Nick Drake - Nick Lowe

NICK DRAKE



Bryter Layter (1970)





Piti kuunnella kaikki kolme Draken albumia kun kävin läpi 1001 albums you must hear before you die -listaa touko-kesäkuussa 2013. Kvaakissa kirjoitin niistä seuraavasti:

Five Leaves Left (1969): "Nick Draken surullinen tarina: mies tekee kolme levyä, yksikään ei myy muutamaa tuhatta kappaletta enempää, mies masentuu ja muuttuu yhä sisäänpäinkääntyneemmäksi. Huolestuneet vanhemmat laittavat hänet masennuslääkekuurille. Drake kuoli 26-vuotiaana - vahinko vai itsemurha?
    Five Leaves Left paljastaa äärimmäisen herkän taiteilijan. Kaunista, seesteistä."

Bryter Layter: "Sitten vielä Nick Drake pistää Five Leaves Leftiä paremmaksi. Bryter Layter on esikoista rikkaampi levy niin sovituksiltaan kuin tunnelmiltaan. Saksofoni, huilu, piano ja jousitaustat sekä John Calen vierailu koskettimissa tekevät Nickin hienoista lauluista oikeita biisejä, ei vain hyminää.

Valitse näistä nyt sitten se paras...

Kovaan seuraan jouduit, Nick, mutta pärjäsit hienosti".

Pink Moon (1972): "1001 albums -listan kokoajat ovat tosissaan Nick Draken kanssa - kaikki kolme levyä listalla. No mutta sopiihan se. Pink Moon on miehen levyistä minimalistisin, vain mies ja kitara riittävät. Drake-parka oli tässä vaiheessa jo olemattomasta suosiostaan masentunut ja kadottanut parhaan otteensa todellisuudesta. Silti en kokenut Pink Moonia masentavana levynä".

Rikkaasti sovitettu Bryter Layter miellytti eniten, joten ostin sen Stockmannilta.



NICK LOWE




The Wilderness Years (1991)

Jesus of Cool (1978)





Popparienkelistä poimimani The Wilderness Years on välttämätön kokoelma Nick Lowe -fanille. Se kun kerää yhteen kaikki albumeilla esiintymättömät, julkaistut ja julkaisemattomat äänitteet jotka Lowe teki 70-luvulla.

Fool Too Long, So Heavy, Heart ja I Got a Job ovat demoja tai sekalaisia julkaisemattomia biisejä.

Let's Go to the Disco, Everybody Dance, Bay City Rollers We Love You, Allorolla, Rollers Show, ja I Love My Label ovat kaikki enemmän tai vähemmän vittuilumielessä tehtyjä juttuja, joilla Lowe yritti päästä eroon sopimuksestaan Liberty / United Artistsin kanssa. Allorolla on outo Gary Glitter -pastissi.

Dr Feelgood -cover Keep It Out of Sight ja Truth Drug muodostivat singlen, joka julkaistiin 1976 vain Hollannissa.

Heart of the City oli soolouran läpimurtoa merkanneen So It Goes -singlen b-puoli. Ensimmäinen Stiff Records -single.

"Halfway to Paradise / I Don't Want the Night to End" oli toinen Stiff-single.

Born a Woman, Shake That Rat ja Endless Sleep löytyivät 1977 julkaistulta EP:ltä Bowi. EP:n nimi tuli siitä, kun Bowie teki LP:n nimeltä Low. Sitä tyypillistä Nick Lowen huumoria.





Se neljäs Bowi-EP:n raita oli Marie Provost, joka oli minun ensituttavuuteni Nick Lowen kanssa, vaikken sitä tiennytkään vielä moneen vuoteen. Biisi löytyi yhdeltä kasetilta, jonka äiti oli nauhoittanut vuonna 1979. Hän ei ollut saanut selville esittäjän nimeä, joten 90-luvun alussa tutkin kirjastossa musiikkitietokirjoja ja onnistuin selvittämään biisin nimen ja esittäjän. Jossain vaiheessa löysin Demon Recordsin 1989 julkaiseman Jesus of Cool -CD:nkin Pasilan kirjastosta.

Marie Provost väitetysti perustuu tositarinaan, mykkäelokuvan aikoihin vaikuttaneesta kanadalaissyntyisestä näyttelijättärestä jonka ura hiljakseen romahti äänielokuvan myötä. Kansa ei pitänyt hänen paksusta newenglandilaisaksentistaan. Viimeiset vuotensa naisparka vietti köyhyydessä, asunnossa jonka jakoi vain mäyräkoiransa kanssa. Eräänä päivänä, jolloin koiran haukunnasta häiriintyneet naapurit olivat soittaneet poliisit paikalle, entinen elokuvatähti löydettiin kuolleena, nälkiintyneen mäyräkoiransa vierestä.

Yritin kovasti löytää IMDB:stä tämän kyseisen Marie Provostin, ensin turhaan. Lopulta keksin, että näyttelijättären nimi kirjoitettiin oikeasti Marie Prevost, ja että Nick Lowe oli muutenkin muunnellut asioita aika rankasti. Laulussaan hän väittää, että Prevost olisi ollut kotoisin New Yorkista, ja että mäyräkoira olisi osittain syönyt kuolleen emäntänsä. Ei siis pidä paikkaansa. Prevost oli kamppaillut painonsa kanssa, yrittänyt pudottaa kiloja ja korvannut ruoan alkoholilla.









Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cinema - Circus

Kuva
CINEMA Cinema (1984) Roope / Suurten lasten yö (1986) FinnArctic-esittely: "It's silly to do an introduction to an album / group you can't find any info on. Cinema was a duo which consisted of two unknowns, Risto "Rise" Horttanainen and Juhani Syrjälä. Their only album has a cover which would make you think this is cheesy mid-80's synth. Not exactly. There are synths here, but they're used in a rather conventional way and the music sticks to the basic pop/rock format. It's the lyrics that make you raise an eyebrow or two. The opening track "Kuuhullu" (Moon Mad) really seems to have been written during a fit of moon madness, as it makes absolutely no sense. The rest of the songs are more comprehensible, but Syrjälä avoids all clichés in his lyrics and displays an original way of expressing what he wants to say. "Lue Matti lue" tells about a noble schoolboy who struggles the best he can with his homework, wanting to...
Lue lisää

Thai Sticks - Eri Esittäjiä: Thank God It's Friday

Kuva
THAI STICKS Saalistaja / Ennustus (1984) Paha tyttö / Peluri (1985) Vuonna 1985 nauhoitin radion Nuorten Sävellahja 22001:stä kasetille Paha tyttö -biisin. Joulukuussa 2010 muistelin taas sitä biisiä melko neutraalein fiiliksin ja mietin, että jospa nyt hankkisin singlen kun se näyttää olevan Divari Kankaalla myynnissä. Tein tilauksen, odottamatta kuitenkaan liikoja. Single vastasi odotuksiani, ei nyt mitään ihmeellistä, mutta aivan kuunneltava. Lokakuussa 2016 huomasin Saalistajankin Black and Whitessa, ja otin mukaani. Se on kutakuinkin samaa tasoa. Thai Sticks ei ollut mikään huippulupaava rock-yhtye, mutta heillä oli rahkeita kahteen aivan kelpoon sinkkuun. Eri Esittäjiä: THANK GOD IT'S FRIDAY Various Artists: Thank God It's Friday (The Original Motion Picture Soundtrack) (1978) Onhan ollut Discogsissa vääntöä meikäläisellä tämän levyn oikeasta painoksesta. Yhdenkään version matriisimerkinnät eivät ole täsmänneet täysin, j...
Lue lisää

Johanna - kaikki singlet 1979-1984, osa 1

Kuva
Koska mainio CD-boksisarja Love Records - kaikki singlet ei ole saanut jatkoa vastaavanlaisesta Johanna-boksisarjasta, päätin tehdä digitaalimuotoisen kokoelman oman tietokoneeni kovalevylle. En toki saanut aikaiseksi täydellistä kokoelmaa - kaikkiaan 24 biisiä puuttuu - mutta harvinaistakin materiaalia löytyy minulta sen verran, että ajattelin julkaista tämmöisen katsauksen Johannan ja sen alamerkkien sinkkuihin. Eli mukana on myös Black Label Series-, Numerot-, Karhu- ja California-singlejä. Lajittelin koko hoidon tietokoneelleni yhteen ja samaan kansioon tässä järjestyksessä: JHNS- 101     7"      Ratsia: Lontoon skidit / Kassapäät     1979 Johanna avasi singlesarjan komealla klassikolla. "Lontoon skidit" asettaa vastakkain Lontoon hulinat ja Pihtiputaan virikkeettömyyden jo piirretyssä kannessaan, ja kysyy kummassa paikassa oikeasti onkaan tylsää. B-puolella haukutaan nuorten rahoja nyhtäviä helppoheikkejä, j...
Lue lisää