Ritchie Valens - Roadmaster - Roadrats - Robert Johnson
RITCHIE VALENS
Ritchie (1959)
La Bamba: The Definitive Collection (2011)
Tuntui The Revolutionary Decades -projektin aikana, että Valensinkin tuotanto pitäisi kerätä itse poltetuille CD-R-levyille. Se ei paljon vaatinutkaan, sen verran suppeaksi tuotanto jäi että yhdelle levylle mahtuivat ne tärkeimmät: kaksi albumia ja Malagueña.
Tuo kakkosalbumi löytyi Rollin' Recordsista toissa vuoden syyskuussa, molemmat albumit sisältävä CD saapui Amazonista viime vuoden maaliskuussa. Pacoima Jr. High -koulussa äänitetystä livestä en olisi piitannut, se on tekniseltä tasoltaan liian kehno, ja minähän en paljoa livelevyistä välitä. Onpahan sillä kokoelmalla kuitenkin mukana.
ROADMASTER
Robots For Ronnie -blogi esitteli Roadmasterin. Bändin levyistä pidin eniten tuosta vuoden 1976 nimikkoalbumista, vaikka Richter ei ollutkaan siitä innostunut. Tulihan viimein hankituksi oikea vinyylikappale viime vuoden heinäkuussa MusicStackin kautta.
ROADRATS
Satisfaction in Jeans / Pink Satin Cloud (1984)
Smoking in the Boysroom / Lips That Touch Liquor (1984)
Hanoi Rocksista pois potkitun Gyp Casinon suomalais-ruotsalaisen bändin taival jäi kananlennoksi. Hommaa ei saatu yrityksistä huolimatta kulkemaan, ja saldo jäi kahteen singleen. Hyvin kulkee rokki, Lips That Touch Liquor on ehkä paras. Se lopullinen kipinä, joka tekisi bändistä jotain kyllin isoa, kuitenkin tuntuu puuttuvan.
ROBERT JOHNSON
Close Personal Friend (1978)
Älkää naurako. Memphisiläinen Robert Johnson oli kitaristina ihan ässä, ja tämä hänen ainoa varsinainen sooloalbuminsa kovaa voimapoppia. Kiitos tämän levyn esittelystä Power Pop Lovers -blogille (vai oliko se Angelon myöhempi blogi Power Pop Criminals? No, jompikumpi). Latasin albumin koneelleni mp3:sina kaikkien muiden blogiin postattujen levyjen tavoin, ja yllätyin tasosta. LP löytyi joitakin vuosia sitten Black and Whitesta hyvin halvalla ja pientä cutout-lovea lukuunottamatta hyväkuntoisena.
Takakansi kertoo, että Johnsonin ura on keskittynyt Memphisiin, missä hänet kasvatettiin rockabillyn ja R&B:n parissa. Hän on soittanut lukuisilla Isaac Hayesin ja Ann Peeblesin albumeilla sekä Stax Recordsin levyillä.
Johnsonin levy äänitettiin Memphisissä ja New Yorkissa. Avustajina toimivat mm. kokenut rock- ja R&B-basisti Dave Cochran, ja Blair Cunningham, jolla on yhdeksän veljeä, kaikki muutkin rumpaleita.
Johnsonista itsestään kerrotan, että hän on eksentrikko, joka diggaa vaaleanpunaisia vaatteita, hulavanteita, Elvis Presleyä, vanhoja kitaroita ja muistoesineitä 50-luvulta. Hän on intohimoinen levyjenkeräilijä, opiskelee aasialaista itsepuolustusta, syö terveysruokaa, hyppää narua ja kertoo vielä, että LP:n tittelin mainitsema "close personal friend" on hänen kitaransa.
Yhtenä ongelmana taisi olla, että tuon näköinen jätkä kannessa ei ole mikään myyntivaltti. Suuri yleisö ei selvästikään pitänyt Johnsonia uskottavan näköisenä, ja LP siirtyi nopeasti alehyllyihin. Toinen ongelma oli, että levymerkki Infinity Records meni konkurssiin pian LP:n julkaisun jälkeen, joten promotointi jäi kai olemattomaksi. Sääli, sillä levyllä riittää hauskaa menoa. Vuosien varrella Close Personal Friend on kerännyt kulttimainetta, ja brittimerkki Angel Air teki siitä CD-painoksen vuonna 2008.
Johnsonilta julkaistiin toisena omana levynä vielä rykelmä Memphisissä äänitettyjä demoja vuonna 1979, mutta vain Englannissa.
Kommentit
Lähetä kommentti