levyn sanoituksissa kuvataan paljon onnettomuuksia, dramaattisia tapahtumia, surumieltä, musiikin ollessa kuitenkin keveää ja huoletonta. Ristiriita on mielenkiintoinen. Levyn päättävä instrumentaali Kolme pistettä on ihana syntetisaattorin kilinöineen ja viuluineen.


Artikkeliskannaukset:

https://drive.google.com/open?id=1AyKoZjA6Q0jObliW0HJJiAgbE2U9t7tq