Split Enz - Splodgenessabounds - The Sports

SPLIT ENZ

Mental Notes (1975)

Uusiseelantilaisen nerobändin ensimmäinen albumi on melkoisen epäkaupallista progea, mutta se kuulosti niin kiehtovalta kun 2005 tutustuin siihen venäläisessä AllOfMP3-verkkokaupassa, että ennen pitkää imuroin albumin koneelleni uudestaan ja poltin CD-R:n. Tosin tuli sittemmin huomattua, että lyhyen nimikappaleen sijasta CD-R:lle olikin jostain syystä päätynyt Years Go By albumilta See Ya 'Round (1984). Oikean CD:n sain maaliskuussa 2011 MusicStackin kautta.

Mental Notes on Split Enzin ainoa tasavahva levy. Kaikilla myöhemmillä levyillä on sekä hyvää että heikkoa materiaalia. Jopa toiseksi paras albumi Frenzy (1977) sisältää viisi ihan parhaimpiin ja hurjimpiin kuuluvaa biisiä (tai kuusi, jos joiltakin painoksilta löytyvä I See Red otetaan mukaan), ja niiden välissä on mitäänsanomatonta tavaraa. True Coloursilla viehättävät Shark Attack ja mahtava instrumentaali The Choral Sea, Waiatalla on toinen hieno instrumentaali Wail. Time and Tidella säväyttää biisikolmikko Pioneer - Six Months in a Leaky Boat - Haul Away.

SPLODGENESSABOUNDS

Splodgenessabounds (1981)

Splodge: In Search of the Seven Golden Gussetts (1981)

Max Splodgea on kutsuttu punkin hauskimmaksi mieheksi. Jos näin on asian laita, niin kylläpäs punkrock on totista ja ikävää musiikkia. Ei, mieluummin antaisin tuon arvonimen vaikka Attila the Stockbrokerille. Splodgen meno on huvittavaa vain jos pieruhuumori on omasta mielestä parasta ja ylevintä huumoria mitä maailmasta löytyy.

Kun 90-luvun lopulla lainasin kirjastoista kaikki punk- ja new wave -kokoelmat, pelkkä Tough Shit Wilson ja Soundi-lehden pari ylistävää singlearvostelua riittivät herättämään kiinnostukseni. Hoidin CD:t kotiin helmikuussa 2006 Amazonin avulla.

Suhtautumiseni näihin levyihin on kummallisen kaksijakoinen. Ei juuri naurata, mutta jollain tasolla tykkään silti. Two Pints of Lager and a Packet of Crisps Please on ihan ansaitusti pikkuklassikon aseman saanut vitsi. (We're) Pathetique on oikeasti hyvä biisi. Tough Shit Wilson, maailman surkeimman miehen lohduton elämäntarina, on vieläkin hupaisaa myötähäpeän juhlaa. Muuten on vähän siinä ja siinä, jaksaako edes hymähtää piereskelylle ja mukahassuille äänille.

THE SPORTS

Reckless (1978)

Reckless / Mailed It to Your Sister (1978)

Don't Throw Stones (LP) (1979)

Don't Throw Stones (CD) (1979)

Australialaiseen poprockbändi The Sportsiin minut perehdytti jokin netin powerpop-blogeista. Oliko se nyt sitten alkuperäinen Power Pop Lovers vai jompikumpi myöhemmistä jotka sen raunioista sikisivät? Sinne oli uploadattu Don't Throw Stones - ja nimenomaan sen eurooppalaisversio jonka kakkospuoli ja kansi oli pistetty täysin uusiksi. Rakastuin albumiin aivan täysillä.

Ausrock-blogin, Ausrock Forumsin ja Midoztouchin ansiosta sain kuulla loputkin The Sportsin levyt. Kaksi parasta albumia piti sitten tilata MusicStackin kautta: Don't Throw Stonesista hommasin aussipainoksen tammikuussa 2010, sen sisällä oli vielä tuo bonussingle, jolla on vaihtoehtoiset versiot kahdesta kappaleesta. Recklessin tilasin tammikuussa 2011. Hieman ehkä kaivelee, että Don't Throw Stonesin originaali aussipainos on niin epätasainen - kaikki parhaat biisit ovat ykköspuolella ja kakkospuoli jää ikävän tasapaksuksi. Ykköspuoli on kuitenkin niin helminauhaa, että sen kuuntelee mieluusti vaikka kahteen kertaan ennen kuin siirtyy kuuntelemaan toista puolta.

Laajennetun CD-painoksen hommasin viime vuoden syyskuussa. Siinä riittää kuuntelemista sille, jota ei harmita kuunnella kymmentä versiota samoista kappaleista.