Liisa Tavi

LIISA TAVI

Liisa Tavi (1979)

Sankareiden illat (1980)

Palavat ikkunat (1981)

Naamiot (1984)

FinnArctic-esittely:

Liisa Tavi (1956-) is one of Finland's choosiest singers, which means that she's recorded quite a few albums of high standard material picked from other artists, or specifically written for her by cunning lyricists.

Tavi drifted into music business through political singing group Agit Prop, who were one of the leading names in the left-wing movement that flourished in Finland in the 1970's. Agit Prop recorded two LP's for Love Records, "Agit Propin kvartetti laulaa työväenlauluja" (Agit Prop Quartet Sings Workers' Songs) (1972) and "Laulu kaikille" (Song For Everyone) (1974), and appeared on several compilation albums. Tavi joined the group in 1976, replacing Sinikka Sokka. She's since moved away from any political movements, this was just a phase for her.

Tavi slowly started feeling that singing alone and trying her own luck might be a good idea. Prominent punk rocker Pelle Miljoona aka Petri Tiili gave her permission to record some of his lyrics. The pro-child rights song "Lasta ei saa tukuttaa", originally published in Pelle's book "Pelkistettyä todellisutta", became a breakthrough hit in 1979. Thanks to this goes to the popular TV program "Levyraati" (Finnish version of "Jukebox Jury"), which it won. Tavi cut her first own LP the same year, and it sold rather well despite being criticized for its heaviness. Personally I find the record very relaxing and pleasant, so it's a matter of taste, I guess.

Being an ordinary country girl from Joensuu, she was quite baffled at first by the music business and environment in Helsinki, and especially her overnight success. Apparently her second album "Sankareiden illat" (Evening of Heroes) (1980) only received stray mentions in a few weekly magazines, so it must have been just another hype-and-then-forget case typical of the sly massmedia. The opener "Äiti, mun on paha olla" is another song by Pelle Miljoona. A long and powerful song about war, loneliness and a generally cold and intolerant world.

In 1980 Tavi also tried for the Eurovision Song Contest with the song "Nopea talven valo", written by her husband, guitarist, keyboardist and arranger Pekka Tegelman. Odd choice, because the song leaves no traces in your mind.

The third album "Palavat ikkunat" (Burning Windows) (1981) yielded another massive hit with "Jäähyväiset aseille" (Farewell to Arms), originally by punk band Kollaa Kestää. Punk rockers found it hard to swallow this sensitive version by just some female singer, but despite some protesting voices, the song became a staple in Tavi's career and sort of a trademark song for her.

The fourth album "Naamiot" (Masks) (1984) marked a change in direction. It was more pop-oriented and slightly darker in tone. The tone is set by the first song "Rakennus", about the suicide of a construction site worker. The best-known song here is the excellent Kari Peitsamo cover "Kuu".

Tavi's marriage with Pekka Tegelman ended in 1989. The loss of an important musical co-worker and driving force left her in a temporary loss of direction. She found the spark for music again in 1994 with the album "Ihmeiden aika" (Time of Miracles), which was selected as one of the best records of the year by newspaper Helsingin Sanomat.

Tavi's latest release is "Vaeltava sydän" (2002), a bossanova-influenced record with Brazilian songs containing new Finnish lyrics (as opposed to some inferior ones sung on Finnish records in the 60's) preserving the messages of the original songwriters.

Säännöllisesti on pidettävä kahden ja puolen tunnin Liisa Tavi -sessio, jolloin kuuntelen kaikki nämä neljä levyä putkeen.

Leppävaaran kirjaston poistomyynnistä 2008 ostin Tavin levyistä Sankareiden illat ja Naamiot, tosin jälkimmäisestä oli löydettävä toinen yksilö, kun se kirjastopoistokappale oli ihan loppuun soitettu. Rahisi niin pirusti.

Biisimateriaali on poikkeuksetta hyvällä maulla valittu. Chico Buarquen tuotantoa on ollut metkaa kuunnella Spotifysta, kun sieltä löytyi useita Tavin laulamia kappaleita.

Olen ymmärtänyt, että Lasta ei saa tukuttaa -kappale on ymmärretty aika yleisesti väärin. Tukuttaa-sanan on tulkittu tarkoittavan tukistamista, siis ruumiillista kuritusta ja pahoinpitelyä. Tosiasiassa sana on johdettu tukku-sanasta ja tarkoittaa yhteenniputtamista, samaan muottiin tunkemista, sitä että lapsia ei käsitellä yksilöinä.

"Pertti Ström" esimerkiksi kirjoitti Soundissa arvostellessaan "Lasta ei saa tukuttaa" -singlen: "Tällaiset jutut pitäisi nuijia kaaliin vähän jykevämmin. Lastenpieksäjät nimittäin ei kuuntele taidemusiikkia. Pelle teki saman tehokkaammin". Jos tuo viittasi Pelle Miljoonaan ja hänen Väkivalta ja päihdeongelma -biisiinsä, niin tajusiko Epe, että Pellen sanat tuossa Lasta ei saa tukuttaa -kappaleessakin on?

Liisa Tavi -diggailustani kertoo se, että pidän kovasti myös Sankareiden illat -levystä, vaikka siinä itse asiassa on aika vähän sellaista, mistä oikeasti nautin. Avausraita Äiti, mun on paha olla on loistokkuudestaan ja sanomansa painavuudesta huolimatta pitkä ja raskas. Kiharainen ja Malja ovat oikeastaan aika ärsyttäviä. Nopea talven valo -laululla pyrittiin Euroviisuihin, mutten tosiaan ymmärrä miksi, kun kappaleesta ei jää päähän mitään. Ei yhtään mitään. Tyyliltäänkin se on aivan liian vaimea ja hillitty sille areenalle.

Uuteen aamuun taas - joka tunnetaan myös nimellä Pian on aamu taas - on ihana, ja Mustat kyyneleet -kappaleessa sambarytmit keventävät raskasta ja synkkämielistä sanoitusta.

Palavia ikkunoita minulla ei ollut FinnArctic-aikoina hyllyssäni, mutta Jack jakoi sitä Bleeding Ear -blogissaan. Jäähyväiset aseille -versio on hieno. Esa Kotilaisen syntetisaattori nimikappaleessa on yllättävän rajua ja musiikillisesti kokeilevaa kamaa Liisa Tavin levylle, mutta mahtavalta kuulostaa. Suuri hiljaisuus on hillityn tyylikäs, Keskellä aurinkoa on svengaava ja tarttuva. Kuinka paljon ihminen tarvitsee maata vie perille hyvän sanoman.

Onnen varjokuvat ja Voit vielä etsiä ovat kuitenkin ne laulut, joista nautin eniten. Jotenkin ensinmainitussa tuo "eläimet eivät ole surullisia / eläimet eivät ole onnellisia" kaivaa itselleen poteron minun aivoissani. Onko näin? Kokevatko villieläimet surua ja onnea aivan samalla tavalla kuin ihmiset, vai onko niiden sielunelämä erilainen kuin meillä? Niillä on kaikki hyvin silloin kun saavat elää täysin rauhassa, erossa ihmisistä ja niiden aiheuttamasta häiriöstä. Mutta ymmärtävätkö ne silloin, että asiat voisivat olla toisin, huonommin? Minä piirrän Naavametsäläiset-sarjakuvaani omien ihmislinssieni läpi, kuvaan metsäneläimiä ehkä suhteellisen realistisesti, mutta silti pakostakin ihmisen ajattelutapaa käyttäen.

Naamiot... Rakennus on samanlainen tapaus kuin Äiti mun on paha olla - dramaattinen, mieleenpainuva, loistava, mutta myös piiitkä ja raskas. Ylipäätään Naamiot-levyn tummasävyisyydessä ja vakavuudessa oli minulla vähän sulattelemista.

Kuu on yksi Liisa Tavi -suosikeistani. Minulla oli se kasetilla nauhalla jo 80-luvun puolessavälissä, se oli ensimmäinen Tavin kappale jonka tunsin. 90-luvun alussa halusin sen taas kasetille, ja lainasin Leppävaaran kirjastosta LP:n, josta kuitenkin kuuntelin vain sen Kuun enkä välittänyt muista biiseistä. Ensimmäisen kerran kuuntelin siis Naamiot-LP:n FinnArctic-aikoina, kun olin ostanut kirjastosta sen viimeisiään vedelleen rahinahirviön.

Muutamasta muusta kappaleesta on jäänyt jälki muistiin. Syksyisemmät päivät, Hyytävät yöt ja Kehtolaulu tuulessa. Nimilaulun kertosäkeen melodia ja sanat "mikä kuolee tänään meissä / kuolee huomenna toisella puolella maapalloa" kuulostavat erityisen hienoilta. Jotenkin pidän siitä kappaleesta toiseksi eniten tällä levyllä.

Muut biisit eivät ole tarttuneet päähäni.

Nappasin yhdestä Tikkurilan kirjastosta lainaamastani Johannan Masters-kokoelmasta (tai no, AAB-Tuotanto sen julkaisi) kopion Kuu-singlen b-puolesta Niin kauan kuin hymyilen. Etten olisi sitäkään vailla. Nyttemmin minulla on oma kappale tuosta Masters-kokoelma-LP:stä.