Phil Manzanera & Andy MacKay

PHIL MANZANERA & ANDY MACKAY

Manzanera & Mackay (1990)

Kuulin joskus 90-luvun alussa radiosta Sacrosanct-biisin, ja otin sen kasetille. Biisi kolahti lujaa, ja kesäkuussa 1992, kun vihdoin rupesin ostamaan itse CD-levyjä, piti saada Manzaneran ja Mackayn yhteinen levy. Ensimmäisen omalla rahalla hankitun levyn ostin 5. kesäkuuta 1992, se oli Joe Jacksonin kokoelma Stepping Out - The Very Best of Joe Jackson, Leppävaaran Maxi-Marketista. Sitä seurasi jo seuraavana päivänä tämä Manzanera & Mackay, jonka hommasin Citysokoksesta.

Erikoista tässä päätöksessä ruveta ostamaan itse levyjä oli se, että isäni oli kuollut kesäkuun 2. päivänä. Kyllähän minä tuolloin 17-vuotiaana hyväksyin isäni kuoleman niin hyvin, etten vuodattanut kyyneltäkään, ja ymmärsin että elämäni jatkuu kaikesta huolimatta, mutta silti aika urheaa, että kykenin ottamaan tuollaisen askeleen kohti itsenäisyyttä noin pian suru-uutisen jälkeen. Minähän olin vielä 90-luvun alussa ihan epäitsenäinen, aloitekyvytön kotihiiri, joka ei osannut itse käydä koskaan missään, paitsi Kauniaisten kirjastossa. Kesällä 1992 rupesin käymään aktiivisemmin ulkona kaupungilla, ensin pyörällä ja myöhemmin junalla, ja ostelemaan itse kaikkea mitä halusin sillä rahalla mitä käytettävissäni oli. Aiemmin minulle oli vain ostettu tavaroita, mutta isäni kuoleman jälkeen sisuunnuin muuttumaan asteittain omatoimisemmaksi.

Näistä kaupunkireissuista muodostui minulle tärkeitä henkireikiä. En viihtynyt kotona. Ilmapiiri kotona oli milloin ahdistava, milloin tylsä. Puuhailin omassa huoneessani mitä puuhailin, omia juttuja joista en muille puhunut. Loin oman maailmani, johon uppouduin. Kauniaisten kirjastossakin minulla oli oma maailmani, keräsin tietoja elokuvista. Koti oli yleensä pysähtyneen rauhallinen, Jonnalla oli omat juttunsa omassa huoneessaan ja isäpuoli ja äiti liikuskelivat ympäriinsä mitä milloinkin tehden. Ilmapiiri oli ahdistava siksi, että pelkäsin isäpuoltani. Tuntui, että hän hengitti niskaani ja tarkkaili koko ajan, ja oli heti saarnaamassa ja painamassa itsetuntoani alas jos oli jotain mistä hän ei pitänyt. En uskaltanut puolustautua ja sanoa vastaan, vaan nielin moraalisaarnat kuin lammas.

Siksi minulle oli tärkeää päästä välillä talosta ulos ja olla vapaasti oma itseni.

Päätöstäni lähteä kaupungille perjantaina 5. ja lauantaina 6. kesäkuuta avitti se seikka, että äiti ja isäpuoli olivat lähteneet kesämökille, sisarpuoleni Jonna taas biologisen äitinsä luo Hyvinkäälle. Jäin siis yksin kotiin maanantaihin asti. Olin vapaa tekemään mitä huvitti, ja päätin hyödyntää sitä.

"Aamupäivällä menin pankkini automaatin luo, ja pystyin ilman mitään varsinaista opettelua nostamaan tililtäni 300 markkaa. Hieno suoritus!

Pyöräilin sitten Leppävaaran Maxiin ostaakseni sieltä erään tietyn CD-levyn, jonka olin tosin viimeksi nähnyt siellä viikkoja sitten. Minulla oli kuitenkin onnea, vielä melko uuden idolini Joe Jacksonin kokoelmalevy "Stepping Out" oli yhä siellä. Jo viisi hänen lauluaan on kaseteissani nauhoitettuna, ja kaksi muuta muistissani. Koko levyllä oli tosin vain viisi hyvää kappaletta (yksi niistä oli uusi tuttavuus) viidestätoista."

Noin kirjoitin päiväkirjaani 5. kesäkuuta. Seuraavan päivän merkinnässäni lukee:

"Valvoin koko yön c-kasettieni nauhoittelun ja mainosten pinkkoihin kokoamisen parissa [jakelin mainoksia Kauniaisissa kesätyönäni]. Puoli kuudelta aamuyöllä otin pyöräni ja poljin parissa tunnissa Helsingin keskustaan. Puhelinluettelon kaupunkikarttoja katsellen olin kirjoittanut paperille tarkat mutta ytimekkäät ohjeet siitä mitä tietä on käytettävä, jotta lyhyimmässä mahdollisessa ajassa pääsisi keskustaan. Turhaan, sillä yritin epätoivoisesti kuluttaa aikaani siellä keskustassa. Pyöräilin, kävelin, kävin marketeissa, ja onnistuin jollain ihmeen kaupalla saamaan aikaani kulumaan. Olisinpa lähtenyt matkaan keskipäivällä.

Yksi osa puuhasuunnitelmaani oli käynti Komentokeskus Oy:ssä ostamassa pari tietokonepeliä. Kotonani on jo "Nightbreed" ja hyppelypeli "Summer Camp", mutta mitä siitä. Muutama Laajasalossa olevista peleistäni menee roskiin, joten hankin korviketta [Commodore 64 -tietokoneeni oli pitkään Laajasalossa, isän, hänen kihlattunsa Leenan, ja tämän tyttären, Suvin, luona - minä pääsin pelaamaan kuusnelosella vain silloin kun kävin heidän luonaan]. Komentokeskuksen tilat Snellmaninkadulla oli kuitenkin vuokrattu. Ei siis ole enää myyntiä siellä. Noh, Citysokoksesta ostin "Atomic Robokid" -nimisen ampupelin.

Myös toinen CD-levy kuului suunnitelmiini. Citysokoksessa oli yhä jäljellä Phil Manzaneran ja Andy Mackayn ensilevy, jonka näin siellä ostaessani "Arkanoidin" ja "OutRun Europan" [8. helmikuuta, jolloin äiti vei minut kaupungille yksille asioille, ja sain selviytyä kotiin itse]. Kolme minuuttia "Sacrosanct"-kappaleesta on nauhalla, ja olen hulluna siihen. Vain sen takia ostin koko levyn, mutta luotin siihen että muutkin kappaleet ovat hyviä.

Sitten Maxim-elokuvateatteri ja "Manaajan" ensimmäinen näytös uusintakierroksella. Eli tavallaan tuli ensi-ilta koettua. Jätin pyöräni jonnekin Kluuvikadun lähistölle muutama tunti ennen näytöksen alkua, vietin aikani Kluuvissa ja lähdin sitten viemään pyöräni lähemmäs Maximia, josta lähtisin sitten suoraan kotiin. Etsin tuntikausia vielä elokuvan jälkeenkin, jalat olivat väsyneet ja rakkuloilla, yritin tutkia koko tienoon, mutten löytänyt pyörääni mistään! En yhtään painanut mieleeni kadun nimeä, mutta paikan ulkonäön muistin. Apua siitä ei silti ollut. Lopulta, kymmenen jälkeen, luovutin ja lähdin junalla takaisin Kauniaisiin. Otin jalkakylvyn samalla kun lajittelin loput mainokset pinkkoihin.

Kuuntelin myös M&M:n levyn läpi. Loistava, sielukasta, tyyntä diskopoppia. Loistava ostos! Joka kappale oli hyvä, vaikkei "Sacrosanctin" loppupuolisko mitään erityistä tarjonnutkaan."

Noin siis päiväkirjaani kirjoitin ensimmäisestä itsenäisestä päivästäni Helsingin hyörinässä. Äiti ja isäpuoli löysivät pyöräni maanantaina vain hetken etsimisen jälkeen elokuvateatteri Andorran edestä.

Eipä Manzaneran ja Mackayn levy silti pysynyt kokoelmassani. Nykyinen kappaleeni ei ole sama, vaan MusicStackin kautta itävaltalaisesta levykaupasta tilattu, kesäkuussa 2008. Saksalaispainos, jonka kansibookletissa ei ole niitä ylimääräisiä tekstejä joita muistan vuonna 1992 ostamassani CD:ssä olleen (vokalisti James Wraith oli tainnut kirjoittaa jotain). Sikäli pettymys tämä saksalais-CD.

Joe Jacksonin kokoelmakaan ei pysynyt luonani, koska se ei ollut tarpeeksi hyvä. Erinomainen Sunday Papers puuttui (paha virhe!), ja ainoa ennenkuulematon hyvä biisi oli You Can't Get What You Want. Aika suuri osa kokoelman biiseistä oli tylsiä.