Loose Prick
LOOSE PRICK
Kaupunki EP (1979)
Valkoiset sotilaat (1980)
Etkö rakastaisi, että joku rakastaisi (1981)
Jäätynyt hymy / Viimeinen tanssi kadulle (1982)
Likaisia enkeleitä, valkoisia sotilaita (2002)
Loose Prick's first album is ambitious and epic, made by a band who had gathered enough studio experience by releasing two singles, a brilliant EP (the band's own favourite) and a compilation track.
Side A is pretty straightforward romantic street punk. Side B is more artistic and diverse, no doubt influenced by the presence of Jyrki Siukonen (Kollaa kestää, Vaaralliset Lelut) and Yari Knuutinen (Se), who had decided to drop by in the studio. I particularly enjoy "Ota mua kädestä" and "Odotan että jotain tapahtuis". The latter song contains a glorious section which gives me goosebumps - it starts right after the one-minute mark and lasts for another minute. Several songs on the b-side carry slight ska influences. The only problem lies in the song "Ennen pimeää" which is a carbon copy of "Smithers-Jones" by The Jam, but apart from that I can't understand why side B was so badly neglected on the compilation "Likaisia enkeleitä...".
The sound on the album is big and very produced considering the country and genre. Loose Prick doesn't rival Boomtown Rats in this aspect, but "Valkoiset sotilaat" is still a bit overblown. I had some struggles with this album which felt a little too tough to chew. It certainly has grown on me a lot over the years. The title track could have been trimmed, but despite these complaints this album is essential.
Tuossa RateYourMusic-arvosteluni Valkoiset sotilaat -LP:stä.
Minulla oli ensin aika pitkään suurin osa Loose Prickin tuotannosta - singlebiiseistä ainakin Mua potkitaan päähän, Velton nimeen, Mä en jaksa enää ja Kaupunki elämää - nauhoitettuna kasetille. Kirjastosta olin LP:t lainannut. Koin tuotannon jokseenkin raskaaksi ja ylipaisutetuksi, ja minusta oli uuvuttavaa kuunnella noita levyjä. Silti bändin kuunteleminen ja levyjen kerääminen kiinnosti.
Ajan myötä olen ymmärtänyt, että vain Valkoiset sotilaat on raskas ja liian mahtipontinen. Etkö rakastaisi... on itse asiassa hyvin kevyt levy, melkein viihdettä. Ei enää punkkia, vaan kevyttä, romanttista katurockia. Sateen jälkeen on täydellinen päätös levylle, Maria Tarnanen laulaa ihan tarpeeksi hyvin vaikka äänessä onkin vähän outoa sävyä.
Pidän kuitenkin kovasti myös Valkoisista sotilaista - tuo yksi kohta Odotan että jotain tapahtuisi -kappaleessa tosiaan saa väreet selkäpiihini, niin upea se on. Myös Ota mua kädestä sopii hyvin sen pariksi, siinä on vähän samaa fiilistä. Vain nimikappaleesta olisi pitänyt pätkiä melkein puolet pois, ei sitä samaa hokemista jaksa kuutta minuuttia kuunnella. Muuten levy on erinomainen.
Ennen pimeää -biisin tekijäkrediitteihin olisi pitänyt lisätä Bruce Foxtonin nimi.
Artikkeliskannaukset:
https://drive.google.com/open?id=1vEJB22ahOTrISddXxjNZ3NorxueD4Dno
Kommentit
Lähetä kommentti