Paajanen

PAAJANEN

Poste Restante (1978)

Psyko (1979)

Psyko - Kaikki levytykset 1977-1980 (2007)

Musta kuu (2003)

Sokea mies ruusun toi (2005)

Enkelit hei (2007)

Paajanen feat. Pedro Hietanen: Mies joka tiesi liikaa (2008)

Elokuussa 1994 opiskelin sivariksi Vaasan Aikuiskoulutuskeskuksessa. Välillä oli asiaa paikalliseen kirjastoon, keräämään materiaalia jotain ryhmätyötä ja yhdessä pidettävää esitelmää varten. VAKK:ssa esim. kuulin ensimmäisen kerran eläessäni Itä-Timorin levottomuuksista, ja juuri niistä piti kerran esitelmöidä.

Kävin Vaasan kirjastossa myös ihan muuten vain katselemassa, lähinnä musiikkiosastossa. Hyllyssä oli suomipunk-diskografiakirja, jonka nimeä en muista, mutta siinä oli Juho Juntusen piirtämä kansi. Kirjan käsitys punkista oli melkoisen suurpiirteinen, kun sinne olivat päässeet muistaakseni jopa SIG, Popeda, Sika... ja Paajanen.

(EDIT: Justiinsa tämä kirja!:)

Koska suomalainen punk kiinnosti minua jo tuohon aikaan, pistin uteliaisuuttani myös nimen Paajanen korvan taakse.

Myöhemmin, kun olin jo palannut pääkaupungin rientoihin, luin Pasilan kirjastossa Suomalaisten äänitteiden vuosikirjoja. Hämmästelin sitä, että tämän salaperäisen Paajasen biisejä löytyi jopa kaikenmaailman iskelmäpainotteisilta kokoelmilta. Niin että onko tämä Paajanen nyt sitten iskelmää vai punkkia vai jotain siltä väliltä?

Kierrellessäni levydivareita joskus 1990-luvun lopulla tai vuosituhannen vaihteessa satuin törmäämään Paajasen Psyko-LP:hen. Mistä lie löytyi, en muista. Ostin sen. Kotona levyä kuunnellessani sain todeta, että ei ole iskelmää eikä punkkia, vaan jotain varsin omituista. Sovitukset oli ängetty täyteen tavaraa ja lopputulos kuulosti sotkuiselta. Laulajan ääntä ei voinut soinnukkaaksi kehua. Muutamassa biisissä oli ihan yleisesti kestämistä, kuten Mrs. Brook ja Missä Liisa on. Omenasta, Alfa Romeosta ja Puuttuvasta renkaasta kuitenkin pidin varauksetta.

Green Grass Recordsista löysin sitten Poste Restanten. Puodin omistaja Make tiedusteli: "Onks sulla Psyko jo kotona odottamassa?". Kyllä oli.

Samat viat Poste Restantessakin, Bruno Korpelan sovitukset täyteen ahdettuja ja sotkuisia jne. Ensi-LP:llä minua miellyttivät 80 lätkä, Siirry vähän James ja Aito suomalainen ranskatar.

Päätin, etten halua pitää levyjä, vaan myin ne pois. Olin nauhoittanut kasetille nuo kuusi mieluista biisiä, ja se riitti joksikin aikaa. Joskus viime vuosikymmenen puolenvälin tienoilla tai vähän aiemmin, kun Paajanen alkoi tuntua tutummalta artistilta ja tunsin tietäväni hänestä jo vähän jotain, aloin tulla kuitenkin katumapäälle. Käppäilin takaisin Espoontorin Poppa Joe -divariin jonne olin Paajaset myynyt. Psyko oli vielä tallella, ostin sen takaisin.

Poste Restantekin löytyi uudestaan jostain joitakin vuosia sitten. Molemmat levyt ovat siis olleet taas ainakin viiden vuoden ajan hallussa, kaikki hyvin.

Poste Restanten takakannen typografian on muuten tehnyt joku yli-innokas - katsokaa nyt tuota biisilistan fonttia!:

Rocketin kokoelman ostin tuoreeltaan Stockalta, Enkelit hei -EP:n ja Mies joka tiesi liikaa -albumin hankin joulukuussa 2010 Levykauppa Äxästä. Marraskuussa 2016 hoituivat Divari Kankaan avustuksella kotiin Musta kuu- ja Sokea mies ruusun toi -singlet.

Nainen katoaa -albumin päätin jättää väliin, kun YouTubesta ennakkomaistiaisina kuuntelemani Tytöt netissä oli hirveänkauhea. Spotifysta olen sitten tuon Paajasen viimeisimmän kuunnellut, ja juuri niin kauhea se oli kuin mitä pelkäsin. Spagettihirviö on vain yksi pahnanpohjimmainen kammotus sillä levyllä.

Paajasen uran tarina miehen itsensä kertomana on ollut erittäin mielenkiintoista luettavaa. Ehkä se juttu on vieläkin olemassa jossain päin nettiä. Minä kopioin sen Microsoft Works -tiedostoon ja tulostin. Ensin muokkasin kuitenkin tekstin kieliasua mieleisekseni. Korjasin esim. kaikki "alkaa tekemään" -tyyliset virheet. Pitää sanoa "alkaa tehdä". Tuossa asiassa olen tinkimätön.

Paajasen monenkirjavan uran tuotoksia on ollut kiva kerätä aktiivisemmin viimeisen 15 kuukauden ajan. Kaikenlaisia isoja ja pieniä levyjä eri esittäjiltä tuntuu riittävän loputtomiin. Kerään tosin valikoivasti, sillä kaikkea radiopoppi- ja iskelmämoskaa en huoli.

"Yleensä minua kehotettiin hakeutumaan psykiatriseen hoitoon"... "Tekstien aiheina minua kiinnostavat eniten itsemurhat ja huumeet"... "Keikkailusta en välitä"... Tuntuu siltä, että Paajanen ehdoin tahdoin halusi romuttaa uransa jo alkumetreillä antamalla tuollaisia lausuntoja valtakunnan päälehdessä.