The Smirks

THE SMIRKS

OK UK / Streets (1978)

Rosemary / Up Eh Up (Lancashire Dub) (1978)

American Patriots / Angry With Myself - Penetration (1979)

To You / New Music (1979)

Täydellisen kattava fanisivusto: http://thesmirks.com/index.shtml

Tai jos ette jaksa odottaa etusivun latautumista, menkää vaikka tänne: http://thesmirks.com/smirkology.shtml

The Smirks oli yksi niistä nimistä, jotka pomppasivat esille vanhojen Soundien singlearvostelupalstoilta. Kaikki neljä singleä arvosteltiin, numeroissa 8/1978, 12/1978 ja 8/1979. Kaikki saivat osakseen kehuja, varsinkin American Patriots. Kun päätin sivistää itseäni vanhan brittipunkin ja britti-new waven osalta, The Smirks oli yksi niistä bändeistä joiden sinkkuja piti löytää. Black and Whitesta löytyivät Rosemary ja American Patriots.

Smirksien kohtalo oli surkea. Heistä olisi voinut tulla suuri nimi, mutta ongelmat levy-yhtiön kanssa ja huono markkinointi torppasivat tien menestykseen. He jäivät kulttinimeksi. Eikä epäonni päättynyt edes 70-luvun lopulla...

The Smirks perustettiin Manchesterissa. Kokoonpanoon kuuluivat Simon Milner (laulu ja kitara), Neil Fitzpatrick (kitara ja laulu), Ian ("Mog") Morris (basso ja taustalaulu) sekä Mike Doherty (rummut). John Scott oli silloin tällöin mukana lisäämässä kitaraa ja saksofonia.

Ennen kuin bändi oli edes varsinaisesti perustettu, jäsenet toimivat katusoittajina Pariisissa. Kun kasassa oli tuhat puntaa mieheen, lähdettiin takaisin kotiin Manchesteriin, perustettiin yhtye ja tunkeuduttiin puoliväkisin jokaiseen mahdolliseen paikkaan jossa saattoi soittaa, luvan kanssa tai ilman. Kunhan saatiin hankittua soitto- ja esiintymistaitoa.

Bändi valitsi levymerkikseen tuottaja Matthew King Kaufmanin perustaman Beserkley Recordsin. Amerikkalainen levymerkki, mutta ilmeisesti heillä oli haarakonttori Englannissa. Beserkleyllä oli hyvä maine levy-yhtiönä, joka välitti artisteistaan. Artistirosteri oli tosin pieni: Jonathan Richman & The Modern Lovers, Greg Kihn, The Rubinoos, Earth Quake, ja toisena brittikiinnityksenä Tyla Gang. Pienellä artistikaartilla oli iso riskinsä, eli jokaisen niistä oli tuotettava paljon rahaa jotta firma pysyisi pystyssä. Beserkleyllä oli omat, talon sisällä työskennelleet tuottajat ja äänittäjät: Glen Kolotkin, vahvan purkkapoptaustan omannut Kenny Laguna, ja Kaufman itse. Ilmeisesti kannetkin suunnitteli aina sama henkilö, päätellen siitä, että jokaisella LP:llä on käytetty samoja fontteja ja samantyylistä layoutia.

Smirksit pitivät Beserkleysta. Pieni, perheyrityksen tyylinen paikka, kaikki olivat ystävällisiä ja tarjosivat juotavaa. Valinta oli siis selvä. Ongelmat alkoivat kuitenkin nopeasti kasaantua. Levymyynnin laskiessa vähenivät myös levy-yhtiön tulot. Smirksit olivat tehneet sopimuksen firman omistajan kanssa, mutta kun levy-yhtiöllä alkoi olla vaikeuksia, pomo joutui käyttämään aikansa ja voimavaransa firman pystyssä pitämiseen sen sijaan että olisi pitänyt huolta artisteistaan. Smirksit olivat solmineet sopimuksensa maaliskuussa 1978, mutta kesäkuussa, kun OK UK -single julkaistiin ja Smirksit soittivat keikan The Marquee -hallissa, ainoa Beserkleyn työntekijä joka vaivautui paikalle oli heidän sihteerinsä.

Myös musiikillisia ristiriitoja ilmeni. The Smirksiä pidettiin Beserkleyssä purkkabändinä. Heistä ehkä haluttiin brittivastinetta The Rubinoosille. Ensisingle OK UK tehtiin tuottaja Kenny Lagunan kanssa, jolla oli pitkä tausta sekalaisen purkkapopin tuottajana - Ohio Express, 1910 Bubblegum Company, siihen tyyliin. Kun single oli äänitetty, tuottaja pyysi bändiä poistumaan studiosta ja ilmoitti, että he saavat sitten valmiin sinkun käsiinsä. Kävi ilmi, että Laguna oli lisännyt taustalle urkuja, kellopeliä, tamburiinia ja pianoa, hirvittävää moskaa. Bändi marssi takaisin studioon ja käski Lagunaa poistamaan tuon ylimäräisen tilpehöörin. Mies teki työtä käskettyä, mutta jälleen ilman bändin valvontaa. Joka tapauksessa, lopullinen single kuulosti kutakuinkin siltä kuin The Smirks oli tarkoittanut. Smirksit eivät suostuneet enää sen jälkeen työskentelemään Lagunan kanssa.

Yksi syy menestymättömyyteen oli ehkä sekin, että heillä oli ohjelmistossaan biisejä, joissa ei suhtauduttu Amerikkaan kovin ylevästi - kuten nyt tuo ensisingle OK UK, joka selvästi vähättelee ja jopa halventaa USA:ta - ja he olivat kiinnittyneinä amerikkalaiselle levymerkille. Voin kuvitella, että Beserkley Recordsissa suhtauduttiin hyvin karsaasti OK UK -biisiin ja ehkä muutamaan muuhunkin The Smirksin kappaleeseen.

Rojaltimaksujen saaminen Beserkleylta kävi ylivoimaiseksi. Selvä merkki siitä, että levy-yhtiöllä menee heikosti. Beserkleyn lisensoinnin Englannissa hoitanut Polydor maksoi 10,000 puntaa, jolla pystyttiin hoitamaan äänitetystä mutta vielä julkaisemattomasta Smirks-albumista syntynyt studiolasku. Beserkley oli kuitenkin Smirkseille velkaa vielä yli 12,500 puntaa, ja Kaufman oli häipynyt tavoittamattomiin. Beserkleyn englantilaisen haarakonttorin johtaja Fred Cantrell erosi tehtävistään. Vaikeuksiin ajautunut levy-yhtiö päätti keskittyä jenkkikiinnityksiinsä, joten The Smirks ja Tyla Gang saivat molemmat kenkää yhtiön saneeraustoimien yhteydessä juuri kun oli alettu valmistella Smirksien albumin julkaisua.

Beserkley itse väitti kivenkovaan, ettei Smirksejä potkittu pellolle, vaan Cantrellin eron valossa bändille annettiin vapaus päättää itse mitä tehdä, jäädäkö Beserkleylle vai lähteä.

Smirksit, pettyneinä ongelmiin Beserkleyn kanssa ja valmiiksi äänitetyn albumin julkaisemattomuudesta, perustivat oman levymerkin Smirksongs. He vääntäytyivät studioon vuonna 1979 ja tekivät omilla rahoillaan kolmen biisin singlen / EP:n American Patriots. To You -sinkku seurasi perässä vielä samana vuonna.

Yksi erikoinen ja mainitsemisen arvoinen episodi Smirksien uralla on Smirks Against Travolta -protestikampanja. Bändi oli käärmeissään siitä, että niin monet klubit, joilla aiemmin sai kuulla elävää musiikkia, oli muutettu diskoklubeiksi joilla vain soitettiin levyjä. Kun John Travolta ja Olivia Newton-John saapuivat Lontooseen promotoimaan Grease-elokuvaansa, Smirksit olivat paikalla esittämässä vastalauseensa. Simon Milner joutui pidätetyksi. Protestin yhteydessä valmistettiin Smirks Against Travolta -rintanappeja.

Vuonna 2007 pienen Sanctuary Records -levymerkin oli tarkoitus julkaista kahden CD:n kokoelma Smirkology, joka kokoaisi yhteen kaikki singlet, julkaisemattoman albumin, livebiisejä ja yhden demon. Julkaisuajankohdaksi oli ilmoitettu lokakuu 2007, ja Amazoniinkin laitettiin ennakkotietoja. Sitten Sanctuary Records ajautui ilmeisesti vaikeuksiin ja Universal Musicin ostamaksi, ja kokoelman julkaisu laitettiin vähäksi aikaa jäihin. Niille ihmisille, jotka olivat jo ehtineet tehdä ennakkotilauksia, ilmoitettiin että kokoelma tulee sittenkin ulos vuoden 2008 alkupuolella. No, nyt on kymmenen vuotta kulunut eikä Smirkology-kokoelma ole vieläkään nähnyt päivänvaloa.

Minäkin odotin innokkaasti Smirkology-kokoelmaa, joskaan minulla ei ole tapana tehdä ennakkotilauksia. Tilaan vasta sitten kun levy on julkaistu. Kun minusta viimein näytti siltä, ettei kokoelmaa tule, paikkasin vähän pettymystä tilaamalla MusicStackin kautta puuttuneet kaksi singleä, OK UK:n ja To You'n marraskuussa 2009.

Tuolla The Smirks -fanisivustolla siis kerrotaan myös bändin Smirks Against Travolta -kampanjasta. Mukana on iso kuva rintanapista, jota myytiin 70-luvun lopulla. Kuva Travoltan pärstästä, jonka nuoli on lävistänyt. Printtasin tuon rintanappikuvan, hain omasta hyllystäni sopivan ison rintanapin (keräsin vuosia sitten rintanappeja, joita löysin maasta), poistin siitä muovisuojuksen, otin kuvapaperin pois ja sujautin Smirks Against Travolta -kuvan tilalle. Sitten muovisuojus vaivalla takaisin paikoilleen, ja niin minulla oli kelvollinen omatekoinen Smirks Against Travolta -rintanappi. Kiinnitin sen selkäreppuuni, joskaan ei kestänyt kauaa, kun se hukkui jonnekin. Minne lie hävinnyt, irtosiko vahingossa minun huomaamattani. Tein saman proseduurin uudestaan, mutta se toinenkin nappi hävisi sitten. En viitsinyt enää.



Muistan lukeneeni tai kuulleeni jostain vielä, että kun Smirkology-kokoelmaa varten kaivettiin esille sinkkujen masternauhat, huomattiin ettei Laguna suinkaan ollut poistanut urkuja, kellopeliä, tamburiinia, pianoa ja mitä vielä OK UK -biisistä. Hän oli vain miksannut nämä soittimet niin vaimeiksi ettei niitä pystynyt kuulemaan. Masternauhalla kaikki tuo ylimääräinen roska oli yhä tallella. En kuitenkaan muista mistä tämän tiedon sain, enkä löydä mitään nettisivua jolla tämä kerrottaisiin, joten tieto jää varmistamatta.