Neutrons - New Birth - New Musik

NEUTRONS

Black Hole Star / Tales From the Blue Cocoons (1974 / 1975)

Amazon-arvosteluni:

If you like Man, try this!
August 6, 2004

My acquaintance with Neutrons began when I found the "Black Hole Star" LP in a library and borrowed it. I was intrigued by the obscure band name and the uninformative plain silver sleeve (if there was an inner sleeve, it had probably got lost): no track details or musician credits, if I remember correctly. The music was really interesting: kind of like progressive folksy rock with heavy use of synthesizers and occasional violin. I was particularly impressed with the final three tracks: "Dance of the Psychedelic Lounge Lizards" boasts a killer violin riff, well-placed synth and a brit-folk melody you get hooked on instantly - the vocoder used in the chorus adds to the originality of the song. "Going to India" is one of the most beautiful songs I've ever heard. Commerciality fans would probably get a headache from the multiple falsetto vocals, the high-pitched synth sound and the violin solo. That's their problem - I enjoy the stickily sweet ice cream with the (not credited) sitar solo at the end as the cherry on top. "Snow Covered Eyes", a steadily driving rocker, closes the album with yet another excellent synth/distorted guitar solo and an instantly catchy melody.

I studied a good source book and found out Neutrons was a spin-off of Man, a group I had listened to for three albums worth, but found out their music was not for my taste. Actually bassist Michael "Will" Youatt and keyboardist Phil Ryan had been in an early version of Neutrons (who never recorded anything) before teaming up with Man for the albums "Be Good to Yourself At Least Once a Day" (1972) and "Back Into the Future" (1973). They left Man after that and re-formed Neutrons with guitarist Martin Wallace and drummer John Weathers.

I found out that they recorded a second album too, called "Tales From the Blue Cocoons", so naturally I wanted to hear that as well. I found this CD reissue with both albums, but ended up both pleased and disappointed.

The much-praised "Living in the World Today" boasts an intriguing, driving intro and a powerful arrangement, but the instrumental part that closes it is so outrageously long that you forget how the verse and the chorus went. "Mermaid and Chips" starts almost scarily with piano over an eerie organ backing. An impressive song dominated by the strange lyric "Every time I get a bit closer / I seem to get a little bit near". And the instrumental "Dangerous Decisions" is the most progressive tune on the whole record.

I feared that "Tales..." would be a letdown, and so it was. It's too low-key and polished, with not a single killer song like the last three on the first album in sight. "No More Straights" is just a straight rewrite of "Snow Covered Eyes", with simpler arrangement and no direction to go. There's one moody solo that promises something exciting to happen, but no. "Come Into My Cave" with its American Indian-type (?) intro is the high point, and overall the album still sounds nice, but I expected more. I had hopes for the single b-side "Suzy and the Wonder Boy", but it's just a plain ordinary middle-of-the-road rocker telling a story with no end.

Overall, still a worthy purchase, and despite my complaints, I will keep listening to this CD regularly. After all, Neutrons was an original and talented band and deserves support for that. Oh yeah, the sleeve notes cover the whole Neutrons story, with all the artwork (apparently) restored. But since I'm a fan of sleeve artwork, I would like to see the "Tales..." sleeve in it's original LP format, it looks like a true beauty!"

Eli tuossahan tarina on aika hyvin kerrottu. Löysin tosiaan Black Hole Star -LP:n Leppävaaran kirjastosta siihen aikaan, kun se oli vielä vanhalla syrjäisellä paikallaan. Ei krediittejä levyn kansissa, ei informatiivista sisäpussia, mutta hopeiset kannet kutkuttivat mielenkiintoani. Ei tarvinnut pettyä, sillä kolme viimeistä kappaletta kolahtivat täysillä. CD löytyi sitten Black and Whitesta vuosia myöhemmin.

Ei Come Into My Caven intro kyllä intiaanivaikutteiselta kuulosta, mutta etniseltä kyllä. Ja ei, mielipiteeni Neutronsin kakkosalbumista ei ole vuosien myötä muuttunut miksikään. Se on edelleen vaisu albumi. Northern Midnight ja Come Into My Cave ovat aika hyviä, loppulevy on pitkäveteinen. Paitsi että No More Straights on valju kopio Snow Covered Eyesista, uusi rumpali Stuart Halliday ei jaksa enää pitää yllä tahtia kappaleen lopussa.

Tuon arvostelun kirjoittamisen jälkeen huomasin Netscape Webmailissa, että joku muu Amazon-käyttäjä oli lähettänyt yksityisviestin. Siinä hän tarjosi hyväresoista skannausta Tales From the Blue Cocoons -LP:n kannesta. Siinä vaiheessa Amazon ei kuitenkaan jonkin teknisen kämmin takia enää tunnistanut minua samaksi tyypiksi, joka oli kirjoittanut tuon arvostelun, joten en päässyt avaamaan viestiä Amazonissa. Sen myötä arvostelujen kirjoittaminenkin loppui.

Man-yhtyeeltä olen sittemmin kuullut koko tuotannon. Rhinos Winos and Lunatics, Slow Motion ja Welsh-Connection ovat itse asiassa hyviä levyjä, ja minulla on niistä digitaalikopiot kovalevyllä. Rhinos Winos ja Welsh Connection voisivat jopa kelvata minulle ihan oikeina levyinä, mutta jää nähtäväksi hankinko niitä kuitenkaan. On niin paljon muutakin ja tärkeämpää ostoslistalla.

NEW BIRTH

Behold the Mighty Army (1977)

Netin musiikkiblogeista löytämäni New Birth on ollut hyvä tuttavuus. Tämä albumi osoittautui niin hyväksi, että poltin CD-R:lle. LP löytyi Keltaisesta Jäänsärkijästä.

On tosin ollut kuuntelukertoja, jolloin levypuoliskojen kakkosraidat - Your Love Is ja How Will I Live - ovat tuntuneet liian pakahduttavan paatoksellisilta ja tunteellisilta, liiaksi täysillä keuhkoilla huudetuilta.

NEW MUSIK

From A to B (1980)

Anywhere (1981)

Warp (1982)

New Musikiin törmäsin ensimmäistä kertaa jo lapsena, kun äidin nauhoittamalla kasetilla oli Living By Numbers. Hyvä biisi.

90-luvun alussa tutkin Kauniaisten kirjastossa englanninkielisiä musiikin hakuteoksia. Jossain kirjassa oli pientä sirpaletietoa, levynkansia, lauseen mittaisia pätkiä 80-luvun alun brittilevyjen aikalaisarvosteluista ym. New Musikin levyistä löytyi lauseen mittaisia kommentteja, jotka eivät olleet mairittelevia. En antanut niiden säikäyttää, mutta New Musik ei ollut myöskään kärjessä tai edes kärjen tuntumassa listallani yhtyeistä, joiden levyjä mieluiten haluaisin kuulla. Pistin nimen silti entistä visummin korvan taakse.

Vuosina 2005-2008 käytin ahkerasti venäläisiä mp3-verkkokauppoja, jotka sikäläisten lakien suomia mahdollisuuksia hyväksikäyttäen myivät äänitiedostoja roimaan alihintaan. Tärkein näistä saiteista oli AllOfMP3, jolla oli tarjolla myös New Musikin albumit CD-bonusraitoineen. Ostin kaikki levyt digitaalimuodossa, tykkäsin niistä kovasti ja poltin CD-R:t.

Maaliskuussa 2017 tilasin vihdoin viimein kaikki kolme CD:tä Amazonista. Turhan myöhässä, mutta lopulta kuitenkin. Kun niitä himottavia levyjä on ollut enemmän kuin aika ja lompakko ovat antaneet myöten.

From A to B on paras levy, täyttä new wave -herkkua. Valitettavasti omasta CD:stäni puuttuvat Tell Me Something New, kahden minuutin mittainen onnistunut Chic-imitointi Chik Musik ja She's a Magazinesta johdettu minuutin mittainen Magazine Musik. Ne ovat mukana myöhemmillä CD-versioilla. Vähän vain ihmettelen, oliko Dead Fish (Don't Swim Home) -kappaleen syntetisaattori-intron pakko kestää puolitoista minuuttia, ja tämä eksessiivinen yksityiskohta entelikin seuraavan levyn Anywhere lipsahduksia.

Anywhere alkaa kumimaisen pomppivalla syntsalla, mutta kyllä sitä vielä minuutin jaksaa kuunnella. Lähinnä pännii se, että muutamakin biisi on venytetty ylipitkäksi. Alkuperäinen albumi kestää uskomattomat 53 minuuttia, joten kappaleita olisi ollut varaa ja syytäkin pätkiä oikein kunnolla. Tony Mansfield pyörii levyllä liikaa omassa oudossa maailmassaan ja hukkaa itsensä sinne niin että biisien lopettaminen ajoissa on päässyt unohtumaan. Biisimateriaali on yhä hyvää, siinä ei Mansfield mennyt alaspäin.

Warp on lähestyttävämpi levy. Silläkin on mittaa 47 minuuttia, mutta biisit eivät ole niin ylipitkiä, Mansfield on miksannut ne yhteen saaden näin albumin etenemään riuskemmin, ja biiseistä löytyy kivoja yksityiskohtia. Rytmikästä veden loiskintaa Here Come the Peoplessa, takaperoisen kuuloista sähkökitaraa Going Round Againissa - ja onko tuo aaa-ah -taustalaulunpätkä naisen suusta lähtöisin? Outoa peltipurkkien kolinaa Green and Red (Respectively) -instrumentaalissa. Nimikappaleessa niin hauskaa biisinnimen mukaista nauhan vääntelyä, että se saa tekijöidenkin pokan pettämään.

Kaksi All You Need Is Love -nimistä biisiä peräkkäin, niistä toinen on se Beatles-biisi, toinen Mansfieldin oma. Molemmat hienoja, varsinkin se oma sävellys.