Stone the Crows - St. Petersaari - The Stranglers

STONE THE CROWS

Ode to John Law (1970)

Lahjakas mutta aliarvostettu raspikurkkuinen brittilaulajatar Maggie Bell uransa alussa. Kuuntelin kaikki Stone the Crowsin levyt jostain, ja tämä iski parhaiten. Toukokuussa 2016 kun kävin Black and Whitessa, tämä Akarman uusintapainos oli heti näkyvimmällä paikalla tiskin luona sijainneessa uusien progevinyylien laatikossa. Paras biisi on Love.

ST. PETERSAARI

Miehen tie - Kootut levytykset 1980-1982 (2010)

FinnArctic-esittely:

The Finnish folk music tradition was well carried on in the early 1980's by a band named St. Petersaari. Their name was modified from their hometown Pietarsaari, a coastal town situated between Vaasa and Kokkola.

Their success in the national rock band competition resulted in two rare and collectable LP's, "Miehen tie" (1980) and "Tämänkin laulun jälkeen" (1982). Both albums are filled with warm, light, joyful and relaxed folk pop, although the second album strays a bit from the folk genre and is more poppy.

Multi-instrumentalist Heimo Riihimäki adds originality and humor with his often peculiar songs.

The second LP is also rarer and more expensive than the debut, but just as delightful and should be picked up without hesitation if you ever happen to see it anywhere.

St. Petersaari disbanded when its members moved to other towns to work or study. The original lineup re-formed in summer of 2007 to gig for the people in their old hometown, and the concert was met with great success.

Paras suomalainen bändi johon sain FinnArctic-aikoinani tutustua, oli Sidi & Hermottomat. Se ei ollut kuitenkaan oma löytöni, siitähän kiitos kuuluu Pirate Bayssa häärineelle Melodikalle. Omista bändilöydöistäni parhaaksi rankkaan St. Petersaaren. Sattuipa Miehen tie -LP osumaan silmiin Leppävaaran kirjastossa, ja päätin kokeilla, josko tuota voisi jakaa blogissa. No kyllä, musiikki teki heti hienon vaikutuksen. Kävin Black and Whitessa ja löysin Tämänkin laulun jälkeen -LP:n. Niin saatoin postata molemmat albumit FinnArcticiin.

Miehen tie löytyi yhtenä päivänä myös divarista. Sittemmin tuli myytyä molemmat LP:t Harrille, koska olin hankkinut Rocketin CD:n (Näkemiin matkaaja -biisin vuoksi), enkä välittänyt säilyttää vinyylejä tilaa viemässä.

Rakastan St. Petersaaren tuotantoa melkein estotta, he tekivät sanoinkuvaamattoman ihanaa musiikkia. Tämänkin laulun jälkeen on selvästi rokkaavampi, mutta folk-vaikutteet ovat yhä tallella ja se on hieno juttu, nehän juuri loivat Miehen tien charmin. Heimo Riihimäen lauluissa on kyllä ollut sulattelemista, ne häilyvät karsean ja hauskan välisellä rajalla. Mielessäni liikkuu kyllä ajatus, että Riihimäki olisi voinut edes laulaa ne vähän paremmin, mutta menevät ne silti.

THE STRANGLERS

IV / Rattus Norvegicus (1977)

No More Heroes (1977)

Harvan bändin olen kuullut menettävän otteensa niin pahasti kuin The Stranglersin. Rattus Norvegicus on loistava, No More Heroes selvästi heikompi mutta edelleen hyvä, Black and White ja livelevy keskinkertaisia (Tank on hyvä biisi). The Raven on keskitason alapuolella, The Meninblack välttävä, La Folie vähän parempi, mutta vain upean Golden Brownin ansiosta. Feline oli totaalisen surkea levy joka ei lähtenyt millään toimimaan. Säälittävyyttä alleviivasi se, että Golden Brown oli kopioitu tuollekin albumille jotta olisi edes yksi hyvä biisi. Aural Sculpturella The Stranglers löysi vähän otetta, mutta se ja seuraavat levyt ovat vain keskinkertaisia.