Supercharge

SUPERCHARGE

Between Music and Madness (1974)

Get Down Boogie / Don't Let Go (1975)

Four X Six (1976)

Get Up and Dance / Rip It Off (1976)

Local Lads Make Good (1976)

Supercharge (1976)

Horizontal Refreshment (1976)

Limbo Love / Skid Markos (Live) (1977)

I Think I'm Gonna Fall (in Love) / I Think I'm Gonna Fall (in Love) (1978)

Body Rhythm (1979)

Now Jump (1980)

Supercharge vaikuttaa bändiltä, jonka tarinan voisi pukea kirjaksi. Liverpoolilainen tenorisaksofonisti Albie Donnelly perusti ensimmäisen oman bändinsä vuonna 1970, kooten yhteen muusikoita jotka halusivat soittaa mitä itse halusivat, yleisön toiveista ja odotuksista niin välittämättä. Tuohon aikaan britit olivat kyllästyneet Beatlesien kaltaisiin beat-yhtyeisiin ja koko Merseybeat-skeneen, ja liverpoolilaisyhtyeisiin suhtauduttiin jopa epäilevästi ja karsaasti. Eli jos halusi levytyssopimuksen, oli saatava järjestetyksi keikka Lontoossa ja kutsuttava mahdollisimman moni levy-yhtiön edustaja paikalle, toivoen että edes yksi tai kaksi heistä oikeasti vaivautuisi paikalle. Jonkinlainen kunnollinen studioäänite oli myös hyvä olla plakkarissa. Lontoon pubiskene oli tietoinen tästä tilanteesta, ja niinpä tuntemattomat, muualta kotoisin olleet yhtyeet joutuivat soittamaan aivan minimipalkalla. Sen sijaan Liverpoolissa paikalliset bändit saattoivat tienata leipänsä melko helposti. Tähän tilanteeseen myös Donnellyn porukka joutui sopeutumaan.

Ensimmäinen Donnellyn yhtye kantoi nimeä Minnesota Fats, ja sitä seurasi Speed. Kummatkin olivat paikallisissa pubeissa soittamiseen keskittyneitä bändejä. 1973 Donnelly kokosi ensimmäisen Supercharge-kokoonpanon. Supercharge saavutti nopeasti suuren suosion oudoilla cover-valinnoillaan - Edgar Winter's White Trash, Frank Zappa, Billy Cobham, Stevie Wonder, James Brown - ja eriskummallisella, improvisoidulla lavaesiintymisellään.

BETWEEN MUSIC AND MADNESS

1974 Liverpoolin ykköslivebändiksi kohonneeseen Superchargeen otti yhteyttä promoottori Alan "Curly" Cottam, joka tarjoutui heidän managerikseen. Tämän seurauksena paikallinen pikkumerkki Stag Records osoitti kiinnostusta levyn julkaisemiseen. Superchargen oli määrä vain tallentaa vinyylille osa keikkaohjelmistostaan. Pari mutkaa tuli kuitenkin matkaan. Ensinnäkin yhtyeellä ei ollut mitään käsitystä, miten heidän kummallinen lavaesiintymisensä siirtyisi vinyylille. Toiseksi Supercharge oli päättänyt ryhyä ammattilaisbändiksi, ja Donnelly ilmoitti että heidän oli ruvettava keikkailemaan Lontoossa mikäli mielittiin saada kiinnitys isolle levymerkille - ja tämä vaikutti nyt olevan täysin mahdollista. Tästä pelästyneenä heidän kakkossaksofonistinsa erosi bändistä juuri levynteon kynnyksellä keskittyäkseen varsinaiseen päivätyöhönsä, ja Donnellyn oli siirryttävä soittamaan kaikki foniosuudet.

Ongelmat saatiin hoidetuiksi, ja niin tehtiin ensimmäinen levy Between Music and Madness 1000 kappaleen rajoitettuna painoksena. Painos myytiin nopeasti loppuun Liverpoolissa, mutta yhtye ei saanut minkäänlaisia rojaltimaksuja, eikä Stag Records ottanut uusia painoksia levystä, minkä seurauksena Between Music and Madness katosi pian näkyvistä ja sen löytäminen on sen jälkeen ollut jokseenkin toivotonta. 2004 uunituore pikkumerkki JJ Records julkaisi tämän ensimmäisen CD-version sen jälkeen kun muutamia kappaleita LP:stä pulpahti pintaan jostakin.

En tiedä mitä JJ Recordsille tapahtui, enkä tiedä kuinka moni on onnistunut saamaan haltuunsa tämän CD:n. Levymerkki on ajat sitten mennyttä, ja Between Music and Madness -CD lienee herättänyt vain minimaalista huomiota. Itse onnistuin saamaan sen MusicStackin kautta joulukuussa 2008.

Kuten aiemmin kerroin, lisätessäni tätä CD:tä Discogsiin ihmettelin New York -kappaleen tekijäkrediittiä "Dreams". Se on siis sen yhtyeen nimi, joka biisin alunperin levytti, ja kappaleen oikea tekijä on kosketinsoittaja-kitaristi Jeff Kent. Muita covereita ovat Still Alive and Well (Johnny Winter), Doggone ((Smokey Robinson &) The Miracles), Give It Up (Kool & The Gang), Superstition (Stevie Wonder) ja Blessed Relief (Frank Zappa). Loput kappaleet ovat yhtyeen omia.

Musiikki on mukavan rosoista rhythm & bluesia, soulia ja funkia. Supercharge hulluttelee paljon ja lopputulos kuulostaa samalla kertaa ihmeelliseltä, omaperäiseltä ja tuoreelta.

LOCAL LADS MAKE GOOD

Supercharge oli saanut kiinnityksen Virginille. Tätä Local Lads Make Good -LP:tä näkee halvalla joka paikassa. Musiikki on sekoitus diskoa, funkia ja soul-boogieta. Tuottajana oli Etelä-Afrikassa syntynyt legenda Robert John "Mutt" Lange, joka myös kirjoitti ison osan tämän LP:n materiaalista. Superchargen oma ääni ei siis pääse kovin paljoa esille. Australialainen kitaristi Les Karski sai mukaan kaksi omaa kappalettaan, mukavan funky Hole Town ja ihan OK, pehmeä menopoppi Only You. Fonisti Bob Robertson ja kosketinsoittaja Iain Bradshaw saivat vastata vain I Believe in You -kappaleesta, joka kuitenkin on yksi suosikeistani. Albie Donnellyn She Moved the Dishes First on hillitöntä The Drifters -parodiaa, pieruääniä ja kaikkea - Supercharge olikin tullut lavalla tunnetuksi bändinä, joka tykkäsi matkia ja parodioida muita yhtyeitä.

HORIZONTAL REFRESHMENT

Horizontal Refreshment on sen verran harvinaisempi levy, että minun oli hankittava se MusicStackin kautta, kuten tuon ajan singlet, EP:n ja nimikkokokoelmankin. Siinä kuullaan vain yhtyeen omia biisejä, lukuunottamatta Allen Toussaintin Last Trainia. Valitettavasti albumi on todella vaisu. Vain avauskappale Play Some Fire jaksaa energisyydellään ponnahtaa esille, paitsi jos jaksaa vielä erityisesti innostua hulluttelevasta Purple Avengerista. Jotenkin minä en jaksa. Singleksi lohkaistiin balladi Limbo Love, mutta en voi kuin ihmetellä miksi se.

Albumeilla julkaisemattomat single- ja EP-kappaleet ovat kaikki joko omia tai muiden ulkopuolisten kynäilemiä, ei siis Langen näppejä mukana niissä. Suuren osan niistä saa aika kätevästi kun hankkii tuon Supercharge-LP:n, jonka kannessa rivi autoja törröttää maassa nokallaan. Times, Rip It Off ja Skid Markos jäävät vielä puuttumaan sen jälkeen. Skid Markos on livetaltiointi, jossa parodioidaan Genesistä ja Santanaa - se siis esittelee Superchargen aitoa livemeininkiä. Muutkin harvinaisuudet ovat hyvää kamaa, tiukkaa funkia ja vauhdikasta menoa. Osoituksia siitä, että yhtyeellä oli parempaakin omaa materiaalia kuin mitä Horizontal Refreshmentillä kuultiin. En käsitä mitä sitä LP:tä tehtäessä tapahtui.

Albie Donnellylle oli alkanut käydä selväksi, ettei Virginillä ollut hajuakaan mitä bändillä tekisi. Horizontal Refreshment myi heikosti kuten Local Lads Make Goodkin, ja Virgin-pomo Richard Branson ilmoitti, että vain Donnellyn ja Karskin sopimuksia jatkettaisiin - muut Superchargen jäsenet saisivat lähteä. Tyrmistyneenä muu bändi totteli. He olivat puskeneet hiki hatussa töitä saattaakseen bändin siihen pisteeseen missä se oli, ja tämä oli kiitos.

BODY RHYTHM

Body Rhythm löytyy sitten taas joka paikasta pilkkahinnalla. Tyylilajina oli tällä kertaa silkka diskomusa. Albie Donnelly ja Les Karski alennettiin statisteiksi. Mutt Lange tuotti, sovitti ja kirjoitti koko hoidon, ja käsittääkseni vielä lauloikin kaikki biisit. Lange laulaa koko ajan falsetissa kirjoittamiaan lemmenkipeitä diskobiisejä ja kuulostaa ihan kiimaiselta. Lange oli niitä kaupallisia tuottajia jotka mielellään seurailivat ajan trendejä, joten diskolevyjä häneltä saattoikin vuonna 1979 odottaa. Tehokkaimmat palat on sijoitettu levypuoliskojen alkuun - I Can See Right Thru You ja I Think I'm Gonna Fall (in Love) ovat hienoja diskoeepoksia. Mainitsemisen arvoinen on myös We Both Believe in Love, jonka Huey Lewis and the News muokkasi hiukan uuteen uskoon ja levytti nimellä Do You Believe in Love. Se versio nousi sitten jenkkilistan sijalle seitsemän toukokuussa 1982 ja toi Huey Lewisin porukalle ensimmäisen ison hitin.

Superchargen oma ääni jää kuitenkin puuttumaan Body Rhythm -LP:ltä. Donnelly ja Karski lähtivät Virginiltä, kasasivat ympärilleen uusia muusikoita ja jatkoivat Criminal Recordsille tehdyllä Now Jump -LP:llä.

Robert John Langesta tuli vuonna 1993 vajaat 17 vuotta nuoremman Shania Twainin aviomies ja työpari.

Now Jump löytyi VR:n makasiinien kirpputorilta. Tai siis kannet löytyivät. Kotona vasta huomasin, että sisällä olikin diskoyhtye Foxyn (Get Off -hitti, muistaako kukaan?) LP. Ruoskin itseäni siitä, etten tarkistanut ensin mitä kansien sisällä on. Now Jump piti lopulta tilata MusicStackin kautta. Se on ihan perinteinen rhythm'n'blues -levy, paitsi avauskappale Rumba Rudie on ska'ta.

80-luvulla Supercharge löysi hyvää uutta suosiota erinomaisena rhythm & blues -bändinä. Kovina keikkaluutina he saivat niin paljon mainetta ja arvovaltaa, että pääsivät viihdyttämään jopa Euroopan jetset-piirejä. Saudiarabialainen miljardööri Adnan Khashoggi ja saksalainen monialahäärijä Gunther Sachs pitivät bileitä, joihin Supercharge pääsi soittamaan. 1984 bändi kutsuttiin soittamaan Christina Onassisin ja Thierry Rousselin häihin, ja keikasta julkaistiin albumi Groovers in Paris - joka on edelleen Superchargen myydyin R&B-levy.

Superchargesta on ollut olemassa lukuisia eri versioita, toisistaan niin kooltaan kuin tyyliltäänkin poikkeavia kokoonpanoja. Yhteisiä tekijöitä ei näillä kokoonpanoilla liene ollut muita kuin Donnelly itse, joka on kokeillut pienempien ryhmien kanssa soittamista, saksalaismuusikoista koostuvia yhtyeitä ja muita variaatioita ihan miten häntä on huvittanut.