Sensuuri - Sepi Kuu - Session
SENSUURI
Hellää terroria korville (1996)
Leppävaaran kirjaston poistomyynnistä kahdella eurolla hankittu. Kai se oli sama poistomyynti, jolloin luopuivat kaikista vinyyleistään.
Sensuurin Hulinaa-albumi on aika kaamea. Pepe Lempisen ääni ei soveltunut vielä tuossa vaiheessa laulamiseen, bändi osaa vain kohkata täysillä eikä ymmärrä nyansseista mitään, sanoitukset eivät osu maaliinsa. Onneksi albumin kesto on vaivaiset 27 minuuttia, joten piina ei ole pitkä.
Ensisinglellä Kirjoitan seinään potentiaalinen hieno biisi pilataan eppunormaalimaisella tuotannolla. Persoonallisuus uupuu. Vasta albumin jälkeen Sensuuri alkoi löytää jyvän. Kaksi viimeistä Pepe Lempisen mukanaolon aikana tehtyä singleä ovat jo tyylikästä punkkia. Vaarallinen rakkaus - jonka ei koskaan pitänytkään tulla äänitetylle mutta julkaisematta jäänelle kakkos-LP:lle - on vähän siinä ja siinä. Biisi on hyvä, mutta liian nopea. Olisivat saaneet pikkuisen hidastaa sitä, niin se olisi ollut todella onnistunut.
Pepen lähdön jälkeen tehty sinkku "Goodnight N.Y.C. / Kentucky Gentleman" on b-puolensa pelleilevyydestä huolimatta onnistunutta voimapoppia ihan kokonaisuudessaan.
SEPI KUU
Rannan usvassa (1980)
Tähän albumiin minut tutustutti se aiemminkin mainitsemani musiikkiblogi, joka tarjosi kaikkea avantgardea, meteliä, taidemusaa ja muuta abstraktia - plus Karelian / Paroni Paakkunaisen levyt. Eli musiikki oli jo jossain määrin tuttua kun Rocketin CD-painos tuli. En minä tosin ollut kuunnellut CD-R:ää kuin kerran pari.
Aikamoista taidetta, mutta hyvin menee alas.
SESSION
Unikuva (1974)
Juha Tykkälän laulun taso on vähän siinä ja siinä, mutta eipä ole Love-singlenkään laulupuoli kovin paljoa parempi. Ja sinkulla sentään lauloi Jokke Seppälä! Mutta Rocketille kaunis kiitos CD-painoksesta, se oli todellinen kulttuuriteko.
Kommentit
Lähetä kommentti