Mikko Perkoila

MIKKO PERKOILA

Nimismiehen murhe (1980)

Koira tapaa tuttujaan (1982)

On se ihanaa (1983)

Putkessa / Satu (1983)

Punikin kirjelaatikko ja muita työväenlauluja (1982, 1983, 1987, 2009)

Tervetuloa mutanttimaahan (1987)

Laiska kottarainen (1995)

Hyönteiselämää (1997)

Melkoinen pettymys, kun vihdoin löysin Perkoilan ensisoolon Nimismiehen murhe. Nimilaulun olin kuullut YLE Areenasta muutamankin kerran - se on ollut suosittu toivelaulu. En ollut kuitenkaan tajunnut, mikä se nimismiehen murhe sitten lopulta oli. Vaadittiin vielä muutama kerta, ennen kuin kirkastui: rotareiden mestarina mahtailleella paikkakunnan lääkärillä oli yhtenä salaisena puuhana - laittoman kalastuksen lisäksi - kotipolttoisen juominen opettajan kanssa. Kun tämä lääkäri vanhan kaunan takia ei hyväksynyt nimismiestä rotareihin, mies päätti että lääkärin salainen pahe olisi hyvä keino kostaa, saada ukko menettämään arvovaltansa. Tarvittaisiin vain narahdus rattijuoppoudesta. Vaan lääkäri onkin niin fiksu, ettei vahingossakaan mene kännissä rattiin. Monta kuuntelukertaa vaadittiinkin, ennen kuin tajusin kupletin juonen.

Sama vika vaivaa koko Nimismiehen murhe -albumia. En pääse sisälle Perkoilan lauluihin, en löydä niitä pointteja.

Surullinen ja uskomaton tarina on kyllä täsmälleen sitä, mutta mitä Perkoila on halunnut sillä sanoa? Tarinan absurdius tuntuu itsetarkoitukselliselta. Jos tehdään älytöntä tarinaa, sillä pitäisi kuitenkin olla jokin viesti kuulijalle, ettei sitä yritetä pystyttää vain yhden hataran jalan varaan.

Ainoa laulu, joka on minusta terävästi oivallettu (niin, nimikappaleen lisäksi, nyt kun viimein olen ymmärtänyt senkin) on Kaarlo. Hauska ja absurdi tarina, jossa on kunnon payoff ja selkeä viesti. Minusta paras tällä levyllä.

Koira tapaa tuttujaan on onneksi aivan toista maata. Liftari ja lehmä on Perkoilan parhaita lauluja. Se oli yhdellä äitini vuonna 1982 nauhoittamalla kasetilla, ja jo kahdeksanvuotias poika ymmärsi, että tässä laulussa on paljon asiaa ja viisautta.

Arvaa harmittiko on se iso hitti, ja hyvähän se on. Puhdas huumoriralli, jonka ainoa pointti on naurattaa, mutta siinä se onnistuu.

Sun kätes kädessäin ja Hei mami hei ovat molemmat amerikkalaisen humoristin Tom Lehrerin mustaa huumoria onnistuneesti käännettynä. Hyvä!

Teatterielämys... Omat teatterielämykseni eivät onneksi ole tuota luokkaa, mutta en ole oppinut arvostamaan teatteria niinkuin elokuvataidetta.

Olen nähnyt pari Uuden Iloisen Teatterin revyytä, ensimmäisen 80-luvun alussa. Muistan sen, että Seitsemän Seinähullua Veljestä lauloi "Haba haba tsut tsut" (ruotsalaisella Caramba-yhtyeellä oli novelty-hitti Hubba Hubba Zoot Zoot, tuo Seinähullujen esitys mukaili sitä) ja että kysyin koko ajan milloin tää loppuu. Toisen kerran käytiin katsomassa UIT:tä 1994, kun vuorossa oli "Tunti torvisoittoa".

80-luvulla näin myös Peter Panin. Kyseessä oli epäilemättä Helsingin Kaupunginteatterin produktio, jonka Jukka Kajava lyttäsi pahasti Helsingin Sanomissa 16. huhtikuuta 1984 ("Peter Pan konetaiteen kourissa"). Seuraavana keskiviikkona 18. päivänä A-Studiossa näköjään - Hesarin tv-ohjelmasivun tiedoista päätellen - keskusteltiin siitä, oliko Kajavan murskakritiikki oikeutettu. Peter Panista muistan selkeästi yhden kohdan: Kapteeni Koukku lauloi oman laulunsa vähän väliä kaameasti rähättäen, kerran kumartui äkisti yhtä eturivillä istunutta pikkupoikaa kohti ja sanoi "pelästyitkös vä-hä-hääää?" Ilmeestä näki, että taisi se poika ihan pikkuisen pelästyä hirmuista merirosvokapteenia. Heti perään Kapteeni Koukku kuitenkin väläytti herkempää puoltaan jatkamalla lauluaan: "olis kiva jos ymmärtäisit / ja juttelemaan jäisit".

Lisäksi äiti vei minut 80-luvulla katsomaan ainakin Ruman Elsan (sisarpuoleni Jonna oli mukana) ja maaliskuussa 1988 Cats-musikaalin. Catsista en paljoa muista, se tuntui aika juonettomalta jutulta. Eihän se tapahtunut kuin yhden yön aikana, ja muita hahmoja ei tainnut olla kuin ne kissat joilla oli omaa keskinäistä draamaa.

Koulunäytelmiä tuli nähtyä ja koettua toki runsaasti, mutta niiden taiteellisesta tasosta ei ole paljon kertomista. Koulu järjesti meille muutamat reissut Lilla Teaterniin, mutta niistä näytelmistä minulla ei ole muistikuvia. Käydessäni yläastetta jokin nuori teatteriryhmä esitti koulumme auditoriossa jonkin pikkuproduktion, joka oli tapahtumaköyhä ja pitkäveteinen kamarinäytelmä. En päiväkirjojani tutkimatta muista, oliko se Samuel Beckettin Huomenna hän tulee, vai oliko se Beckett vielä jokin toinen juttu joka nähtiin koulussa tai jossain muualla. Lukiossa oli ekskursio Viirus-teatteriin, katsomaan Kuningas Ubu -nimistä näytelmää. Kuningas Ubu oli järkyttävää vähän turkkamaista läskiksi vetämistä ja ylilyöntiä. Äidinkielenopettajammekin oli pettynyt.

Takaisin Perkoilaan. Koira tapaa tuttujaan -levyn muut parhaat palat ovat Aika hyvä juttu, joka on nimensä veroinen, sekä Rakkaani uskonut ei, joka on ihan hillitön, klassikko suorastaan. Onhan se soinut radiossakin aika paljon.

Jään ovellesi seisomaan on kuin hyytävä loppunäytös sitä edeltävälle mustan humoristiselle Hei mami hei -rallatukselle.

On se ihanaa on minulle Perkoilan mestariteos. Kurssitetaan, Kajaanista pohjoiseen, Meidän mies ja Juusto ovat parasta Perkoilan satiiria, ne muodostavat tukirangan, jonka varassa albumi seisoo jämäkästi.

On se ihanaa aloitti minun Perkoila-keräilyni. Harri nimittäin halusi digitaalikopion levystä. Lainasin sen Tikkurilan kirjastosta, tein mp3:t ja lähetin ne Harrille. Tykästyin kovasti itsekin levyyn. Pian sain Harrilta mp3:t Koira tapaa tuttujaan -levystä - olikohan Pasi tehnyt sen rippauksen. Vinyylisiirto oli huonolaatuinen, levy rahisi ja yksi biisi vielä puuttui - olikohan se Aika hyvä juttu. En ihastunut Koira tapaa tuttuja -levyyn yhtä paljon, mutta vinyylisiirron huonolaatuisuus sai minut viimein päättämään, että jonain päivänä hankin LP:n, niin saan kuulla sen Aika hyvän jutunkin, ja loputkin levystä paremmalla laadulla. Löysin lopulta ensin On se ihanaa -LP:n, ja myöhemmin löytyi vielä Koira tapaa tuttujaan.

Joskus lokakuussa 1988 isäni tapasi uuden tyttöystävänsä Leenan, jolla oli 9-vuotias tytär Suvi. Tapasin heidät ensimmäistä kertaa marraskuun alussa. Isäni ja Leena menivät sittemmin kihloihinkin. Elettiin heinäkuuta 1989, kun olimme Leenan ja Suvin kesämökillä Vilkkilässä. Leenalla oli mökissä päiväkirja, johon hän silloin tällöin kirjoitteli mitä oli tapahtunut. Minäkin otin osaa sen päiväkirjan täyttämiseen, tekemällä vitsikkäitä piirroksia, jotka väritinkin ja joissa me kaikki olimme mukana - isä, Leena, Suvi, heidän koiransa, yorkshirenterrieri Vili, sekä minä. Radiosta olimme kuulleet Perkoilan laulun Tervetuloa mutanttimaahan, joka oli jäänyt varsinkin minun ja Suvin mieleen. Laulu päätyi yhteen piirrokseeni jättimäisen mustikanvarvun laulamaksi.

Tervetuloa mutanttimaahan on minulle yksi Perkoila-klassikoista ja samannimisen albumin kohokohta. Levy on tasainen, mukava kokonaisuus, jonka toiseksi hillittömäksi poiminnaksi nostaisin Monituotejenkan. Siinä Perkoila luettelee aikamoisen määrän ihmeellisiä kemiallisia sörsseleitä. 1983 ilmestynyt single "Putkessa / Satu" on otettu mukaan levylle. Kuluttajaystävällistä. Marraskuussa 2016 löysin sen singlenkin Black and Whitesta, ja mietin, että miksen ottaisi. Sitten selvisi, että sinkullahan on eri versiot kummastakin kappaleesta. Perkoila oli kuin olikin levyttänyt nuo laulut uudestaan Tervetuloa mutanttimaahan -LP:lle.

Tervetuloa mutanttimaahan löytyi huhtikuussa 2016 Erosesta. Kiva juttu, sillä oli muutama Perkoilan levy jota himoitsin itselleni, ja tuo oli toinen niistä kahdesta jotka sattuivat vielä siinä vaiheessa puuttumaan. Eronen kassalla vielä kertoi, että hän oli tilannut Perkoilalta muutamaankin otteeseen Punikin kirjelaatikko -CD:tä. Se oli tehnyt aika hyvin kauppaansa, ja Eronen oli tilannut lisää aina kun loppuivat. Hänellä oli jäljellä vielä yksi kappale sitä CD:tä, ja hetken pähkäilin, ostaisinko. Punikin kirjelaatikko ei nimittäin ollut toivelistallani, enkä ollut varma, haluanko sitä. Lopulta päätin ostaa sen. Samana päivänä kävin vielä Rolling Recordsissa, jossa löysin Nimismiehen murheen. Upea Perkoila-päivä.

Lastenlevyt Laiska kottarainen ja Hyönteiselämää kuuntelin Spotifysta, ja mietin, että jos joskus näen ne jossain, ostan. Sen verran kivoja lastenlevyjä ovat. 2017 syyskuussa huomasin molemmat Keltaisessa Jäänsärkijässä käytettyjen CD:itten laarissa. Miten sattuikaan hienosti. Ihana idea päättää levy aitoon kissan kehräämiseen!