The Moody Blues

THE MOODY BLUES

The Magnificent Moodies (1965)

In Search of the Lost Chord (1968)

On the Threshold of a Dream (1969)

To Our Children's Children's Children (1969)

A Question of Balance (1970)

Every Good Boy Deserves Favour (1972)

Seventh Sojourn (1972)

Moody Bluesin kanssa jouduin nuoruudessani hyvin kosketuksiin.

Gypsy, Questions ja Driftwood olivat äitini nauhoittamilla kaseteilla. Äidillä oli myös Octave (1978) kasettina, ja sitä kuuntelin ensimmäisen kerran kunnolla 90-luvun alussa pahimman 70-lukunostalgiani aikana. Melancholy Man tuli nauhoitettua radiosta vuonna 1984.

Jake Nymanin Onnenpäivät-kirjat, jotka äiti ja isäpuoli olivat hankkineet, tarjosivat tietoa Moody Bluesista ja muutamasta heidän levystään. Nights in White Satin ja Dear Diary tuli kuultua joskus radiosta.

Isäpuolella oli paksu kansio täynnä vinyylisinglejä 60-luvulta. Niiden joukossa oli muutama oikein käypä aarre, kuten Tornadosin Telstar, Keith Westin Excerpt From "A Teenage Opera", Monkeesien "I'm a Believer / I'm Not Your Steppin' Stone" ja Moody Bluesin "Go Now / It's Easy Child". Go Now -sinkun kannesta löytyi sana "Slop", jota luulin ensin vinyyliin piilotetun kolmannen kappaleen nimeksi, mutta se taisikin olla vain kuvaus b-puolesta.

Joskus 1992-1993 lainasin kirjastosta levyt Days of Future Passed, In Search of the Lost Chord ja Seventh Sojourn, sekä muutaman 80-luvun levyn. Your Wildest Dreams tuli radiosta.

1993-1994 Porvoon-opiskeluni aikana nauhoitin radiosta kappaleet Bye Bye Bird ja Story in Your Eyes. To Our Children's Children's Children -LP:n kuulin kokonaan ja nauhoitin parhaat biisit kasetille.

Loppuvuodesta 1995 ostin CD:t In Search of a Lost Chord ja On the Threshold of a Dream, opiskelin silloin Karjaalla. Koska Karjaalla ei ollut kunnon levykauppoja, minulla oli tapana lähteä perjantaisin junalla Helsinkiin tai Kauniaisiin, käydä kirjastossa, levykaupoissa, lainata ja ostaa levyjä ja jotain hyvää naposteltavaa, ja palata samana iltana Karjaalle. Sitten nautin viikonlopun aikana ostoksistani. Keväällä tai kevättalvella 1996 löysin näillä pikaisilla Helsingin-reissuilla CD:t Every Good Boy Deserves Favour ja A Question of Balance. I Know You're Out There Somewhere tuli nauhoitettua talteen, kun olin lainannut kirjastosta Sur La Merin.

Kun asuin jo omillani, lainasin kirjastosta The Magnificent Moodies -CD:n ja ostin Tunnelin Levystä To Our Children's... -CD:n. Myöhemmin ostin The Magnificent Moodiesin jostain. Noille varhaisille R&B-levytyksille lämpenin varsin hitaasti.

Jokseenkin näin homma eteni.

Minulla ei koskaan käynyt mielessä, että voisin hankkia Seventh Sojournin. Minulle oli tarpeeksi, että olin lainannut sen 90-luvulla kirjastosta ja minulla oli kopiot albumin parhaista biiseistä. En pitänyt kaikista kappaleista (eli niistä jotka ovat For My Ladyn ja I'm Just a Singerin välissä, You and Me'ta lukuunottamatta). Vasta toissavuonna rupesin väijymään divareissa tarpeeksi hyväkuntoista yksilöä. Black and White tarjosi riittävän hyvännäköisen kappaleen LP:tä huhtikuussa 2017. Epäilen tosin, että oma levyni on sekasikiö. Kannet ovat saksalaispainoksesta, mutta vinyyli etiketteineen näyttää alkuperäiseltä brittiläiseltä.

Days of Future Passed on jäänyt hankkimatta samasta syystä. Minulle ovat riittäneet kopiot biiseistä Nights in White Satin, Tuesday Afternoon, The Morning ja Time to Get Away. En ole kokenut tarvetta omistaa koko levyä.

Moodies-suosikkini ovat On the Threshold of a Dream ja To Our Children's.... Ensinmainittu tutkii ihmisen unimaailmaa ja haaveita, jälkimmäinen on 1969 kuulennon innoittamana tehty avaruusaiheinen levy.

On the Threshold of a Dream kutkutti mielikuvitustani vuonna 1995 siinä määrin, että loin päässäni kokonaisen 40-minuuttisen videon sille. Sen jos saisin jollain ihmeellisellä teknisellä konstilla ulos päästäni, niin muut saisivat nannaa.

To Our Children's... on hirveän sotkuinen albumikokonaisuus, ja se oli syynä siihen, että minulla oli vaikeuksia päästä kunnolla sisälle levyyn ja arvostaa sitä. Lopulta opin tykkäämään albumin vinkeästä tempoilusta joka suuntaan ja antautumaan mukaan menoon. Ray Thomasin kappaleet ovat höpsöjä (varsinkin Floating), Edge kokeilee ja maalailee, Haywardin Gypsy on hieno hitti, Lodgen Candle of Life on tyylikäs, ja päätösballadi Watching and Waiting on ihanan kaunis ja haikea.

A Question of Balancen avauskappale Question on siis ensimmäisiä kuulemiani Moodies-hittejä ja edelleen vahva, voimakas kokonaisuus. Sen jälkeen tuleva Pinderin How Is It (We Are Here) on mielenkiintoista esi-räppiä, vaikka luonnonsuojeluhenkinen sanoitus on naivi.

Every Good Boy Deserves Favour on vaisu ja väsynyt levy, jolla on kuitenkin kaksi helmeä. The Story in Your Eyes on se selkeä hitti, Thomasin Nice to Be Here on kuin Disneyn piirretty lyhytelokuva lauluksi muutettuna.

1978 pitkän tauon jälkeen julkaistu Octave on malliesimerkki levystä, jolla kaikki hyvät kappaleet on tungettu ykköspuolelle, ja kakkospuolelle taas... no, Pinderin One Step Into the Light on ihan hyvä.

Octaven jälkeinen tuotanto ei tarjoa kuin kourallisen hyviä kappaleita. The Voice, Blue World (oikeastaan aika blääh), Sorry (hieno! Ray Thomasin parhaita!), Your Wildest Dreams (no joo, suhteellista) ja I Know You're Out There Somewhere (kuin myös).

Kaksi vuoden 1971 Suosikkia ja kaksi saman vuoden Introa löysin syksyllä 1995 divarista Karjaalla, kun opiskelin siellä. Näistä olen jo laittanut joitakin näytteitä julki, ja tuossa on taas yksi vuoden 1971 Suosikki-juttu. Kun luin tuon Moodies-haastattelun ensimmäisen kerran, en ollut vielä kuullut Every Good Boy Deserves Favour -albumia johon tuossa viitataan (löysin sen vasta vuoden 1996 alkupuolella). Tuossa väitetään että Ray Thomas olisi kirjoittanut useimmat ko. levyn kappaleet, ja se hämäsi minua. Silkkaa pötyähän tuo on.